keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Ranskalainen viinipullokori

 

Etsiskelin kauan tuollaista ranskalaista viinipullokoria ja vihdoin löysin sellaisen
Antiikkiliike Anna-Stiinasta. Olin tyytyväinen ostokseeni, vaikka väri olikin hieman liian keltainen ja kahvaa jouduin paikkailemaan. Mutta en siitä luopuisi, joten kiitokset Heidille!
Kori on keittiön tasolla ja muut tavarat vaihtelevat sen ympärillä. Takana näkyvät keittiön laatat, jotka ovat tosi rumat. Vaihdetaan kunhan ehditään.
Emme ole tehneet mitään remonttia tähän asuntoon, paitsi vaatehuoneesta revittiin lattia ja hyllyt irti. Mies teki uudet hyllyt ja kaikki maalattiin katosta lattiaan valkoiseksi.

 

Olen vähän heikkona vanhoihin kakkuvuokiin ja tässä on osa niistä. Ei oikeistaan yhtään niin romuluisen vanhaa kuin haluaisin. Täälläpäin niitäkään ei liiku kirppareilla.
Keittokirja on näköispainos ja kakkulapiot huudettu joskus Huutonetistä.

 


Pojanpoika, Melkein Aikuinen opetti minulle tänään vähän kuvankäsittelyä. Halusin oppia kuvan rajaamista. No osasin ne nyt tehdä ihan itse, mutta näyttävät kyllä kumman pieniltä esikatselussa. Ja sitten siellä on ilmeisesti joku kuva, jota en saa auki. Saas nähdä miten tässä käy, kun julkaisee tekstin.

16 kommenttia:

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Oikealta se esikatselu näytti! Kuvat ihan kamalan pieniä ja todella kamalan näköisiä tekstiin verrattuna. Saahan kuvat isonnettua, mutta mutta...

Osaako joku viisas neuvoa, miten niitä kuvia saa isommaksi, kun on ensin rajannut pienemmäksi? Help!!

Anonyymi kirjoitti...

Söpö viinipullokori!

Marge kirjoitti...

Olen joskus rajannut, mutta silloinkin vain vähän reunoja, joka näkyy pienenä kuvan kaventumisena, joten en valitettavasti osaa auttaa.

Viinipullokori on ihqu!!

Taina kirjoitti...

Viinipulloteline on kaunis. Kävin viimekesänä tuolla Anna-Stiinan liikkeessä ja on kyllä ihana paikka.
Millä ohjelmalla kuviasi muokkat? Itse käytän picasaa(saa ladata ilmaiseksi netistä). Lähes kaikki kuvani ovat rajattuja ja muokattuja. Picasassa voi kuvan pikselikoon muuttaa siinä vaiheessa kun ne siirtää muokattuna kansioon.Kun kuvia ladatessa bloggeriin saa sielläkin valita haluaako kuvan pienenä, kohtalaisena vai suurena. En tiedä saatko mitään selvää...:))

Heidi kirjoitti...

Ihanaa että olet tyytyväinen. Minusta VIINIPULLOTELINE on erityisen ihana juuri tuon upean ja erikoisen värin johdosta <3 ...se näyttää tosi ihanalta keittiössäsi :)

Mukavaa loppuviikkoa
Halit
Heidi

Sirkka kirjoitti...

Hei Ulla-kristiina,
kiitos käynnistäsi ja niin ihanista sanoistasi, että hetimiten tänne lennähdin!
Katsoin kaikki kuvasi, kun en ole täällä käynytkään..
kattojenyli kuulostaa ihanalta, seuraava koti saattaa meilläkin olla ylin kerros, aina mieheni siitä muistaa mainita,..että jos muutetaan niin hän tahtoo ylimpään kerrokseen!
Aivan ihana tuo nimenomaan kun se on vanha ja ranskalainen viinipullokori, olen niitä myös katsellut..ihanaa nyt kun sinulla on se haluamasi, joten voin ihailla.
Minä en osaa kuviani muokata enkä mitenkään rajata, enkä käsitellä. sen kun vain räpsin, joskus innostun oikein tarkkaan kuvaamaan ja silloin en edes hengitä,..vähään aikaan, mutta yleensä mielestäni parhaimmat kuvat saan ihan heti, kun kamerani kohteeseen osoitan ja sitten räps, se on siinä.

Hyvää kevättä siellä kattojenyli on mahtavat maisemat ja voi tähyillä muuttolintujen paluuta!

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Kiitos Virva! Minäkin pidän siitä. Se ei olekaan mikään hempula, vaan melko painava teline.

Kiitos Marge! Kiva kun pidit pullotelineestäni.

Kiitos Taina! Picasa se on minullakin. Kävin kokeilemassa neuvojasi ja onnistuin - ainakin äsken. Olet todellinen aarre!!! Kiitos vielä.

Kiitos Heidi! En ole päivääkään katunut ostostani. Se on niin kaunis!!

Kiitos Sirkka! Kiitos vastavierailusta! Kiva että sinäkin pidit viinipullokoristani.

Ylimmäinen kerros on hyvä asua - jos on kunnon hissi. Meillä onneksi on uusi.

Mukavaa torstaita kaikille!!

Louise kirjoitti...

Viinipullokori on kyllä hankintalistalla...ihana!!!

Eva-Liisa kirjoitti...

Aikas pieniä kuvia ovat kyllä,mutta en oikein osaa auttaa,vaikka itsekin rajaan kuvia, niin ei ne noin pieneksi mene, olisiko vika tässä bloggerissa, onko sulla uusi kirjoituskenttä käytössä? siinä saa valita joko pienen kuvan, normaalin, suuren...

Ihana tuo viinipullokori kertakaikkiaan.

Piipa kirjoitti...

Ihana kori ja waude mikä vaaka siinä sieressä, aivan ihana!!

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Kiitos Louise! Itsekin pidän tuosta korista paljon.

Kiitos Liisa! Tosi pieniä kuvia ovat. Taina tuolla ylemmässä kommentissa neuvoi, miten asia hoituu. Ainakin eilen osasin tehdä sen. Se ei tietenkään takaa, että osaisin sitä enää.

Kiitos Piipa! Vaaka on ostettu Espanjasta kymmenen vuotta sitten ihan tavaratalosta. Kuvittelin pullokoria samanväriseksi kuin vaaka.

Hauskaa torstai-iltaa kaikille!

LENNU kirjoitti...

Viinipullokori on hyvänvärinen keltaisena.
Mikähän noissa vanhoissa kakkuvuokissa viehättää, onko se niiden kauniit muodot, alumiinipinta? Mutta on ne niin ihania.
Kaunista viikonloppua!

Arja kirjoitti...

Ihana kori:-))Minusta noi laatat näyttää ihan hyviltä, eikös ne oo valkeat?Oikein mukavaa viikonloppua!

keijukainen kirjoitti...

Vanhat kakkuvuoat ovat suloisia..Täälläpäin niitä kyllä kirppareilla näkyy, mutta en ole niitä hirveästi keräillyt, muutama löytyy. Viinipulloteline on tuollain tosi hyvä, ja jos väriin kyllästyy ainahan voi vähän suihkia maalia:)

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Kiitos Lennu! Minä olen etsinyt sellasita tummaksi mennyttä vanhaa vuokaa, jollainen on pohja pöytää päin kuvassa. Ei vaan löydy.

Kiitos Arja! Ei ne laatat ole valkoiset. Hieman harmahtavat ja sitten muutama kuviolaatta laitettu väliin. Inhoan kuviolaattoja.

Kiitos Keijukainen! Sitä maalaamista minäkin ajattelin, kun se väri oli vähän liian räikeän keltainen. Voipa olla, että se saakin uuden maalin pintaansa.

Mukavaa viikonloppua teille!!

Mari kirjoitti...

Ihana tuo viinipulloteline! Ja ihanan väriset pullot siinä. Mukavaa viikonloppua :)

Kaikkea kaunista

Olen vieraillut aivan ihanilla blogi-sivuilla. Elsass-blogissa vierähti yli tunti ja se sisältää kaikkea mukavaa. Päätin yrittää itsekin ja pienten vaikeuksien kautta olen jotenkin selvinnyt tähän asti. Tosin en kylläkään ilman apuja - täytyy myöntää. Ja uskon, että joudun pyytämään apua vielä useastikin. Ei haittaa, itsetunto kunnossa. Talvi tekee tuloaan ja ihana polttaa kynttilöitä. Olemme muuttaneet keväällä tähän asuntoon, emmekä ole vielä kokeilleet takkaa. Asumme kerrostalon ylimmässä kerroksessa ja meillä on ihana avotakka. Ja suuri, suuri olohuone. Kuvat, joita laitan blogiini ovat kotoamme. Laitan myöhemmin käsityö-askartelu- ja maalausjuttujani.