maanantai 26. lokakuuta 2009

Sateinen sunnuntai

Tänään on todella syksyinen ja sateinen päivä. Pimeä tuli aikaisin ja nyt on kiva polttaa kynttilöitä. Kävimme sen verran ulkona, että kävelimme korttelin päähän ihanaan lempparikenkäkauppaani, koska siellä oli tänään kirppis. Ja putiikki täynnä ihmisiä. Tosimakeat penkojaiset. Taas jäi näppeihin tavaraa; merinovillahuivi 5e (59e), neulottu pellavajakku 10e (89e) ja rautainen vihreäksi patinoitunut jalallinen malja 20e. Putiikissa myydään myös erikoisia ja uniikkeja vaatteita. Ainoastaan rautamalja oli käytetty. Olin tyytyväinen ostoksiini. Vihdoin myös huoneeni seinälle laitettiin valkoiseksi maalattu hylly, janka alapuolella on tanko isoille puupuolille. Niitä minulla on paljon ja osaan olen laittanut jo naruja, pitsejä ja pellavanauhoja. Ja jouluksi siihen voi vaihtaa joululahjanauhat paketoinnin ajaksi. Olen myös maalaillut valkoiseksi mm. kenkälestejä, isoja puuhollannikkaita ym. Tulee kiire, koska on aikomuksena laittaa tavaraa myyntiin Huutonettiin. Olen ostellut sabluunoita ja värejä ja tehnyt jo kokeiluja. Maalaan tänään kaikki vielä kertaalleen ja kokeilen sabluunan tekoa laminaattikalvoon, joka on ajettu koneen läpi. Laitan kuvia, kunhan saan jotain aikaiseksi. Mukavaa ensi viikkoa kaikille!!

Ei kommentteja:

Kaikkea kaunista

Olen vieraillut aivan ihanilla blogi-sivuilla. Elsass-blogissa vierähti yli tunti ja se sisältää kaikkea mukavaa. Päätin yrittää itsekin ja pienten vaikeuksien kautta olen jotenkin selvinnyt tähän asti. Tosin en kylläkään ilman apuja - täytyy myöntää. Ja uskon, että joudun pyytämään apua vielä useastikin. Ei haittaa, itsetunto kunnossa. Talvi tekee tuloaan ja ihana polttaa kynttilöitä. Olemme muuttaneet keväällä tähän asuntoon, emmekä ole vielä kokeilleet takkaa. Asumme kerrostalon ylimmässä kerroksessa ja meillä on ihana avotakka. Ja suuri, suuri olohuone. Kuvat, joita laitan blogiini ovat kotoamme. Laitan myöhemmin käsityö-askartelu- ja maalausjuttujani.