lauantai 25. syyskuuta 2010

Latva-artisokka "kukkii"

 

Nuo vanhat peilinraamit löysivät paikkansa ainakin joksikin aikaa eteisen pikku hyllystä. Ikivanhojen Raamattujen ja puisen pienen "sovitusnuken" vierestä. Kynttilä saa kauniit kehykset itselleen.

Meillä on sisustusrintamalla tosi hiljaista.
Ei oikein jaksa muutella asetelmia, kun on muita intressejä.


 

Mutta jotain huomasin eräänä päivänä. Päätin kuivattaa latva-artisokan koristeeksi ja se olikin alkanut työntää keskeltään violettia kukkaa. Ei kai se kukka ole, mutta kaunis kuitenkin.

 

 

 

Löytyi kaapista jopa samanväriset Kaj Franckin Ruuturitari juomalasit.

 


Olen ostanut joskus Sisustus Satiinista soikean mallisen Riviera Maisonin peilin.
Tässä se roikkui takan päällä.

 

Peilissä on iso pyöreä reikä ja nauha ripustamista varten.
Pitäisi saada näitä tai suunnilleen samankokoisia peilejä vielä pari lisää.
Niille olisi nimittäin paikka katsottuna.

 

Tällä hetkellä peili on kumollaan eteisen vanhalla kirjoituspöydällä.



 


Sain tämän tunnustuksen Aamunkukalta blogista Prinssit ja Viikarit.
Kiitos ja niiaus Aamunkukalle!

Tähän tunnustukseen kuuluu kertoa 7 asiaa itsestään ja jakaa tunnustus eteenpäin seitsemälle kauniille blogille.

Olen saanut näitä tunnustuksia jo kaksi. Vieläköhän sitä keksisi jotain itsestään.

1. Tällä hetkellä en meinaa päästä aamulla ylös ollenkaan. Unta riittäisi.
2. Olen jopa piirtänyt kotona hieman. Pelkona ollut täysi taantuminen.
3. Olen saanut toisen hovikuskin! Nuori Aikuinen sai ajokortin!! Jihuu!!
4. En käy enää joka päivä koneella.
5. Päivitän blogia ainakin toistaiseksi n. kerran viikossa.
6. Katselen muiden blogeissta sitten vanhatkin postaukset, kun käyn kommentoimassa.
7. Valokuvaaminen ei oikein natsaa tällä hetkellä. Jostain kumman syystä kamerasta oli hävinnyt kaikki kuvat. Olin taas tietysti painanut väärää namiskuukkelia.

Olen 2 kertaa jakanut tämän tunnustuksen eteenpäin, joten tällä kertaa jätän väliin.
Ihania blogeja on vaikka kuinka paljon, viekää tunnustus blogiinne!! Olisi hienoa, jos joku tekisikin niin.


Kiitos edelliseen postaukseen kommenttinsa jättäneille ja vierailijoille!!


Kauniita syyspäiviä ja iloista mieltä kaikille!


~~ ulla-kristiina ~~

28 kommenttia:

Anne kirjoitti...

Hih, katsohan artisokkaa :-)

Aivan hurmaavia nuo wanhat raamatut <3

Jonna kirjoitti...

Voi ihana tuo peili! Onnea tunnustuksesta ja mukavaa lauantai-iltaa!

tuksu kirjoitti...

Onnea tunnustuksesta! Sinä keksitkin hauskoja asioita, niitäkin oli mukava lukea. Kauniita kuviakin jutussasi taas oli. Kiva, kun päivitätät "edes" kerran viikossa, minä odotan jokainen päivä päivitystä ja sitten olenkin oikein iloinen, kun se on tullut!
Mukavaa viikonlopun jatkoa sinne :)
tuksu

Mari kirjoitti...

Oho, ompa hauska tuo artisokka :)
Mukavaa viikonloppua!

tinttarus kirjoitti...

No mutta WAU miten upea artisokka!!
Peili on suloinen<3
Iloista syyskuunlopun viikonloppua!

Anonyymi kirjoitti...

Voi että tuossa 2. kuvassa on niin sointuvat värit asetelmassa! Todella kaunista!! Vaalea lila on minusta ihana väri. Ihana on myös tuo soikea peili!
Mukavaa viikonloppua! :)

xxxxx kirjoitti...

Sinä olet ansainnut kaikki kehusi ja tunnustuksesi! Ihana kun jaksoit tähänkin kuuluen kertoa vielä seitsemän asiaa lisää itsestäsi.

Tuo unisuus se vaivaa minuakin, tosin olen aina ollut "kesänkukkuja" ja "talvennukkuja";-) vaan kivahan se olisi jos jaksaisi enemmän. Mitähän vitamiineja tuo latva-artisokkasi on saanut siellä kätkössä ollessaan, on kyllä mahtavan hienon värinen;-)!

Oikein leppoisaa viikonlopun jatkoa ja hyvää tulevaa uutta viikkoa sinulle!

Jaana kirjoitti...

Onneksi olkoon tunnustuksesta! Olet sen kyllä ansainnut. Ja onneksi en siis ole ainoa, jolal "sisustusjutut" seisoo, ei ole oikein jaksanut alkaa vaivaantua asetelmien teossa, jostain syystä ei vain innosta...

Ihana tuo artisokka! Mitähän sieltä oikein puskee?

Ihanaa lauantai-illan jatkoa sinne suunnalle!

- Jaana "Kainuunkadulta"

Kesäkukka kirjoitti...

Kauniisti olet laittanut nuo peilinkehykset kynttilän kanssa!
Ja tuo artisokka on kerrassaan söpö!

Mukavaa lauantai-iltaa Sinulle!

Tuire kirjoitti...

Hauska latva-artisokka. Ruuturitarilasit ovat veikeät ja nimi ihan paras!
Kivaa viikonloppua ja onnea hovikuskista!

Unknown kirjoitti...

Ihana yllätys toi artisokka ja se näyttää tosi kauniilta kukankanssa ja ilman kukkaa.

Eva-Liisa kirjoitti...

Onneksi olkoon tunnustuksesta!

Jännä tuo artisokka, täytyy myöntää että ihan tuntematon juures mulle vai onko se mauste? mutta kauniisti on alkanut "kukkimaan"

Miia kirjoitti...

Kaunis kukinta artisokassa!

keijukainen kirjoitti...

Onpa artisokalle käynyt kivasti, hauska nähdä mitä siihen kasvaa. Unisuutta riittäisi täälläkin... mutta unta ei vain tule, ja sitten riittää lisää unisuutta...taidan käydä vaan vähän ylikierroksilla!
Nautitiaan syksyn kuivista keleistä, nyt kun niitä pitkästä aikaa on tiedossa:)

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Kiitos Amelia! Minulla on toistakymmentä vanhaa Raamattua ja nämä 2 ovat kaikista raihnaisimmat yksilöt. Puukantiset ja ihanat.

Kiitos Nonnukka! Tuon peilin tekee erikoiseksi se, että siinä on reikä. Tykkään.


Kiitos Tuksu! Sinä olet niin ahkera päivittämään, että minä en ikinä pääsisi sinun vauhtiisi.

Kiitos Mari ja Tinttarus! Latva-artisokka on minullekin uusi asia ja olinkin kummissani, kun se alkoi työntämään sisuksistaan tuollaista "kukkaa".

Kiitos Hilda! Juomalasit ovat täsmälleen samanväriset kuin artisokan sisältä työntyvä tupsu.

Kiitos Aamunkukka! Minä herään ennen viittä lukemaan lehtiä ja kukun sitten ylhäällä jonkin aikaa. Sitten kun nukahdan, en meinaa päästä ylös millään. Huono juttu.

Kiitos Jaana! Hyvä etten ole ainoa, jota tällä hetkellä ei oikein sisustus innosta.

Kiitos Kesäkukka! Seuraan artisokan kehittymistä ja laitan sitten kuvaa, jos siinä kummia ilmenee.

Kiitos Tuire! Minusta on hienoa, kun laseillakin on nimet. Ruuturitari on hauska nimi.

Kiitos Henrietta, Liisa ja Miia! Seurataan artisokan tilannetta ja laitan kuvaa, jos se vielä yllättää jollain tapaa.

Kiitos Keijukainen! Unisuus ja uneliaisuus on viheliästä.
Tänään oli hieno syyskeli ja oli kiva olla ulkona, kun käytiin maalla.

Oikein mukavaa ensi viikkoa teille!

sarppa kirjoitti...

Hauska tuo artisokka!Kauniilta näyttää,aivan kuin kuivakukkaa pukkais!:)

Mukavaa alkavaa viikkoa!

Hyvä Mieli kirjoitti...

Osaapa olla kaunis artisokkakin ;)

JaanaElina kirjoitti...

Voi miten hempeän värinen kukka artisokassa.Vai onko se kukka,mikä muukaan?

Mukavaa viikonalkua.

Ainosofia kirjoitti...

Hei Ulla-Kristiina :)
onpas jännä tuo artisokkasi...mitä sieltä vielä kehkeytyykään...

Sisustushuilintaa ja väsymystä on näköjään meillä itsekullakin.

Nämä blogipäivitykset on hyvä tehdä silloin kun siltä tuntuu -

Piristystä viikkoosi <3

PIUZA kirjoitti...

Minulla ihan sama, ei meinaa päästä aamulla ylös ollenkaan. Olen aika hyvä uninen.;) Täytyykin tässä kaivaa komerosta kirkasvalolamppu, jos se vähän piristäisi?

Kävin muuten tuossa viikonloppuna kävelyllä ja näin takiaisia. Tuli tuo sinun latva-artisokkasi mieleen ja ajattelin, että onkohan siinä nyt jokin kompa!? Olet piilottanut kenties takiaisen artisokkaan!;D Eipä taida kuitenkaan asianlaita näin olla, vaan kyllä nähtävästi voi tuo "kukka" tai mikälie kasvaa kovinkin isoksi:
(http://fi.wikipedia.org/wiki/Latva-artisokka)
Mitähän siitä tulisi, tai tulisiko tuollainen kun linkissä, jos laittaisi tuoreena vähän kosteaa alle!?

Mukavaa viikon alkua!:)
Paula

Leena Lumi kirjoitti...

Mikä kaunis yllätys latva-artisokalta ja vielä upeampaa, että muistit nuo Franckin tyyliin sopivat lasit. Heinoja kuvia!

(Minua ei nyt huvita kuvaaminen, sillä kamerani alkaa ola out. Olen toivonut Välikaton Feetulta uutta kameraa joululahjaksi.)

Älä välitä: Uskon, että monilla on aamukäynnistysvaikeuksia. Onneksi saan olla silloin vain koiruuteni seurassa, sillä haluan toipua aamusta hitaasti...

Mukavaa alkanutta syyskuun viikkoa, Ulla-Kristiina!

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Kiitos Sarppa ja HyväMieli! Googletin latva-artisoppa ja sieltä löytyi kuva, jossa oli keskellä valtava pehko violettia ja ruskeat päällilehdet kapeasti sivulla.

Kiitos JaanaElina! Kauniin värinen on, en tiedä sitten onko kukka vai mikä.

Kiitos Ainosofia! Onneksi muillakin on vähän matalalentoa sisustamisen kanssa.

En käynyt koneella maanantaina ja tiistaina. Mutta niin vaan jäytää takaraivossa, että pitäisi ainakin mennä katsomaan muiden postauksia.

Minulla on jotenkin väärä asenne tähän blogimaailmaan.
Pitäisi pystyä vapautumaan enemmän ja päivittää tosiaankin silloin kun siltä tuntuu.


Kiitos Paula! Kävin katsomassa aiemmin jo varmaankin samaa linkkiä ja siellä "kukka" oli tosi iso.
Täytyisi ostaa toinen ja laittaa se vesiastiaan, jos kukkisi isommin.

Kiitos Leena! Minua ei huvita kuvaaminen, kun ei ole oikeastaan mitään kuvattavaakaan. Aina samat jutut ja nurkat hiukan eri järjestyksessä.

Minä kyllä herään ennen viittä lukemaan sanomalehdet ja sitten kuppaan ylhäällä. Mutta menen sitten uudelleen ottamaan muka nokoset ja sitten onkin vaikea päästä ylös.


Oikeina mukavaa keskiviikkoa teille!!!

Purnauskis kirjoitti...

Blogisi kyllä saa miut aina niin hyvälle ja kauniille tuulelle :) Kiitti!

Hjemme hos meg kirjoitti...

:o)

Hannele/Täyttä Elämää kirjoitti...

Sun blogissa silloin "tutkimusretken" aikaan huomasin lasisen kakkuvuoan ja olin ikionnellinen kun nyt löysin sellaisen itselleni! Ihania kuvia taas, ihastuin etenkin tuohon missä on latva-artisokka ja lasit sävysävyyn :)

Possumamma kirjoitti...

Kauniit noi Ruuturitarit!

Oletkos vielä yksiksesi vai joko miehesi on palaillut työreissultaan?

Mukavaa pian alkavaa viikkoa!

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Kiitos Purnau! Hienoa, jos saan jonkun hyvälle tuulelle!

Kiitos Anette vierailustasi!

Kiitos Hannele! Oletko käyttänyt vuokaasi. Sillä saa kuulemma kaikkein kauneimman pinnan kakkuun. Tämän kertoi myyjä, jolta ostin oman vuokani.

Kiitos Possumamma! Ei olla enää syysleskiä! Kyllä Mies palasi Kiinasta.

Mukavaa viikkoa teille!

Hannele/Täyttä Elämää kirjoitti...

En oo vielä käyttänyt muuten kuin salaattikulhona :D

Kaikkea kaunista

Olen vieraillut aivan ihanilla blogi-sivuilla. Elsass-blogissa vierähti yli tunti ja se sisältää kaikkea mukavaa. Päätin yrittää itsekin ja pienten vaikeuksien kautta olen jotenkin selvinnyt tähän asti. Tosin en kylläkään ilman apuja - täytyy myöntää. Ja uskon, että joudun pyytämään apua vielä useastikin. Ei haittaa, itsetunto kunnossa. Talvi tekee tuloaan ja ihana polttaa kynttilöitä. Olemme muuttaneet keväällä tähän asuntoon, emmekä ole vielä kokeilleet takkaa. Asumme kerrostalon ylimmässä kerroksessa ja meillä on ihana avotakka. Ja suuri, suuri olohuone. Kuvat, joita laitan blogiini ovat kotoamme. Laitan myöhemmin käsityö-askartelu- ja maalausjuttujani.