maanantai 22. helmikuuta 2010

Oma valtakunta


Ajattelin esitellä "työhuonettani". Se ei ole niin hieno, kuin kaikilla muilla, jotka ovat päästäneet huoneeseensa kurkistamaan. Mutta minä pläjäytän koko kauheuden nyt teille.


Tässä kakkospöytäni, jossa maalaan,piirrän, painan kankaita,ompelen ym. Ja hylly seinässä täynnään kaiken kirjavaa kotkotusta. Tarpeellista tai tarpeetonta. Seinällä ylimmäisenä Pojan lapsena piirtämät taulut ja alimmaisena Prinsessan tekemät.


Samaa pöytää auringonvalossa. Ovatkohan nämä julkaisukelpoisia kuvia?? Mietityttää.


Ykköspöytäni kivikaudelta peräisin olevan tietokoneen kanssa. Onneksi kuvasta tuli hämärä. Eiffel-torni taulu on juliste sisustusliikkeestä ja kertoo Pariisin fanittelusta.




Entisen asunnon vitriinit joutuivat uusien tieltä huoneeseeni. Hyllyt jälleen täynnä mitä kummallisempaa kerättyä kamaa. Kirjat kaikki akvarellikirjoja. Muut kirjat Miehen huoneessa isossa kaapissa. Alimmaisessa kuvassa pienessä maalaustelineessä viimeisin tekeleeni puolivalmiina. Maalausteline vaikuttaa ihan lelulta, mutta on tukeva ja hyvä. Isoa telinettä tulee harvoin enää käytettyä.

Toivottavasti käytte vielä blogissani näiden vähän kyseenalaisten kuvien jälkeen!
Ja huom. Huone on näissä kuvissa siivottuna - eli ei normaalitilassaan täydessä kaaoksessa.



Tämän pienen kruunun ostin Sally´s kirpparilta. Lisäsin siihen pitsin ja madonnariipuksen. Tykkään kovasti tästäkin kruunusta. Tähän kuvaan on hyvä lopettaa tämä postaus.


Kiitokset runsaista kommenteista!!!


Oikein virkistävää viikkoa kaikille!!! Halauksin :))

24 kommenttia:

xxxxx kirjoitti...

Ensinnäkin, olet onnekas jo omistaessasi työhuoneen;-) ja ihanan siistiä ja järjestelmällistä sinulla siellä on; vaaleaa, kaunista niinkuin teillä muutenkin;-).

Tulipas kaunis tuostakin kruunusta, sehän näytti vain odottaneen noita tuunauksia?

Taina kirjoitti...

Ihania tavaroita työpöytäsi pullollaan...niitä ihailisi vaikka kuinka. Toimivan oloinen kokonaisuus. Tuo nauhateline olisi minunkin pisteeseeni paikallaan, mutta nauharullia on niin paljon, etteivät ne pieneen pisteeseeni mahdu(kuvia työpisteestäni on askarteluploginipuolella).

Louise kirjoitti...

Ole sinä onnellinen kerran kun on oma työhuone!! :O)Mielestäni se näyttää sekä mukavalta että toimivalta!!

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Kiitos Aamunkukka! Kyllähän minä olen tyytyväinen, kun on oma huone.
Se on vain niin kamala sekoitus kaikenlaista.
Kiitos Taina! Olen huutanut tuon nauhatelineen Huutonetistä. Se on kuulunut aikoinaan kukkakauppaan. Täytyypä käydä kurkkimassa työpistettäsi.
Kiitos Louise! On tämä huone aika toimiva. Tarpeeksi iso ja 2 isoa pöytää. Ei puutu kuin inspiraatio, että saisi jotain aikaiseksi.

Heidi kirjoitti...

Voi sinua hassua :D ... työhuoneesi näyttää juuri täydelliseltä...ihan totta. Siellä saat rauhassa toteuttaa itseäsi ja kaikelle on omat paikkansa. Kun yrittää ilman omaa työtilaa tehdä kaikkea..ommella, suunnitella, olla tietokoneella ym ym... tuntuu se vaivalloiselta joskus...

MINÄ AINAKIN ILMOTTAUDUN VIELÄ LUKIJAKSI :D :D

Halit
Heidi

Virpi kirjoitti...

Höh, ei kannata kuules valittaa ollenkaan. Ole onnellinen, kun omistat yleensä työhuoneen! Ja sitäpaitsi se on IHANA :) Tykkään! Minullakin on 'mamman kammari', se siis on askarteluhuone ulkorakennuksessa jossa on myös autotallit ja varasto. Lämmintila, mutta talvella en sitä käytä, koska on epämiellyttävää juosta tuota kylmää väliä. Niinpä siis kaikki luominen tapahtuu talvisena aikana kodinhoitohuoneessa, jossa tapahtuu aika monta muutakin päivittäistä asiaa :) Mutta en kauheasti valita, aikansa kutakin. Joskus sitten on tilaa yllin kyllin kun muksut lentää pesästä...

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Kiitos Heidi! Kummallista, että huoneestani pidetään, vaikka se omasta mielestäni on sekalainen sekametelisoppa. Kiitokset lukijaksi ilmottautumisesta!! Laitan kuvaa tässä kevään kuluessa siitä ranskalaisesta pullokorista.

Kiitos Virpi! Tietysti olen tyytyväinen siihen, että on oma työhuone. Mutta sisustus on vähän niin ja näin.

Mukavaa tiistaita kaikille!

Ainosofia kirjoitti...

Mitä sinä höpsit?
Mukavannäköinen työhuone sinulla.

Kivoja esineitä, joita on varmasti mukava siinä katsella samalla :)

Marielisa kirjoitti...

Tuohan on aivan ihana työhuone!
Minun silmääni niin seesteinen ja rauhallinen - tykkään <3
Näkisitpä omani...minulla on nimittäin värejä, vaikka tuollainen ympäristö olisi toiveissa!

Tuo nauhatelineesi on kyllä aivan ihana!

Kiitos muuten inspiraatiosta - lähdenkin tästä siivoilemaan omaa luolaani! ;)

Mukavaa helmikuun viimeistä viikkoa sinulle!

Sally kirjoitti...

Ihana oma huone Sinulla Ulla-Kristiina! Saa jättää inspiraation valloilleen ja sulkea oven muusta maailmasta. Minäkin tein tilkkutöitä, askartelin ja ompelin - ennen lasten syntymää. Nykyisin kaikki ompelukset ovat korjausompelua, joka ei ole yhtä inspiroivaa. Haaveilen myös omasta työhuoneesta ja monilaatikkoisesta piirongista, johon voisin kätkeä ihanuuksia. Tuollaiset vanhat lankarullat olisivat ihania, joihin voisi kääriä pitsejä ja nauhoja.

Olet taitava piirtäjä!

Villainen kirjoitti...

oikein inspiroiva työhuone, ainakin minä sain pientä ideanpoikasta omaan tulevaan työhuoneeseeni, kiitos:)

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Kiitos Ainosofia! Olen kyllä yllättynyt, että monet pitävät huoneestani.

Kiitos Marielisa! Minäkin pidän tuosta nauhatelineestä. Se on jonkun kukkakaupan peruja.

Kiitos Sally! Tiedätkö, minäkin olen tehnyt yhteen aikaan valtavasti tilkkutöitä. Minulla oli väreittäin järjestetty vaatehuoneeseen kangaspinoja. Kankaita oli valtavasti. Sitten sairastuin ja ajattelin, että enää en jaksa tilkkutöihin keskittyä. Onneksi oli tuttavarouva, jonka luokse roudasimme kaikki kankaat ja kirjat ja muut ohjeet. Oli helppo luopua kaikesta, kun tiesi, että ne menevät hyvään tarpeeseen.

Kiitos Villanen! Oikein hienoa, jos tosiaankin sait ideoita omaan työhuoneeseesi.

Kuukki kirjoitti...

Kyllä tuollaista työhuonetta tohtii esitellä! Ihanan valoisa ja raikas. Lohduttavaa, että sanoit siivonneesi siellä ennen kuvausta ;-)

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Kiitos Kuukki! Kävin vastavierailulla ja meillä taitaa olla yhteisiä intressejä.

Mukavaa viikkoa kaikille!!

LENNU kirjoitti...

Ihanan iso työhuone ja kaikki niin hyvin käsillä. Tuolla on ilo varmasti luoda kaikenlaista mukavaa.
Tuunattu kruunu on söpö pitseineen ja madonnakoristeineen.

Kivaa loppuviikkoa!

Arja kirjoitti...

Ihanan iso työhuone sinulla ja ei olleskaan ruma ! Mukavaa loppuviikkoa!

Home No.1 kirjoitti...

hello! Thanks for visit my blog=) Your room look as a really nice on for creative projects!

Have a nice daY.//Annica.

piipadoo kirjoitti...

Kaunis työhuone sinulla on ja ihanasti tilaa puuhasteluun! Kuten sanottua, minä leikkaan kankaat keittiönpöydällä ja ompelen seisaaaltaan, kun ompelukone on parkkeerannut makkarin lipaston päälle. Ja lankojani piilottelen ympäri asuntoa... Maltan tuskin odottaa kesää, jolloin pääsemme uuteen kotiin ja meille on varattu ruhtinaalliset 7,5m2 "työhuone". Tosin sen pitäisi siis riittää päivätyöllenikin, ei pelkästään harrastuksille.

-Paula

Mari kirjoitti...

Ihana työhuone sinulla <3 Kaikkea kaunista sinulla siellä... Ja niin hyvässä järkässä, toisin kuin eräillä... ;D Mukavaa viikon jatkoa!

Marge kirjoitti...

No, voi hyvänen aika sinua;D Huonehan on ihastuttava!!! Tuo hylly kaikkine suloisine yksityiskohtineen ihana!
Ihastuttava kruunu ja hienosti tuunattu!

Mukavaa loppuviikkoa!

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Kiitos Lennu! Onhan täällä kaikki hyvin käsillä. Tykkään myöskin kruunusta.

Kiitos Arja! Olin nopea ja valitsin kahdesta mahdollisesta isomman huoneen. Mies joutui tietysti pienempään, mutta on tyytyväinen siihenkin. Edellisessä asunnossa hänellä ei ollut ollenkaan työhuonetta.

Thank you Annica! This room is really good for hobbies and handicrafts. Have a nice week!

Kiitos Paula! Kyllä minäkin leikkaan yleensä keittiön pöydällä. Mutta ompelen kyllä huoneessani. Joskus teen sitäkin kyllä keittiössä. Onnea tulevalle työhuoneellesi.

Kiitos Mari! Huone oli siivottu, kun otin kuvia. Pöydät ovat yleensä täpötäynnä, hyllyt taas järjestyksessä.

Kiitos Marge! Tiedätkö, että ainoa paikka, jonka joudun järjestämään, kun siivoojat tulevat on oma huone. Muut huoneet ovat aina järjestyksessä.

Riitta / Wanilla kirjoitti...

Työhuoneesi on viihtyisä, kera kauniiden esineiden. Nätiksi olet tuunannut kruununkin.
Mukavaa loppuviikkoa!

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Kiitos Riitta! Näkisitpä huoneen tällä hetkellä. Kuin pommin jäljiltä!!

Mukavaa viikonloppua sinullekin!!

anrinko kirjoitti...

OI, sun työpöytä näyttää tosi houkuttelevalta!!!! Mistä olet noita puisia lankarullia löytänyt? Niitä haluaisin että sais kaikki nauhat ym nätisti esille.

Kaikkea kaunista

Olen vieraillut aivan ihanilla blogi-sivuilla. Elsass-blogissa vierähti yli tunti ja se sisältää kaikkea mukavaa. Päätin yrittää itsekin ja pienten vaikeuksien kautta olen jotenkin selvinnyt tähän asti. Tosin en kylläkään ilman apuja - täytyy myöntää. Ja uskon, että joudun pyytämään apua vielä useastikin. Ei haittaa, itsetunto kunnossa. Talvi tekee tuloaan ja ihana polttaa kynttilöitä. Olemme muuttaneet keväällä tähän asuntoon, emmekä ole vielä kokeilleet takkaa. Asumme kerrostalon ylimmässä kerroksessa ja meillä on ihana avotakka. Ja suuri, suuri olohuone. Kuvat, joita laitan blogiini ovat kotoamme. Laitan myöhemmin käsityö-askartelu- ja maalausjuttujani.