sunnuntai 28. helmikuuta 2010

Eteinen





Kuvia meidän eteisestä. Tämä on sisäänkäynti ja itseasiassa eteinen on meillä suurempi kuin keittiö, Miehen huone tai makuuhuone.
Hattuhyllyllä maalaamiani hattulaatikoita ja vähän suuruudenhulluun tyyliin tekstit. Hyllyllä myös 2 Nanny Stillin suunnitelemaa hattutelinettä, joista olen oikein ylpeä.
Oikeanpuolinen kuva on hattuhyllyä vastapäätä ja siinä jostain Osto-ja Myyntiliikkeestä löytämämme tiikkinen vaatepuuteline. Myös kenkälusikka on tiikkiä.
Sisäänkäynnissä on toinen sisätilojen matoista, toinen on keinutuolin alla. Rulookaappi-tuoliyhdistelmä huudettu Huutonetistä edullisesti.
Eteisessä on suuri peilikaappi, jossa pidämme kaikki takkimme eikä naulakossa ole koskaan omia takkeja.





Eteiseen mahtuu 2 pöytää. Puolipyöreä on keittiön oven vieressä ja iankaikkisen vanha kirjoituspöytä olohuoneeseen johtavalla seinän vierustalla.
Alin kuva on otettu keittiöstä päin.
Edellisessä asunnossa oli pikkuruinen tuulikaappi eikä kerralla mahtunut sisään kunnolla kuin 1 ihminen. Inhoan noita "tuulikaappikomeroita". Siksi osaankin nyt nauttia isosta eteisestä.

Kohta te tunnette meidän kotimme joka nurkan, kun häpeilemättä esittelen sitä teille.
Ehkä pitäisi alkaa harrastamaan jonkinlaista sensuuria!


Kiitokset runsaista kommenteista edellisessä postauksessa!!!


Oikein hyvää alkavaa viikkoa kaikille!!

torstai 25. helmikuuta 2010

Possuilua


Yksi keräilyn kohde ovat olleet aikoinaan lasiset viinasiat/-possut. Etualalla oleva laiha pitkä sika on Kumelan lasitehtaan viinasika. Maillä oli kotona aikoinaan samanlainen ja se on nyt vanhimmalla siskollani. Etsin pitkään sitä Huutonetistä ja vihdoin tärppäsi. Se oli kallis. mutta halusin sen ehdottomasti ja kaiken lisäksi se oli virheetön.
Takana olevat vihreä ja kirkas ovat Humppilan lasitehtaan viinapossuja.
Kirkas ja valkoinen ovat Iittalan lasitehtaan Napsu karahveja, jotka on suunnitellut Valto Kokko. Näitä näkee paljon myynnissä ja ovat edullisia.
6 pientä eriväristä näppyläistä possua on Riihimäen lasin säästölippaita. Niistä ei tosin rahoja saa pois kuin samasta reiästä mistä rahan possuun laittaa.
Etualan kirkas kippurahäntä os ostettu Jyväskylästä Vanhojen tavaroiden liikkeestä.


Tuosta isosta ruostuneesta rautasikaenkelistä meidän "sikailumme" alkoi. Näita oli taannoin tullut Jyväskylän johonkin sisustusmyymälään 2 kpl ja ostimme heti toisen. Vuosia sen jälkeen olimme Budabestissä lomalla ja vastaan tuli kukkakauppa, jonka kauniisti somistettu ikkuna houkutteli sisään. Kauppa oli sokkeloinen ja todella ihana. Ja yhdessä nurkassa seisoi rautaporsasenkeleitä! Olihan kotona olevalle sialle porsaat ostettava, vaikka painoivatkin paljon.


Tämän kivestä tehdyn sian olen saanut pojaltani lahjaksi?!?! Kaikki aina kysyvät, että mitä tuo sika tekee eteisen lattialla. Se ei olekaan mikään laiska sika, vaan sillä on oikein tehtävä. Se seuraa, tuleeko muita possuja ovasta sisään kuin se itse. Eli onko jalkoja pyyhitty.






Hyvää loppuviikkoa kaikille ja kiitos kommenteista!!


Aurinkoisin pakkasterveisin !!! u-k:)

maanantai 22. helmikuuta 2010

Oma valtakunta


Ajattelin esitellä "työhuonettani". Se ei ole niin hieno, kuin kaikilla muilla, jotka ovat päästäneet huoneeseensa kurkistamaan. Mutta minä pläjäytän koko kauheuden nyt teille.


Tässä kakkospöytäni, jossa maalaan,piirrän, painan kankaita,ompelen ym. Ja hylly seinässä täynnään kaiken kirjavaa kotkotusta. Tarpeellista tai tarpeetonta. Seinällä ylimmäisenä Pojan lapsena piirtämät taulut ja alimmaisena Prinsessan tekemät.


Samaa pöytää auringonvalossa. Ovatkohan nämä julkaisukelpoisia kuvia?? Mietityttää.


Ykköspöytäni kivikaudelta peräisin olevan tietokoneen kanssa. Onneksi kuvasta tuli hämärä. Eiffel-torni taulu on juliste sisustusliikkeestä ja kertoo Pariisin fanittelusta.




Entisen asunnon vitriinit joutuivat uusien tieltä huoneeseeni. Hyllyt jälleen täynnä mitä kummallisempaa kerättyä kamaa. Kirjat kaikki akvarellikirjoja. Muut kirjat Miehen huoneessa isossa kaapissa. Alimmaisessa kuvassa pienessä maalaustelineessä viimeisin tekeleeni puolivalmiina. Maalausteline vaikuttaa ihan lelulta, mutta on tukeva ja hyvä. Isoa telinettä tulee harvoin enää käytettyä.

Toivottavasti käytte vielä blogissani näiden vähän kyseenalaisten kuvien jälkeen!
Ja huom. Huone on näissä kuvissa siivottuna - eli ei normaalitilassaan täydessä kaaoksessa.



Tämän pienen kruunun ostin Sally´s kirpparilta. Lisäsin siihen pitsin ja madonnariipuksen. Tykkään kovasti tästäkin kruunusta. Tähän kuvaan on hyvä lopettaa tämä postaus.


Kiitokset runsaista kommenteista!!!


Oikein virkistävää viikkoa kaikille!!! Halauksin :))

torstai 18. helmikuuta 2010

Kirpputoria ja Huutonettiä


Tällä hetkellä muutamalla on blogin yhteydessä kirppari. Olen ostanut tämän kruunun
Sally´s kirpputorilta. Kruunuja en ole myöskään täälläpäin nähnyt. Tämähän taitaa olla melkoinen tuppukylä. Olen tyytyväinen ostokseeni. Lisää ostoksia Sallylta on odottamassa postissa. Kipsitorson olen ostanut joskus kirpputorilta samoin kirjat, jotka ovat pöydällä. Huutiksesta on kattokruunuun kuuluneen rautaiset, vihreiksi osittain patinoituneet kauniit kukkaosat.


Ennenvanhaan lääkittiin viinalla ja suolalla. Minä kuolla kupsahtaisin varmaan ensimmäiseen tautiin, koska en käytä alkoholia ja suola on kiellettyjen listalla.


Tuo vasemman puoleinen uushopeinen tarjoiluastia on viimeisimpiä kirpparilöytöjäni täältä. Maksoi kokonaiset 6€. Minä se aina sorrun tuohon alpakkaan.


Lasi- ja kristallikorkkeja Huutonetistä. Osa on vanhoja omia, hienoimmat uusia.
Mihinkähän minä niitä tarvitsen??


Iso vanha valokuva on löytynyt täältä kirpputorilta, muut kaikki ostettu Huutonetistä edullisesti. Pitihän minunkin sortua yhteen taskukelloon ja valtavaan määrään kellon ratasosia. Kun halvalla sai.
Ennen sitä valokuvat olivat taustapuoleltakin kauniita! Ja katsokaa miten komea nuori mies!!
Tiimalasin jauhe valuu koko ajan - aika menee eteenpäin.


Tässä miesten tavaroita. Sikarilaatikko, nuuskarasia ja tikkuaskin suoja. Muutama pullonkorkki ja pieni karahvi/pulputuspullo.

Minusta täällä Jyväskylässä on tosi huonot kirpputorit. Aina kun olemme jossain reissussa, niin käymme paikallisissa kirppareissa ja niistä tekee joskus ihan löytöjäkin. Mutta kesällä täällä on viikonloppuisin pidettävä Sepänaukion kirpputori, missä on ihana tunnelma ja halvat hinnat niillä, jotka oikeasti haluavat päästä tavaroistaan eroon. Siellä minä käyn yhtenä lauantaina myymässä omia ylimääräisiä tavaroitani. Paikka on varattava ajoissa, minä olen mennyt aina jo puoli kuuden aikaan aamulla.




Aurinkoista loppuviikkoa kaikille vierailijoille,lukijoille ja kommentoijille!!!!

maanantai 15. helmikuuta 2010

Vaaleanpunainen maanantai


Tästä tulee vaaleanpunainen postaus. Kävimme Plantagenissa, kun pari kukkaa ehti kuolla sinä aikana kun olin sairaalassa. Ei ollut Mies huomannut mitään. Ostin sieltä vaaleanpunaisen hortensian olohuoneen pöydälle ja pari samanväristä kynttilää. Ihan piristävää valkoisen jälkeen.


Kaunis puhdas valkoinen kirja, joka on ostettu jostain nettipuodista. En ole vielä päättänyt mitä sille tekisin. Onko ehdotuksia? Onko muilla samanlaista? Hortensiasta tietysti katkesi 1 kukka ja laitoin sen Arabian Sointu kermakkoon ja lautasen alle.


Ruusukynttilä pienen lasikuvun alla ja Kalevalan Korun vaaleanpunaisia Vanamo koruja. Minulla on kaulaketju, ranneketju ja sormus. Korvikset olivat liian pitkät, minä kun en harmikseni omista kurjenkaulaa. Tein itse korvakorut makeanveden helmistä. Niitä sain, kun rikoin yhden rannerenkaan.


Tässä on Prinsessan kesähattu ja pieni olkalaukku. Sen jälkeen kun ostin viime kesänä kolmannen samanlaisen kesähatun neidille, niin päätettiin, että laukkua ja hattua säilytetään meillä. Kotona oli kyllä hatut tallessa, mutta eivät koskaan tulleet mukaan. Mies säilyttää näitä huoneessaan kuin aarteita.


Kesäkuva mukaan makkarin parvekkeelta, joka on Prinsessan valtakuntaa ja tietenkin vaaleanpunaista. Tälle parvekkeelle ostin niitä vaaleanpunaisia kankaanpaloja Tarjan Pikkuisesta Puodista. Tulee uudet tyynyt tai muuta mukavaa.


Kylppärin katosta roikkuu metallikori, jossa on ihanaiset mustat siivouskäsineet sormuksineen, helmineen ja "höyhenineen". Kuvassa on vessanpytty, joka on oikeassa mittasuhteessa tehty Arabian posliinipytty. Tämä on niitä tavaroita, joka joutaa ensi kesänä kirpparille.




Mukavaa ruusunpunaista alkanutta viikkoa kaikille!!


Kiitoksia paljon runsaista kommenteista,uusista lukijoista,vanhoista lukijoista ja vierailijoista!!! Halauksia :)

lauantai 13. helmikuuta 2010

Ystävänpäivä ja Laskiaissunnuntai


Vihdoin viimein minäkin onnistuin saamaan madonnan. Minusta se on kaunis. Sille löytyi heti itseoikeutettu paikka olohuoneen kaapin päältä. Täällä on tänään ollut aivan mahtava aurinkoinen päivä ja taas aurinko paistaa niin kauniisti sisään. Tälläinen päivä on jo hyvä lupaus keväästä.



Huomenna on Ystävänpäivä ja Laskiaissunnuntai.
Meillä ollaan varauduttu kuvan mukaan Aarikan paistetuilla nappiletuilla, nappimunkeilla ja nappipihvillä. Nam?
Minulla on 1l tölkki täynnä Aarikan erilaisia puunappeja ja 2 pienempää purkkia täynnä Aarikan puuhelmiä.
Näin jossain kuvan pienestä lettupannusta, jossa oli nappeja, mutta en tietenkään kuolemaksenikaan muista missä.
Sopiva paikka kuvan ottamiselle oli ruosteinen eteisen tuoli, olivathan tavaratkin enemmän tai vähemmän ruosteessa. Ja tuolin kanssa kuvassa näkyy 3 sydäntä. Sokerisaksien "aukko"sydän näkyy huonosti, toinen on kynttilänjalan kahva ja kolmas tuolin selkänojan kuvio. Sydämethän kuuluvat Ystävänpäivään.


Tälläinen sydän roikkuu meillä keittiön seinässä. Tähän sain idean Sateenkaarentaa nettiputiikin tuotevalikoimasta. Ei se ollut ihan samanlainen. Täällä on nyt puhuttu ommeltujen tuotteiden suorasta kopioinnista ja avoimesta myymisestä Huutonetissä. En katso tekeväni kenellekkään hallaa, jos teen itselleni muunnellun tuotteen omaan käyttöön.



KAIKILLE HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ JA IHANAA LASKIAISSUNNUNTAITA!!!


Kiitokset lukijoille, kommentoijille ja vierailijoille!! Halauksia:)

torstai 11. helmikuuta 2010

Ostoksia ja Arvontavoitto

















Kävin nettiostoksilla Tarjan Pikkuisessa Puodissa. Paketti oli tosi kauniisti paketoitu. Kankaat ostin makkarin vaaleanpunaiselle Prinsessa parvekkeelle kesäksi. Kortit piti lähettää ystävänpäiväksi, mutta en muistanut lähettää yhtään korttia. Ensi vuonna sitten.
Olen tehnyt muitakin ostoksia.



Nämä ovat Etsyn ostoksia, ranskalaista ja Pariisilaista tunnelmaa. Paketti oikein huonosti pakattu ja kynttilät olivat poikki. No, niissähän on nauha päällä, joten olkoot poikki. Postitus kesti kauan enkä osta enää tältä myyjältä.




Nämä ostin myös Etsystä, mutta toiselta myyjältä. Puuvillanauhaa,jossa ranskalaista tekstiä, kirkasta teippiä ranskalaisella tekstillä, 3 eriväristä teippirullaa tekstillä, pari leimasinta, vedellä kiinnitettävää teippiä Pariisin nähtävyyksillä,
kapeaa puuvillanauhaa, jossa on liima toisella puolella (lasipurkin päällä)ja johon voi leimata tai kirjoittaa. Vielä oli Pariisi aiheinen leimasin setti. Yhden leimasimen jouduin liimaamaan makeutusainekotelon sivuun, kun ei muuta löytynyt. Tummanruskea nauha Handmade-tekstillä on Sinooperista Tilda nauhaa.



Sain tänään postista arvontavoittoni, joka oli Aamunkukan blogissa Prinssit ja Viikarit. Palkinto oli Paola Suhosen bambi-heijastin ja yllärinä tuli vielä kaunis sydämenmuotoinen metallirasia täynnä suklaata. Syöty on ja hyviä olivat! Vielä oli kaunis Mailegin kortti kuorineen. Kiitos onnettarelle!!! Minä en ole voittanut mitään vuosikymmeniin, jos koskaan.



Tämän kivan taulun ostin viikko sitten pienestä putiikista, joka on täynnä kaikkea mukavaa isoille ja pienille. Liimasin sen kiinni paksuun pahviin, että pysyy hyvin pystyssä.


Kiitokset edellisen postauksen empaattisista kommenteista!


Mukavaa loppuviikkoa kaikille ! Halauksia :)

tiistai 9. helmikuuta 2010

Keräilyä ja sairaalaa



Laitan kuvan keräämistäni apteekkipulloista, huhmareista ja punnuksista kuin aasinsiltana seuraavaan asiaan.
Tilasin eilenaamulla terveysaseman päivystyksestä itselleni ajan, kun jalat olivat turvonneet kuin elefantilla. Nuori tyttö lääkärinä eikä ymmärrä, mitä pitäisi tehdä. Ja ei kun keskussairaalan päivystykseen. 3 tunnin odottelun jälkeen toinen nuori tyttö lääkärinä, joka ei myöskään ymmärrä mitä tehdä. Soittaa "oikealle" lääkärille sis.päivystykseen, joka käskee toimittaa minut sinne. 3,5 tunnin odottelun jälkeen pääsen oikean näköiselle lääkärille, joka tuntuu tietävän liikaa ja määrää minut sis.osastolle. Tippaan ja muovien päälle nukkumaan. Aamulla kuin ihmeen kaupalla jalat ovat paremmat ja ponnekkaasti kinun kotiinpääsyä. Eivät lupaa vaan määräävät lisää tutkimuksia. Verikokeet ym ovat kuitenkin paremmat kuin ensimmäisinä otetut. Yhtäkkiä osastolle tulee ruuhkaksi asti potilaita ja meitä parempikuntoisia aletaan ajamaan mäkeen huonompien tieltä. Olen onnessani ja lupaan ehdottomasti noudattaa ohjeita, joita minulle annetaan. Ovat vielä laukussa - täytyy ottaa esille huomenna (ehkä). Ja näin puhuu 20v eri sairaaloissa töitä tehnyt hoitaja.



Olen keräilijäluonne viimeisen päälle. Melkein kaikki kelpaa keräilykohteeksi. 50-60l värilasit olivat oikein himojuttu yhteen aikaan ja niitä on paljon vitriinissä. Ovat vain niin turkasen kalliita. Nanny Stillin tuotantoa on jonkin verran, ainoastaan turkoosia lasia. Ja tuurilla sain 2 hänen suunnittelemaansa puista hattutelinettä suhteellisen edullisesti. On kerätty mustekynän teriä, uushopeaa, suomalaisia viinisikoja/-possuja, arabian tuhkakuppeja, Raija Uosikkisen Emilia- ym posliinitauluja ym ym...



Pitäähän sitä kaikkea mukavaa elämässä olla, niinkuin bloggaaminen ja tavaroiden keräily.

Kiitokset runsaista kommenteista!


Mukavaa tiistaita ja loppuviikkoa!! Halauksia :)

keskiviikko 3. helmikuuta 2010

Makuuhuone



Olemme olleet saamattomia makuuhuoneen suhteen. Sinne ei ole vielä ilmestynyt ensimmäistäkään hyllyä tai taulua tai muuta vastaavaa. Kaiken lisäksi huone on melko pieni. Positiivisin asia makkarissa on, että sieltä pääsee toiselle parvekkeelle.



Tämä kuva on makuuhuoneen lipastosta. Tein siisen uuden asetelman, kun löysin kirpputorilta parilla eurolla kivat kehykset. Pienet peilit on ostettu jostain messuilta.





Enkelinsiipimekko löysi viimeinkin paikan makkarin kaapin sivusta oviaukon vierestä.



Tulppaanit kestivät melkein viikon ja sen jälkeen joutuivat valtavaan puuhollannikkaaseen parvekkeelle. Nyt ei saisi pakkanen hellittää yhtään.


Kiitos kommentoijille,vierailijoille ja vanhoille sekä uusille lukijoille!!


Mukavaa loppuviikkoa kaikille!!!


Halauksin Ulla-Kristiina :)

Kaikkea kaunista

Olen vieraillut aivan ihanilla blogi-sivuilla. Elsass-blogissa vierähti yli tunti ja se sisältää kaikkea mukavaa. Päätin yrittää itsekin ja pienten vaikeuksien kautta olen jotenkin selvinnyt tähän asti. Tosin en kylläkään ilman apuja - täytyy myöntää. Ja uskon, että joudun pyytämään apua vielä useastikin. Ei haittaa, itsetunto kunnossa. Talvi tekee tuloaan ja ihana polttaa kynttilöitä. Olemme muuttaneet keväällä tähän asuntoon, emmekä ole vielä kokeilleet takkaa. Asumme kerrostalon ylimmässä kerroksessa ja meillä on ihana avotakka. Ja suuri, suuri olohuone. Kuvat, joita laitan blogiini ovat kotoamme. Laitan myöhemmin käsityö-askartelu- ja maalausjuttujani.