torstai 22. heinäkuuta 2010

Syntymäpäivät

 


Olin eilen syntymäpäivillä. Pojanpoika Melkein Aikuinen on nyt sitten Aikuinen.
18v.
Mutta ehkä vielä menee hieman aikaa, kunnes on oikeasti aikuinen.

Oli oikein mukavat pienimuotoiset synttärit. Vain mummut, pappa ja äidin sisar perheineen. Ja tulihan sitten myöhemmin tuttu tyttökin juhlistamaan sankaria.

Kohotettiin maljaa, puhekin pidettiin ja onnittelulaulu laulettiin. Puheen piti tottuneen oloisesti päivänsankarin äidin mies. Ihailen suuresti ihmisiä, jotka tuosta vain pystyvät pitämään puheen, vaikka sitten lyhyenkin.
Sankari sai ansaitsemansa muotoiset huomionosoitukset.

 

Entä aika? Mihin se 18 vuotta noin vain hujahti?
Juurihan tuo oli pieni pojanvesseli, jonka kanssa leikittiin määrättömät ajat. Kierrettiin pellolla katsomassa myyränkoloja, vaikka mummilla oli korkokengät ja nailonit.
Onko siitä niin paljon aikaa, kun mentiin kylään ja poika aina odotti ovella. Hyvä kun sai takin ja kengät pois, niin jo tarttui pieni käsi omaani ja mentiin vauhdilla hänen huoneeseensa. Ovi paukautettiin lujaa kiinni, että kaikki vain ymmärsivät, ettei saa häiritä.

On onni saada olla isovanhempi.
Jotenkin se elämä kiertyy niin, että oman lapsen kanssa ei ehdi tekemään sitä kaikkea mitä lapsenlapsen kanssa.

Me mummut olemme olleet erilaisia pojalle. Mutta diplomaattisesti hän joskus sanoi, että molemmat mummut ovat parhaita omalla tavallaan.
Paras kiitos minkä voi saada.

Toivon sydämestäni hyvää ja onnellista elämää rakkaalle Aikuiselleni.

 


Vein valkoisesta gladioluksesta tehdyn kimpun päivänsankarille. Kamerakin oli mukana, mutta unohtui laukkuun.




Kiitokset jälleen edelliseen postaukseen kommenttinsa jättäneille ja vierailijoille!!
Kiitos myötätunnosta hyvät blogiystävät!


Aurinkoista loppuviikkoa kaikille!!!


Ulla-Kristiina :)

16 kommenttia:

Hurmioitunut kirjoitti...

Tulipas ihan ikävä omaa mummoa :´)

Marie Elisabeth kirjoitti...

Niin ihanasti kirjoitat. Tänään aamiaisella muuten juteltiin isovanhemmista ja surkuttelin sitä ettei minulla ollut mahdollisuutta tutustua ainoaankaan isovanhempaani.
Nuorukaisenne omistaa paljon kun on ihanat isovanhemmat :)

Luin edellisenkin postauksen ja toivon kovasti että polvesi saa apua ja tilanne helpottuisi.

tuksu kirjoitti...

Ihana oli lukea sinun kauniisti kirjoitettua tekstiä. Kiteytit niin upeasti lapsenlapsen ja mummin välisen suhteen.
Nuori Aikuisesi on onnellinen kun hänellä on laisesi mummi.
Kiitokset sinulle, kun toit meille tämän kauniin tuokion elämästäsi.
Mukavaa viikonlopun alkua!
tuksu

Onnenkyynel kirjoitti...

Tätä lukiessa melkein jo kaipaisi ajan kuluvan nopeampaan..
Että saisi niitä lapsenlapsia;)
Onnekas nuorimies on pojanpoikasi!

Louise kirjoitti...

Niin kauniisti kirjoitettu!

Sally kirjoitti...

Niin kauniisti kirjoitettu. Onnea pojanpojallesi täysi-ikäisyyden johdosta!

Myös minulla on ollut ainutlaatuinen suhde omaan Mummiini. Hän sai elää pitkän elämän, lähes 93-vuotiaaksi, ja nähdä kaikki 5 lastamme. Oi, kuinka häntä kaipaankaan..

Mitenkäs polvet jakselee?

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Kiitos Hietzu! Ikävöiminenkin kai kuuluu elämään. Minä ikävöin usein äitiäni.

Kiitos Marie Elisabeth! Nuorella Aikuisellamme on varsinkin äidin puolelta ihanaakin ihanammat isovanhemmat. Kunnioitan heitä erittäin paljon.

Kiitos Tuksu! Minulla on erittäin hyvät välit Nuoren Aikuisen kanssa. Samoin hänellä on hyvät välit toisiin isovanhempiin. Ja molempien luona hän vierailee usein. Meilläkin taas useammin, kun koulut alkavat.

Kiitos Onnenkyynel! Lapsenlapset ovat ihania! Ihan minkä ikäisinä tahansa. Minä rakastan omiani mielettömästi.

Kiitos Louise kauniista sanoistasi!

Kiitos Sally! Täytyy välittää onnentoivotukset, kiitos.
Eikö olekin tärkeää tuo isovanhempien tai jonkun isovanhemman läheinen suhde. Se kantaa pitkälle elämään.

Eilen olin eka kertaa ulkona ja heti alkoi polvet vihottelemaan. Täytyy vaan ottaa vieläkin levon kannalta. Lääkäri kirjoitti vielä uuden lääkekuurin. Jospa se tästä.

Ihanaista loppuviikkoa jokaiselle!!!

Vekarus kirjoitti...

Onnea mummille ja pojanpojalle!

Eva-Liisa kirjoitti...

Pikatervehdys lomalta! ihana postaus!!

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Kiitos Vekarus, välitän onnentoivotukset.

Kiitos Liisa kauniista sanoistasi!
Hyvää lomaa sinulle!!

Ihanaista viikonloppua teille!!

JaanaElina kirjoitti...

Onnittelut mummolle ja aikuiselle pojallekin.Niin se aika kuluu ja lapset aikuistuu ja niinhän sen kuuluu ollakin.Mutta on se niin haikeaa.

Oikein ihanaa viikonloppua.

Marge kirjoitti...

Kaunis postaus!!:)

Huomenna vietämme tytön 11-vuotis synttäreitä. Niin-pä, mihin se aikaa menee...?

Oi, olette olleet matkoilla. Aivan ihanat kuvat! Toivon todellakin, että polvesi ovat jo paremmassa kunnossa!!

Ihanaa heinäkuista viikonloppua sinulle!!:) Minä lähden tästä kauppaan ja leipomaan...:)

Tytti kirjoitti...

Onnittelut täysi-ikäiselle.Oma poikani täytti viikko takaperin myös 18 vuotta,mihin ne vuodet ovat menneet?juuri hän oli pieni pojan pallero ja nyt työssä kesän ajan, autokoulu loppusuoralla,tyttöystävä vieraillut meillä jo kaksi vuotta..
Kaikkea hyvää elämässä toivon meidän "pikkupojillemme"

sarppa kirjoitti...

Onnittelut pojalle!Niin se aika menee hurjaa vauhtia.:)

Kauniita gladioluksia! <3

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Kiitos JaanaElina onnitteluista! Niin pian ovat aikuisia niin omat lapset kuin lapsenlapsetkin.

Kiitos Marge! 11-vuotta ja juuri oli vauva. Niin se aika menee ja elämä kulkee eteenpäin.
Polvet on niin ja näin.

Kiitos Tytti! Onnea vaan sinnekin päin. Meillä samoin autokoulu loppusuoralla.

Kiitos Sarppa onnitteluista!
Gladiolusten kuvat otettu netistä. Oma kamera jäi laukkuun, eikä tullut otettua ainokaistakaan kuvaa koko synttäreiltä. Harmi.

Mukavaa tiistai-iltaa kaikille!!

Nahkarankaisija kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

Kaikkea kaunista

Olen vieraillut aivan ihanilla blogi-sivuilla. Elsass-blogissa vierähti yli tunti ja se sisältää kaikkea mukavaa. Päätin yrittää itsekin ja pienten vaikeuksien kautta olen jotenkin selvinnyt tähän asti. Tosin en kylläkään ilman apuja - täytyy myöntää. Ja uskon, että joudun pyytämään apua vielä useastikin. Ei haittaa, itsetunto kunnossa. Talvi tekee tuloaan ja ihana polttaa kynttilöitä. Olemme muuttaneet keväällä tähän asuntoon, emmekä ole vielä kokeilleet takkaa. Asumme kerrostalon ylimmässä kerroksessa ja meillä on ihana avotakka. Ja suuri, suuri olohuone. Kuvat, joita laitan blogiini ovat kotoamme. Laitan myöhemmin käsityö-askartelu- ja maalausjuttujani.