perjantai 30. huhtikuuta 2010

Vappu

 

Tulee kolea ja sateinen vappu tälle suunnalle Suomea.
Ennenvanhaan koleana vappuna on saatettu pukeutua tälläisiin asusteisiin.
Hattu on Fredriksonin vanhaa tuotantoa ja ostettu kirpputorilta 5€:lla. Käsineet ja laukku ovat minun käyttökamaani. Alma- laukku ostettu viime keväänä Helsingistä. Luulen ettei ole moniin vuosiin asiaa siihen liikkeeseen.

 

Tämä ihana, resuinen vuodelta 1941 oleva kartasto on viimeviikonlopun löytöjä. Maksoi kokonaiset 1 euroa. Sen sivuilla on kaikkea mukavaa katseltavaa. Jotenkin pidän kartoista paljon.
Meillä on Prahasta ja Budabestistä sellaiset melko isot kartat, joissa on piirretty myös rakennukset. Ne ovat mielestäni parhaita.

 

Kartasto on ennen sotia painettu. Niinpä siinä on Suomella 2 käsivartta ja Karjala.
Tämä kartta on A3:n kokoinen ja kauniin värinen.
Olen miettinyt sen laittamista kehyksiin. Tai ottaisi laadukkaan kopion ja tekisi siitä taulun.
Seinätiaa löytyisi käytävästä. Sinne voisi laittaa Prahan ja Budabestin kartatkin. Täytyy miettiä vielä.

 

Meidän vappuamme tuo vilskettä Prinsessa, 10v. Hän tulee tänään Tampereelta linja-autolla. On jo yhden kerran aikaisemminkin matkustanut yksinään.
Siispä tiedossa leikkiä, laulua ja varmaankin myös esityksiä. Piirtelemme ja maalaamme. Ja Prinsessa haluaa aina kokata Miehen kanssa. Nyt annankin paistaa kananmunan piparimuotin kanssa. Taaskaan en muista, kenen blogista tämän luin.


 




Kiitän jälleen lukijoita, kommentoijia sekä vierailijoita!!



OIKEIN HYVÄÄ VAPPUA KAIKILLE :))

33 kommenttia:

Piupau kirjoitti...

Nyt se sitten se VAPPU! Lapset ovat innoissaan. Munkit on paistettu ja simaa maistettu.
Ilma vaan on täälläkin ihan kamalan kylmä ja tuulinen.
Tuo kartta on hieno. Tauluidea on hyvä, pääsee vanha kartta katseltavaksi.

Sally kirjoitti...

Iloista Vappua! Muistakaa ostaa Prinsessalle vappupallo.

Piitu kirjoitti...

Mukavaa vappua teille !!! :)

Hilda kirjoitti...

Kiva löytö tuo kartasto! Suomen vanha kartta on nostalginen ja hieno.
Meilläpäin paistaa tänään aurinko, toivottavasti tästä eteenpäinkin jo!
Mukavaa vappua toivottelen!! :)

Ullakon Aarteet kirjoitti...

Mukavaa Walpuria sinne !

Alma ehkä hiukkasen jarruttaa oven avaisumääriä ;- ) mutta kannattaa sitä ulkoiluttaa vappuna.

Minullakin on vanhoja karttoja ja -kirjoja. Eräässä vanhassa karttakirjassa vuodelta 1899 kerrotaan muun muassa, että missä maassamme on TELEGRAFIKONTTOREITA ja missä kulkee suomalainen ja missä venäläinen telegrafijohto. Samoin tuikitärkeää tilastotietoa paljonko Suomenmaassa on " sokeita, kuuromykkiä ja mielenvikaisia".
Hämmästyttävää on se, että postikonttoreita on tiheämmässä kuin tänään kun konttoreita lopetellaan !

Hauskaa Wappua !

Lezzie kirjoitti...

Meilläkin on varmaan tuo vanhan Suomen kartta jossakin. Täytyypä etsiä. Hauskaa Vappua!

tuksu kirjoitti...

Hauskaa vappua sinne! Aivan upea tuo sun vappulook! *nauraa* mä rakastan hattuja ja käsilaukkuja :)
tuksu

Wilhelmiina kirjoitti...

Hauskaa Vappua!

Elsa kirjoitti...

Iloista Vappua!

Täällä paistaa - melkein - aurinko... :)

JaanaElina kirjoitti...

Me käytiin Tukholmasta hakemassa kyseistä merkkiä oleva laukku,kun tyttö kesätyörahoilla halusi sen välttämättä ostaa.Oli päättänyt,sen hän ostaa.No olihan se kiva lomamatka samalla.

Hienot löydöt taas.

Teillä onkin kiva vappu tulossa,toivottelen mitä parhainta vapun aikaa.

Tytti kirjoitti...

Iloista vappua sinullekin ! :D

Mari kirjoitti...

Hauskaa vappua myös sinulle :)

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Kiitos Piupau! Vappu on, mutta ilmat ei niin vappuiset. Lapsille tämä on hauskaa juhlaa ilmapalloineen ja serpentiineineen.
Täytyy oikein miettiä tuota karttajuttua.

Kiitos Sally! Kotona meillä on tavallisia palloja ja serpentiinejä. Mutta tyttö ilmoitti heti, että huomenna hän haluaa Hello Kitty ilmapallon. Olisipa huomenna vähän parempi ilma.

Kiitos samoin teille Piitu!!

Kiitos Hilda! Kartta on nostalginen. Se olisi kiva seinällä.
Toivotaan, että se auringonpaiste on huomenna täälläkin.

Kiitos Ullakon Aarteet! Totta on, ei ole Alman kauppaan asiaa.
Sinullahan on superhieno vanha kartta! Kaikkea tietoa sitä on ennen karttoihinkin laitettu.

Kiitos Lezzie! Etsippäs kartta esille. Tiedä vaikka keksisit jotain käyttöä sille.

Kiitos Tuksu! Minäkin olen oikea laukku, kenkä ja hattufani. Ja niitä pitää olla paljon.

Kiitos samoin teille Wilhelmiina ja Elsa!!

Kiitos JaanaElina! Hyvän laukun on tyttäresi ostanut! Se on sisältä tosi tilava.

Kiitos samoin sinulle Tytti!

OIKEIN ILOISTA VAPPUA TEILLE!!! :)

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Kiitos Mari! Hyvää vappua myös sinulle!!

Pajupirttin Kaisa kirjoitti...

Iloa ja kaikkea kivaa vapun juhlaasi.
Kaisa

Katjuska kirjoitti...

Hauskaa vapun jatkoa sinulle :)

Arja kirjoitti...

Hyvää vappua sinullekin Ulla-Kristiina!

Tuire kirjoitti...

Hyvännäköinen vappu!
Kyllähän tuo laukku monta vuotta kestääkin. Aurinko ilmeisesti alkaa paistella heti kun vapusta päästään.

Kepeät kesän aloitukset!

AnneHelena kirjoitti...

Upea hattu, laukku ja käsineet.
Täällä on ollut sateista ja koleaa, jospa se aurinko ilmestyy vapun jälkeen : )

Mukavaa vappulauantaita!

sarppa kirjoitti...

Iloista vappupäivää teille! :)

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Kiitos Kaisa, Katjuska ja Arja! Samoin teille hyvät vapun jatkot!!

Kiitos Tuire! Täällä paistelee nyt aurinko. Tosin taivaalla on mustia pilviä.
Alma kyllä kestää.

Kiitos AnneHelena! Taidat olla eka vierailulla. Poikkean heti blogiisi tämän jälkeen.
Hattu on rekvisiittaa, mutta kiva sellainen.
Kaipa se kesä sieltä tulee entiseen malliin.

Kiitos Sarppa samoin!

Iloista vappupäivän iltaa kaikille!!!

Marge kirjoitti...

Upea "vappulook"!!!:)

Vanhat kartat ovat ihania, niin nostalgisia, oikeita aarteita!

Hauskaa vappua prinsessan kanssa!!:)

Aamunkukka kirjoitti...

Voih, miten kauniita kuvia! Kylläpä osasit stailata tuon laukun yllättävällä tavalla;-)
Itse olen sen verran romantikko, että monesti pienenä tyttönä haaveilin elämästä "menneillä ajoilla"- silloin,jolloin kaikilla hienoilla naisilla oli hattu ja käsineet. Ja New Lookin mukainen mekko; ja korkokengät jalassa, joka päivä;-).

Oikein mukavaa viikonloppua teille kaikille! Jospa se aurinko jo huomenna näyttäytyisi?

bean emäntä - bea's kirjoitti...

Iloista vappua myös sinulle! Hauska tuo sinun Suomineito-karttasi!

Vekarus kirjoitti...

Ihana maalaus prinsessasta! Viettäkää mukava viikonloppu!

Pakkasakka kirjoitti...

Heippa ja mukavaa sunnuntaiaamua! Yllättäen taas sataa, joten taidetaan tyytyä sisäpuuhasteluihin. Kivoja löytöjä taas sinulla - miten aina löydätkin? Nuo tuon edellisen postauksenkin ihanat tavarat.

Elina kirjoitti...

Vanhat kartat ovat ihania! Löysin tänne blogiisi, olipas mukava tuttavuus, liityin lukijaksi. :) Aurinkoista sunnuntaita!!

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Kiitos Marge! Meillä oli kiva vappu Prinsessan kanssa. On jo lähtenyt kotiinsa linja-autolla. Tykkää istua linkissä, mitä minä en voi ymmärtää ollenkaan.

Kiitos Aamunkukka! Eikö olisikin hienoa, jos vielä pukeuduttaisiin kuin joskus ennen. Aina hieno hattu, käsineet ja upea käsilaukku. Olisi kadulla seurattavaa ja silmälle iloa.

Kiitos Bean emäntä! Prinsessakin oli kiinnostunut kartasta. Koulussa oli puhuttu Suomi-neidosta, jolla aiemmin oli 2 käsivartta. Nyt sitten näki, millä kohtaa toinen käsivarsi aikoinaan sijaitsi.

Kiitos Vekarus! Prinsessa oli tyytyväinen kuvaansa, minä en.

Kiitos Pakkasakka! Täällä on tänään satanut kaatamalla, satanut vähän siedettävämmin ja paistanut aurinko. Melko sekalaista keliä.

Kiitos Elina! Huomasin, että oli tullut uusi lukija ja vierailin heti blogissasi. Jäin myös lukijaksesi. Mukava blogi sinulla.

Leppoista sunnuntai-iltaa teille!!

LENNU kirjoitti...

Upea kostyymi, hattu on tosi ihana.
Mukavaa alkavaa toukokuuta!

keijukainen kirjoitti...

Teidän vappu kuulostaa lystikkäälle!! Meilläkin oli vieraita ja hauskaa oli, syötiin omatekemiä munkkeja ja juotiin simaa, grillattiin. Ihanaa kun on kevät!!!

Mari kirjoitti...

Tosi kauniita kuvia:) Tervetuloa kurkistamaan mun uuteen blogiin;)

Mimmuli kirjoitti...

Kunpa aurinko pian saapuisi tänne pohjanmaalle myös=)On ollut todella kylmää. Kauniita kuvia=)

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Kiitos Lennu! Minustakin hattu on sellainen hienostelijan unelma.

Kiitos Keijukainen! Mukava vappu oli Prinsessan seurassa.

Kiitos Mari! Käyty on ja myös linkitetty.

Kiitos Mimmuli! Koko vapun oli sekalaiset ilmat, ei ollenkaan kunnon keliä. No, tänään sitten on jaksanut paistaa vapunkin edestä.

Mukavaa alkanutta viikkoa teille!!

Kaikkea kaunista

Olen vieraillut aivan ihanilla blogi-sivuilla. Elsass-blogissa vierähti yli tunti ja se sisältää kaikkea mukavaa. Päätin yrittää itsekin ja pienten vaikeuksien kautta olen jotenkin selvinnyt tähän asti. Tosin en kylläkään ilman apuja - täytyy myöntää. Ja uskon, että joudun pyytämään apua vielä useastikin. Ei haittaa, itsetunto kunnossa. Talvi tekee tuloaan ja ihana polttaa kynttilöitä. Olemme muuttaneet keväällä tähän asuntoon, emmekä ole vielä kokeilleet takkaa. Asumme kerrostalon ylimmässä kerroksessa ja meillä on ihana avotakka. Ja suuri, suuri olohuone. Kuvat, joita laitan blogiini ovat kotoamme. Laitan myöhemmin käsityö-askartelu- ja maalausjuttujani.