sunnuntai 28. helmikuuta 2010

Eteinen





Kuvia meidän eteisestä. Tämä on sisäänkäynti ja itseasiassa eteinen on meillä suurempi kuin keittiö, Miehen huone tai makuuhuone.
Hattuhyllyllä maalaamiani hattulaatikoita ja vähän suuruudenhulluun tyyliin tekstit. Hyllyllä myös 2 Nanny Stillin suunnitelemaa hattutelinettä, joista olen oikein ylpeä.
Oikeanpuolinen kuva on hattuhyllyä vastapäätä ja siinä jostain Osto-ja Myyntiliikkeestä löytämämme tiikkinen vaatepuuteline. Myös kenkälusikka on tiikkiä.
Sisäänkäynnissä on toinen sisätilojen matoista, toinen on keinutuolin alla. Rulookaappi-tuoliyhdistelmä huudettu Huutonetistä edullisesti.
Eteisessä on suuri peilikaappi, jossa pidämme kaikki takkimme eikä naulakossa ole koskaan omia takkeja.





Eteiseen mahtuu 2 pöytää. Puolipyöreä on keittiön oven vieressä ja iankaikkisen vanha kirjoituspöytä olohuoneeseen johtavalla seinän vierustalla.
Alin kuva on otettu keittiöstä päin.
Edellisessä asunnossa oli pikkuruinen tuulikaappi eikä kerralla mahtunut sisään kunnolla kuin 1 ihminen. Inhoan noita "tuulikaappikomeroita". Siksi osaankin nyt nauttia isosta eteisestä.

Kohta te tunnette meidän kotimme joka nurkan, kun häpeilemättä esittelen sitä teille.
Ehkä pitäisi alkaa harrastamaan jonkinlaista sensuuria!


Kiitokset runsaista kommenteista edellisessä postauksessa!!!


Oikein hyvää alkavaa viikkoa kaikille!!

26 kommenttia:

Virpi kirjoitti...

Ihana ja persoonallinen eteinen. Ei mitään sensuuria, oikein kivalta näyttää tähän asti :) Tuo vanha työpöytä kolahti jotensakin minuun, se näyttää niin ihanalta!

Mukavaa alkavaa viikkoa!

Ira kirjoitti...

Teillä on kyllä niin siistiä, ettei mitään sensuuria tarvita! ;)

Ihan tuo puolipyöreä pöytä ja rautainen tuoli.

Hyvää viikkoa sinullekin!

Elsa kirjoitti...

Kaunis eteinen, jossa paljon viehättäviä ja tarpeellisia yksityiskohtia. Silmäni iskivät Nanny Stilin hattutelineihin, ne ovat kerrassaan verrattomat.

Pieni Lintu kirjoitti...

Onpa tilavaa ja ihanaa!

Olivieno kirjoitti...

Onpa mahtava eteinen! Tuollaisia ne olla pitää! Hieno henkariteline ja upeat hatturasiat. Mitä niissä lukee?

Cecilia kirjoitti...

Kaunista ja tilavaa! Upeita tavaroita ja kalusteita ;)

Piitu kirjoitti...

Ihana tuo henkariteline :))

xxxxx kirjoitti...

Onpa teillä tosiaan avara eteinen!
Ihastuttavia pieniä aarteita, voi nuo "Chanelin" hattulaatikot ovat hurmaavia;-)
Ja tykkään erityisesti tuosta valkoisesta tiiliseinästä; ja kauniin värisestä lattiastanne.

Kyllä teidän kotia kelpaa esitelläkin- Mukavaa alkavaa viikkoa sinne!

sanna kirjoitti...

Viihtyisä ja tilava eteinen! Mukavaa alkavaa viikkoa!

LENNU kirjoitti...

Niin ranskalaista tunnelmaa eteisessä että! Hatturasiat ovat hyvännäköiset. Tuota vaateripustintelinettä ihailen, se on tosi mahtava ja sitäpaitsi sisustuksellinenkin vielä kaiken lisäksi.
Häpeilemättähän täällä kaikki esittelevät tavaroita ja kotiaan, hih, se on niin mukavaa.

Ihanaa alkanutta maaliskuuta ystäväin!

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Kiitos Virpi! Olen huutanut tuon vanhan kirjoituspöydän Huutonetistä ja siihen kuuluu sen vieressä oleva tuoli. Minäkin pidän siitä, koska se on niin iso, että siihen saa laitettua vaikka mitä.

Kiitos Ira! Yksi lemppareistani meillä on tuo ruosteinen tuoli.

Kiitos Elsa! Minulla kävi mieletön mäihä noiden Stillin hattutelineiden kanssa. Huusin ne Huutonetistä, eikä kukaan muu ollut hoksannut niitä.

Kiitos Pieni Lintu! Nautin tästä tilavasta eteisestä.

Kiitos Olivieno! Hatturasioissa lukee "Coco Chanel" ja Chanelin liike osoitteineen Pariisissa. Vähän suurellista. Eihän meikäläisellä ole mitään asiaa moiseen liikkeeseen.

Kiitos Tiina! Aluksi oli melko paljasta ja tyhjää eteisessä, mutta nyt alkaa olla siinä vaiheessa, ettei paljon lisättävää ole. 9 kk asuttu ja kaikki nurkat piukassa tavaraa.

Kiitos Piitu! Henkaritelinen oli kyllä oikea löytö. Henkaritkin on tehty upeasti ilmeisesti taivutetusta vanerista.

Kiitos Aamunkukka! Minäkin pidän tuosta tiiliseinästä. Se jatkuu olohuoneeseen, kirjoituspöydän seinä on ikkunaan asti tiiliseinää.
Chanelin hattulaatikot maalasin silloin, kun Mies oli Kiinassa.

Kiitos Sanna ja Lennu! Tilaa on ja paikat pysyy järjestyksessä, kun omat takit voi piilottaa kaappiin.
En ole missään muualla nähnyt tuollaisia henkaritelineitä. En ole saanut selvää onko se jonkun taitava käsityö vai onko se tehdasvalmisteinen. Mitään merkkejä ei ole.



Hyvää maaliskuuta kaikille!!!

Arja kirjoitti...

Vitsi miten ihanan iso eteinen teillä on!!Kauniisti myös sisustettu.
Mukavaa maaliskuun alkua!

Pajupirtin Kaisa kirjoitti...

Rauhallinen tunnelma eteisessäsi.Minäkin ihastuin henkaritelineeseen, tosi siisti.
Onnistuit löytämään hyvän huudon.hatturasiat on kivat ja tuo tiiliseinä kiehtoo minua valtavasti.Se on niin elävä.
maaliskuun ekan päivän tervehdys Pajupirtistä sinne Kattojenylle.
Kaisa

Ida Maria kirjoitti...

Waude mika eteinen - ihana!!!
Mukavaa maaliskuuta =)

Riitta / Wanilla kirjoitti...

Ihanan tilava eteinen, kera kauniiden esineiden.
Pirteää alkanutta maaliskuuta!

Anonyymi kirjoitti...

Ihan kateeksi käy noin ihanassa järjestyksessä olevaa eteistä. Meillä eteinen on yhtä hullun myllyä, ku seitsemän henkilön kengät ja takit on siellä melskaa!

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Kiitos Arja! Minäkin pidän tilavasta eteisestämme.

Kiitos Pajupirtin Kaisa! Uskon, ettei niitä henkaritelineitä ole paljon olemassa. Olisi kyllä kiva tietää sen alkuperä. Tiiliseinä on kaunis minustakin.

Kiitos Ida Maria! Mukavaa, että pidät eteisestämme.

Kiitos Riitta! Pöytien esineitä vaihtelen aika usein, tykkään tehdä erilaisia asetelmia.

Kiitos Keijukainen! On kuule ihan eri asia kahden aikuisen eteinen, kuin 7-henkisen perheen. Minä ymmärrän hyvin, ettei järjestys aina säily.

Mukavaa maaliskuuta teille!!

Hannukka kirjoitti...

Ei mitään sensuuria. Niin kauniita yksityiskohtia, että mielellään näitä kuvia katsoo :)

Krisse kirjoitti...

Kaunista..ja tuo hengariteline..miksei tuollaisia ole anää myynnissä..vai onko..haluisi tuollaisen meille..
upeita kuvia..
Terveisin Krisse Vaaralasta

Taina kirjoitti...

Voi hitsi kuinka kauniita asioita tilava eteisesi sisältääkään:)) Pidän erityisesti noista hattulaatikoista.
Kyselit reseptikirjasestani... ostin valmiin ruskeakantisen kirjasen Sinellistä. Leikkasin pallollista skräppipaperia sopiviksi paloiksi kansiin. Pöytä ja leipurityttö on ensin leimattu ja sen jälkeen väritetty ja leikattu ääriviivoja myöten. Tekstin olen tehnyt kalvolle tietsikalla ja liimannut leimatulle tagille. Nauhat on jämäpaloja. Kokosin sitten kirjasen kannet edellämainitut asiat liimaten paikalleen. En tiedä saitko mitään selvää. Muuten ruoka ym.ohjeet aion kirjoittaa tekstinkäsittelyohjelmalla ja sitten leikata ja liimata sivuille.

Minna Perälä kirjoitti...

hei!

Ihanan valoisa ja kaunis eteinen! Ja niin tyylikkäästi sisustettu! olet taitava !!

Mukavaa alkanutta viikkoa!

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Kiitos Hannukka! Olen yleensä niin avoin, että tuskin osaan pitää mitään sensuuria.

Kiitos Krisse! En tiedä itsekään tuon henkaritelineen historiaa. Onko se tehdaskamaa vai jonkun käsityö.

Kiitos Taina! Minäkin tykkään noista hattulaatikoista.
Tankkaan moneen kertaan ohjeitasi, niin luulisi menevän perille.

Kiitos Minnamarika kauniista sanoistasi!

Mukavaa maanantaita kaikille!!

Taina kirjoitti...

Sisustusblogini puolella on sinulle pieni piristys:))

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Kiitos Taina! Piristävää! Lisään sen seuraavaan postaukseeni!

Marge kirjoitti...

Niin upea eteinen!!! Ihanan iso ja kauniisti olet sen sisustanut!!
Höpö, höpö sensuurille, niin, niin kaunista!

Käy peremmälle-kyltti, hatturasiat,
"ranskalainen nurkkaus", vanha kirjoituspöytä niin IIIHANAT!!

Hyvää loppuviikkoa!:))
Marge

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Kiitos Marge kommentistasi! Ehkä en vielä ala harrastamaan sensuuria! Kiva kun pidit meidän eteisestä.

Hyvää loppuviikkoa sinullekin!!

Kaikkea kaunista

Olen vieraillut aivan ihanilla blogi-sivuilla. Elsass-blogissa vierähti yli tunti ja se sisältää kaikkea mukavaa. Päätin yrittää itsekin ja pienten vaikeuksien kautta olen jotenkin selvinnyt tähän asti. Tosin en kylläkään ilman apuja - täytyy myöntää. Ja uskon, että joudun pyytämään apua vielä useastikin. Ei haittaa, itsetunto kunnossa. Talvi tekee tuloaan ja ihana polttaa kynttilöitä. Olemme muuttaneet keväällä tähän asuntoon, emmekä ole vielä kokeilleet takkaa. Asumme kerrostalon ylimmässä kerroksessa ja meillä on ihana avotakka. Ja suuri, suuri olohuone. Kuvat, joita laitan blogiini ovat kotoamme. Laitan myöhemmin käsityö-askartelu- ja maalausjuttujani.