torstai 21. tammikuuta 2010

Villasukkia ja paperin ompelua



Akvarellikurssi alkoi joululoman jälkeen viime viikolla ja tänään oli sitten toinen kerta. Päätin, että piirrän/maalaan muotokuvia kevätkauden.
Tämä oli tälläinen aasinsilta, jonka kautta pääsen toiseen asiaan. En osaa neuloa villasukkia itse, joten pyysin akvarellikurssiystävääni Leenaa neulomaan Prinsessalle villasukat. Viime viikolla asiasta puhuttiin ja tänään hän tuli kolmet sukat mukanaan! Hienoja paksuja sukkia! Kyllä on neiti tyytyväinen, kun saa nämä. Ainoastaan maksusta tuli erimielisyyttä. H-siskoni neuloo myös sukkia, mutta hänellä on niin monelle neulottavaa, etten ole viitsinyt häneltä pyytää.



Halusin antaa lahjaksi sukkien neulomismalleja sisältävän kirjan Leenalle. Tänään aamulla sitten väsäsin paperista ompelemalla kirjalle päällisen ja kantokassin. Mallia katsoin edellisessä postauksessa olevista japanilaisista kirjoista. Niitä oli kiva tehdä. Minulle oli uusi asia paperin ompeleminen.


















Mies ollut vajaa viikon Kiinassa ja omat aikaansaannokset ovat olleet melko olemattomia. Maanantaina innostuin kiillottamaan talon uushopeisia esineitä, niinkuin tärkeämpääkin tekemistä ei olisi löytynyt. Mutta niissä oli kova työ ja pari päivää siinä vierähti. Mutta nyt kiiltää ja olo on kuin tyytyväisellä harakalla.















Esineiden määrä on melkoinen ja nyt on sellainen tunne, että suuresta osasta voisi jo luopua. Täytyy myydä ensikesänä Sepänaukion kirpparilla. Toisessa kuvassa on kauniita kynsienhoitovälineitä, jotka ovat varmaankin aikoinaan kuuluneet jollekkin hienostorouvalle.


Kiitoksia lukijoille, kommentoijille ja vierailijoille!!

Oikein mukavaa loppuviikkoa kaikille!!


Halauksin U-K :)

15 kommenttia:

Elsa kirjoitti...

Vau, mikä hopeakokoelma! Kaunista! Mutta taitaa puhdistamiseen mennä tovi jos toinenkin.

Kiva idea paperipussin neulominen.

Louise kirjoitti...

Mikä työ kiillottaa kaikki ne esineet!! Olit kyllä ahkera mutta kyllähän hopea on kaunis kun se kiiltää!Hienon paperikassin teit myöskin!!

Arja kirjoitti...

Hieno paperipussi:-)
Voi äly mikä hopeakokoelma, tahtois omistaa tollasen kans :-)) En kyllä varmaan jaksais kiillotella noin isoa määrää ;-)
Mukavaa loppuviikkoa!

virva kirjoitti...

Hienot nuo sun paperiset ompelukset,vautsi!
Ja onpas sulla paljon tuota hopiaa,hui :)
Iloista viikonloppua!

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Kiitos Elsa, Louise, Arja ja Virva!
Kaikki ei ole kultaa, mikä kiiltää. Nuo esineet ovat vain (harmi) uushopeaa. Mutta kova työ oli kiillotuksessa.
Itsekin pidin kovasti paperin ompelemisesta. Kassin paperi on paksua pakkauspaperia, jota vinguin Tallinnassa yhdestä putiikista. Olisin maksanutkin siitä, mutta ei kelvannut.

Iloista viikonloppua teille kaikille!!!

LENNU kirjoitti...

Wau mikä kokoelma hopeisia ihanuuksia!
Tavattoman ihana tuo kassi, eipä ole tullut mieleeni että paperia voisi ommella ja tehdä noin sievän. Kokeilemisen arvoista varmastikin.

Mukavaa viikonloppua!

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Kiitos Lennu! Ompelukone vain esiin ja mielikuvitusta kehiin!!

Mukavaa viikonloppua sinullekin!!

Shabbycharm kirjoitti...

Hei...tittat bara inn för å önska deg en jättefin söndag.
kram bella

Mari kirjoitti...

Hienoja paperiompeluksia! Ja mukava määrä kiillotettavaa :) Nuo kynsienhoitovälineet ovat kerrassaan ihanat <3

Olivieno kirjoitti...

Hieno paperikassi! Ja tuo kiillotushomma on kyllä kamalaa! Oletpa viitseliäs.

Ainosofia kirjoitti...

Heips,
hienoja ideoita on uudessa kirjassasi...
makeita nuo paperityöt.

No on sinulla kyllä kerrakseen hopeoita.
Eihän noista raski luopua ;) Hieno kokoelma.

piitis kirjoitti...

Paperikassi oiva idea!
Mahtava määrä kiilloitettavaa, upea on kokoelma.

Mukavaa alkavaa viikkoa!!

^_^Piitis

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Chabbycharm, thank you for visiting my blog.
Kiitos Mari, Olivieno, Ainosofia ja Piitis!
Voitte uskoa, että kiillotushomma oli melkoinen ja kädet sen mukaiset. Toisaalta musta tarttui kynsinauhoihin kuin autonkorjaajalla ja toisaalta sormenpäät ryppyiset kuin pyykkimuijalla.
Paperitöiden ompelu on todella kivaa ja aion kyllä tehdä niitä vieläkin paljon.

Kaikille oikein mukavaa alkavaa viikkoa!!

Marge kirjoitti...

"Olo kuin tyytyväisellä harakalla"...;D Hauskasti sanottu! Ja oi, mitä ihanuuksia sinulla noin paljon, pääsisipä sellaiselle kirppikselle, missä sinä olet noita myymässä...;)

Paperin ompelu? Ihan uusi asia minullekin!

Oikein mukavaa viikkoa, blogiystävälleni!:)

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Kiitos Marge! Täällä on kesäisin sellainen kuin Sepänaukion kirpputori viikonloppuisin. Sieltä saa 3e/5e hintaan parin metrin läntin, mihin voi levittää myytävänsä. Olen ollut monena kesänä yhtenä lauantaina siellä myymässä sillä periaatteella, että kaikki pois. Sitten siellä on vakiomyyjiä, jotka tulevat joka viikonloppuna myymään. Siellä käy valtavasti ihmisiä ostoksilla tai vaan kiertelemässä. Tunnelma on kuin etelän mailla, oikea markkinatunnelma. Muuten täällä on huonot kirpparit eikä niitä olekaan kuin muutama.

Oikein hyvää viikkoa sinullekin blogiystäväni!!

Kaikkea kaunista

Olen vieraillut aivan ihanilla blogi-sivuilla. Elsass-blogissa vierähti yli tunti ja se sisältää kaikkea mukavaa. Päätin yrittää itsekin ja pienten vaikeuksien kautta olen jotenkin selvinnyt tähän asti. Tosin en kylläkään ilman apuja - täytyy myöntää. Ja uskon, että joudun pyytämään apua vielä useastikin. Ei haittaa, itsetunto kunnossa. Talvi tekee tuloaan ja ihana polttaa kynttilöitä. Olemme muuttaneet keväällä tähän asuntoon, emmekä ole vielä kokeilleet takkaa. Asumme kerrostalon ylimmässä kerroksessa ja meillä on ihana avotakka. Ja suuri, suuri olohuone. Kuvat, joita laitan blogiini ovat kotoamme. Laitan myöhemmin käsityö-askartelu- ja maalausjuttujani.