maanantai 15. helmikuuta 2010

Vaaleanpunainen maanantai


Tästä tulee vaaleanpunainen postaus. Kävimme Plantagenissa, kun pari kukkaa ehti kuolla sinä aikana kun olin sairaalassa. Ei ollut Mies huomannut mitään. Ostin sieltä vaaleanpunaisen hortensian olohuoneen pöydälle ja pari samanväristä kynttilää. Ihan piristävää valkoisen jälkeen.


Kaunis puhdas valkoinen kirja, joka on ostettu jostain nettipuodista. En ole vielä päättänyt mitä sille tekisin. Onko ehdotuksia? Onko muilla samanlaista? Hortensiasta tietysti katkesi 1 kukka ja laitoin sen Arabian Sointu kermakkoon ja lautasen alle.


Ruusukynttilä pienen lasikuvun alla ja Kalevalan Korun vaaleanpunaisia Vanamo koruja. Minulla on kaulaketju, ranneketju ja sormus. Korvikset olivat liian pitkät, minä kun en harmikseni omista kurjenkaulaa. Tein itse korvakorut makeanveden helmistä. Niitä sain, kun rikoin yhden rannerenkaan.


Tässä on Prinsessan kesähattu ja pieni olkalaukku. Sen jälkeen kun ostin viime kesänä kolmannen samanlaisen kesähatun neidille, niin päätettiin, että laukkua ja hattua säilytetään meillä. Kotona oli kyllä hatut tallessa, mutta eivät koskaan tulleet mukaan. Mies säilyttää näitä huoneessaan kuin aarteita.


Kesäkuva mukaan makkarin parvekkeelta, joka on Prinsessan valtakuntaa ja tietenkin vaaleanpunaista. Tälle parvekkeelle ostin niitä vaaleanpunaisia kankaanpaloja Tarjan Pikkuisesta Puodista. Tulee uudet tyynyt tai muuta mukavaa.


Kylppärin katosta roikkuu metallikori, jossa on ihanaiset mustat siivouskäsineet sormuksineen, helmineen ja "höyhenineen". Kuvassa on vessanpytty, joka on oikeassa mittasuhteessa tehty Arabian posliinipytty. Tämä on niitä tavaroita, joka joutaa ensi kesänä kirpparille.




Mukavaa ruusunpunaista alkanutta viikkoa kaikille!!


Kiitoksia paljon runsaista kommenteista,uusista lukijoista,vanhoista lukijoista ja vierailijoista!!! Halauksia :)

17 kommenttia:

mimmuli kirjoitti...

Aivan ihanan vaaleanpunainen postaus..Mistä noin ihania siivoushanskoja saa...? Tahdon tuollaiset=)

Ainosofia kirjoitti...

Heips,
hortensiaa minäkin täällä kaipailen. Ei ole vielä missään tullut vastaan.
Se on niin kaunis kukka. Ja kestää maljakossakin pitkään jos sattuu oksa katkeamaan ;)

Kivasti piristää vaaleanpunainen väri.
Mukavaa alkanutta viikkoa <3

sylvia kirjoitti...

hei.
åå så herlige bilder.
so beautiful.
hug from sylvia

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Kiitos Mimmuli! Täällä Jyväskylässä on kiva sisustusmyymälä Selma, josta ostin ne heti kun näin. Rekvisiittaa, rekvisiittaa...
Kiitos Ainosofia! Täällä on ollut hortensioita jo jonkin aikaa, koska tuo on meillä jo kolmas. Minä taas odotan helmililjoja ja krookuksia.
Thank you Sylvia! Some pictures are sweet. Maybe this mondey is sentimental day to me.
Hug from u-k

Hyvää alkanutta viikkoa teille!!

Mari kirjoitti...

Ihana vaaleanpunainen postaus <3 Hortensia on kaunis! Mukavaa viikkoa :)

Taina kirjoitti...

Heippa! Kiitos taasen kivoista kommenteista blogeissani:)) Apua kuinka ihania pinkkeja juttuja...minulle tulee myös aina välillä tarve ripotella vaaleanpunaisia juttuja sinne tänne.Minulla on myös tuollaiset hienosteluhanskat siivoukseen, ne on niin ihqut:))

xxxxx kirjoitti...

Ihania pinkkisiä kuvia;-) tuo hortensia lasikuvussa eritoten on aivan ihastuttavan näköinen! On se jännä, miten heti tulee keväinen tunnelma, kyllä värit tekevät ihmeitä!

Oikein mukavaa alkanutta viikkoa sinulle!

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Kiitos Mari! Olen alkanut pitämään hortensiasta, koskaan aiemmin en ole niitä ostanut. No, minä pidän niistä, mutta ne eivät minusta, koska kuolevat aina käsiin.
Kiitos Taina! Vaikka olisi kuinka hienot siivoushanskat, niin ei silti huvita....
Kiitos Aamunkukka! Joulun väreistä on päästy, sitten täytyy laittaa vähän hempeää. Tulee pääsiäinen omine väreineen ja kukkineen ja sitten onkin jo kevät ja kukkavalikoima on valtava.

Mukavaa viikkoa teille!

Elsa kirjoitti...

Viehättävä vaaleanpunainen väripilkku! Kevät mielessä kun katselen kuviasi!

LENNU kirjoitti...

Suloisia vaaleanpunaisia juttuja. Hortensia on todella kaunis. Kyllä tuo väri on sitten syötävän ihana.

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Kiitos Elsa! Kevät ja kesä tulevat väreineen. On pakko helpottaa odottamista edes jollain värillä ja vaaleanpunainen on ihana väri.
Kiitos Lennu! Minäkin pidän nykyään hortensiasta paljon, meillä on jo 3 meneillään.
Kertonee jotain hortonomin taidoistani.

Marie-Nostalgi och Romantik kirjoitti...

Lovely pictures! And I like the pink color in your bathroom!
I dont understand your language, but I like what I see on your pictures
Hugs
marie

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Thank you Marie for your comment! I visit too in your intresting and beautiful blog.

Have a nice week!

Hugs
ulla-kristiina

Sisustus Sievä kirjoitti...

Hanskoja minäkin ja vaaleanpunainen tuo kevään.
Mia

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Kiitos Mia! Kävin vastavierailulla ja sinulla oli myös vaaleanpunaista postauksessasi. Ja ihana blogi, johon oli pakko liittyä lukijaksi.

Cecilia kirjoitti...

Ihanaa vaaleanpunaista, kauniissa kodissa ;)

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Kiitos Tiina! Kävin vastavierailulla ja vaaleanpunainen on yksi lempiväreistäsi.

Mukavaa keskiviikkoiltaa!!

Kaikkea kaunista

Olen vieraillut aivan ihanilla blogi-sivuilla. Elsass-blogissa vierähti yli tunti ja se sisältää kaikkea mukavaa. Päätin yrittää itsekin ja pienten vaikeuksien kautta olen jotenkin selvinnyt tähän asti. Tosin en kylläkään ilman apuja - täytyy myöntää. Ja uskon, että joudun pyytämään apua vielä useastikin. Ei haittaa, itsetunto kunnossa. Talvi tekee tuloaan ja ihana polttaa kynttilöitä. Olemme muuttaneet keväällä tähän asuntoon, emmekä ole vielä kokeilleet takkaa. Asumme kerrostalon ylimmässä kerroksessa ja meillä on ihana avotakka. Ja suuri, suuri olohuone. Kuvat, joita laitan blogiini ovat kotoamme. Laitan myöhemmin käsityö-askartelu- ja maalausjuttujani.