torstai 20. tammikuuta 2011

On suru, on kyyneleet...

 


Meille niin läheinen ja rakas ihminen  on nukkunut ikiuneen eilen.
Kyyneleemme ovat yhteiset.



"Rakkaat lähtevät
      - jää tyhjä tila
muistojen asua."
                     - Helena Anhava




Kiitos kaikille edelliseen postaukseen kommentoineille!!


Blogi jää pienelle tauolle.

Palaan kun voimia on enemmän.




Lämmin halaus kaikille,

~  ulla-kristiina  ~                              

tiistai 11. tammikuuta 2011

Löytöjä...

 

Kävimme pitkästä aikaa kirpputorikierroksella.

Ja niin mieleisiä löytöjä sattui eteen,
ettei niitä voinut jättää toisten ostettavaksi.

Ikivanha, paljon käytössä ollut lasten tuoli on oikea helmi.
Maali rapissut, selkänojasta vähän rikki,
mutta muuten ihan edustuskelpoinen.

Ja kaunis kuin mikä ♥

Nukke on vanha löytö messuilta. Sillä on leikitty 40-luvulla.
Punainen pahvinen matkalaukku on myös messulöytö.
Se on tehty täsmälleen entisaikojen menetelmillä.


 

Tälläinen hienous oli erään pöydän alahyllyllä piilossa katseilta.

Pahvinen salkku, jossa on ollut tulitikkuaskeja.
Ilmeisesti jonkun kaupustelijan, ehkä ovelta ovelle myyjän.
Hinta vaivaiset 3€.


 

Vanhat pahvilaatikot ovat hellyyttävän ihania.
Nyt niitä löytyi kaksin kappalein.

 


Pienemmässä silmälasien linssejä sisältönään ja olipa mukana yhdet pienenpienet polaroidut linssitkin.
Suurempi laatikko oli tyhjä.

 


Kahdet silmälasit ja parit silmälasien raadot ovat aikaisempia hankintoja.
Samoin silmälasikotelot. 3 niistä on pahvisia ja yksi metallinen.

 



Edellisestä postauksesta olikin kulunut aikaa.
Luulen, että tälläistä vauhtia edetään tästä lähin.

On niin paljon muutakin tekemistä.

Ja uskokaa tai älkää,
mutta neulon vieläkin joululahjasukkia ☺!!

Muutama pari vielä pitäisi tehdä. Miesten sukkia ja isoa kokoa.

Eilen opettelin lapasten tekemisen.
Se on nopeaa puuhaa. Eikä laisinkaan vaikeaa.




 




Kiitän kaikkia edelliseen postaukseen kommenttinsa jättäneitä, vierailijoita sekä uusia lukijoita !!


Mukavaa viikkoa teille kaikille‼



~~~ ulla-kristiina ~~~

maanantai 3. tammikuuta 2011

Tammikuussa ollaan


Muutama päivä on jo kulunut tätä uutta vuotta ja tammikuuta.
Päivät ovat valoisia vain vähän aikaa.

Mutta ne pitenevät, pitenevät...



Meillä on hieman mustaa rantautunut olohuoneeseen.

Tyynynpäällisten kangas on ostettu Ikeasta.
Raitakuosit ovat aina olleet minun juttuni.

Tosin Huutiksesta ostin Marimekon Pikkukivet kangasta mustavalkoisena,
jos sille vaikka löytyisi käyttöä.

Ja onhan meillä iso musta lepotuoli raheineen sohvan vieressä.


 

Jouluksi tuotiin ullakolta vanha ikkunankehys.
Tällä kertaa se laitettiin seinälle.
Viime jouluna se oli lattialla.

Saa nähdä keksiikö siihen mitään järkevää,
vai pidetäänkö sitä vain joulukäytössä.

Vielä ei raaski ottaa jouluvaloja pois siitä.




Mutta kovasti minä ainakin odotan jo kevättä.
Se on kummallista, että heti kun joulu on ohi,
niin kevät alkaa siintelemään silmissä.

Kevät ja kukkaset.



 



Kiitän edellisen postauksen ihanista kommenteista ja mieltä lämmittävistä
uuden vuoden toivotuksista!!

Uusia lukijoitakin on tullut arvonnan jälkeen. Tervetuloa teille!!



~~~ ulla-kristiina ~~~

Kaikkea kaunista

Olen vieraillut aivan ihanilla blogi-sivuilla. Elsass-blogissa vierähti yli tunti ja se sisältää kaikkea mukavaa. Päätin yrittää itsekin ja pienten vaikeuksien kautta olen jotenkin selvinnyt tähän asti. Tosin en kylläkään ilman apuja - täytyy myöntää. Ja uskon, että joudun pyytämään apua vielä useastikin. Ei haittaa, itsetunto kunnossa. Talvi tekee tuloaan ja ihana polttaa kynttilöitä. Olemme muuttaneet keväällä tähän asuntoon, emmekä ole vielä kokeilleet takkaa. Asumme kerrostalon ylimmässä kerroksessa ja meillä on ihana avotakka. Ja suuri, suuri olohuone. Kuvat, joita laitan blogiini ovat kotoamme. Laitan myöhemmin käsityö-askartelu- ja maalausjuttujani.