lauantai 3. huhtikuuta 2010

Lankalauantai

 

Tänään on lankalauantai. Pikaisen katsauksen jälkeen netistä se tarkoittaa aikaa myöhäisestä pitkäperjantaista varhaiseen sunnuntaihin. Sen ajan Jeesus oli haudassa.
Pääsiäispäiviä on jäljellä vielä 3, mutta meillä ollaan palattu jo tavalliseen valkoiseen arkeen. Tarkoittaa sitä, että keltaiset narsissit ja punaiset ruukkutulppaanit ovat nuupahtaneet, eikä tilalle ole hankittu uusia.

 

Kauniita perunanarsisseja meillä on 2 kappaletta. Niissä on taivaallisen huumaava tuoksu. Kasvattavat vaan vartta niin mahdottomasti, vaikka en ole niitä kastellut. Aina ohikulkiessa tuntee niiden ihanan tuoksun.

 

Tuossa pari postausta aikaisemmin kehuin itseäni jo paremmaksi hortonomiksi, kun olen saanut kodinonnen pysymään hengissä kuukauden. Oikea aika on itseasiassa 2 kuukautta. Vaikka nostin itseni paria pykälää ylemmäs kukkien kasvattajana, niin kyllä nyt tultiin alas rytisten. Vai oletteko nähneet näin surkeaa esitystä ohrankasvatuksesta? Minulta se onnistuu mikä vain.

 

Tämä kellokukka on väriläiskä tällä hetkellä kotonamme. Olen pitkään etsinyt valkoista kellokukkaa, kun sellaisen näin jonkun blogissa. Mutta ei näiltä kulmilta ole moista kukkaa löytynyt.

Eilen oli kaunis aurinkoinen ja lämmin päivä. Tänään on harmaata ja sataa vettä. Sen huomaa heti mielialassa. Huvittaa vaan olla ja vetelehtiä.


Kiitokset lukijoille, kommentoijille ja vierailijoille!


Hyvää lankalauantaita kaikille!!

18 kommenttia:

mimmuli kirjoitti...

Iloista Pääsiäistä sinne kattojen yli=) Kaunis kellokukka=) Violetti on myös pääsiäsväri.

Elsa kirjoitti...

Mukavaa lankalauantaita sinne!

Tuo kannu jossa muutama ohrahaiven ;) , on todella kaunis...

Eva-Liisa kirjoitti...

Meillä taas on aurinkoinen ja ihanan lämmin päivä täällä itäsuomessa. Mukavaa lankalauantaita.

Arja kirjoitti...

Hih...sun ohra muistuttaa omaani;-))
Oikein mukavaa ja rentouttavaa lauantaita sinulle Ulla-Kristiina :-))

terhipäivikki kirjoitti...

Oikein hyvää pääsiäistä! Eipä meillekään tuo keltainen väri istu ollenkaan ja suosiolla jätin tänä vuonna ostamatta. Mullakin on perunanarsisseja, mutta ne ovat ulkona. Kestävät kuulemma oikein hyvin kylmää eivätkä kasvata vartta.
Mukavia pyhiä!!

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Kiitos Mimmuli! En muistanutkaan, että violetti on pääsiäisen väri. Muistelen, että koulussa sanottiin kirkkojen pukeutuvan violettiin.

Kiitos Elsa! Minäkin pidän tuosta kermakannusta. Siinä on osa kahvaa mustaa puuta.

Kiitos Liisa! Ollapa sielläpäin. Täällä on koko päivän sataa tihuttanut eikä auringosta tietoakaan.

Kiitos Arja! Kyllä meillä kuule on viljelijän kykyjä, sattui vain huonot siemenet! Eikö vaan.

Kiitos Siirisofia! Taidan viedä ensi yöksi narskut parvekkeelle.

Mukavaa lankalauantai-iltaa teille!!

Mari kirjoitti...

Ihana kellokukka! Minusta tuo sininen on niin kaunis väri :) Hyvää lankalauantain iltaa!

xxxxx kirjoitti...

Toivotaan että se aurinko kirkastaisi huomisen juhlapäivän;-)
Ja jos ei, niin pysytellään hyvällä syyllä sisätiloissa, joskus on ihan hyvä vain olla ja levätä- Hyvää pyhien jatkoa sinnepäin!

Ps. Kauniita kuvia!

päivi kirjoitti...

leppoista lankalauantai iltaa Ulla-Kristiina!
pian kääntyy pyhän puolelle:)
ohrakannu on kaunis, vaikka sen pelto kovin.... hih... harva:)
meilläkin oli harmaa päivä, ja päivä kului ommellessa :)
kiva kun taas vierailit,

lämpimin terkuin
päivi

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Kiitos Mari! Minäkin pidän kellokukasta, koska se on kesäisempi kuin narsissit ja krookukset.

Kiitos Aamunkukka! Vettä sataa tasaiseen tahtiin eikä auringosta ole tietoakaan. Siis ollaan sisällä ja mietitään jotain mielenkiintoista tekemistä.

Kiitos Päivi! Kivasti sanottu, että pelto on harva :) Onneksi kannu on kaunis. Arjalle oli käynyt samalla tavalla, mutta totesin hänelle, että meille oli sattunut huonot siemenet.

Rauhallista 1. pääsiäispäivää!!

Vekarus kirjoitti...

Älä välitä meidän kylvökselle kävi samoin pari vuotta sitten, silloin taisi olla vanhentuneita siemeniä. Tällä kertaa siemeniä ei ollut tarpeeksi, jonka totesin jo heti kylvön yhteydessä ja lisäsin joukkoon rairuohon siemeniä eli nyt meillä on sekalainen seurakunta kasvamassa.

Iloista pääsiäisen jatkoa!

Ira kirjoitti...

Kuten Vekarus kirjoitti, se on kiinni siemenistä. Uskotellaan ainakin niin, hihii... Minullakin osasta tuli kunnon ohrapelto ja toisista nousi vain muutama ohran haiven. Kellokukka ihanassa ruukussa!

Hyvää pääsiäispäivää!

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Kiitos Vekarus! Kohtalontovereita näyttää löytyvän. Minulla oli isompikin kylvös, mutta sitä en kehdannut edes kuvata. Olen minä saanut rairuohon kasvamaan, kun Poika on ollut pieni. Ehkä on kyntömiehen kujeet unohtuneet.

Kiitos Ira! Eihän se vika koskaan itsessä...
Vaikka kellokukan ruukku on iso, niin siinä on aika pieni sisus. Käytin jälleen pientä väkivaltaa, että sain sen mahtumaan ruukkuun.

Hyvää 1. pääsiäispäivää teillekin!!

Marge kirjoitti...

Kaunista!
Hyvää pääsiäisen jatkoa ystäväin:)

Suvikummun Marja kirjoitti...

Leppoisaa pääsiäisen jatkoa!
Tuo ohrakylvös on liikuttavan söpö ♥

Olivieno kirjoitti...

Kauniita kukkia sinulla! Perunanarsisseja on tehnyt mieli ostaa mutta ovat aika tyyriitä...

-sari- kirjoitti...

Vetelehtiä on täälläkin taidettu ja on ollut ihanaa, kun ei ole ollut kiire tai tarve lähteä mihinkään!
Kauniita munia pöydällä ja ihanat perunanarsissit! Mä olen tyytynyt tavallisiin keltaisiin ja aika nopeasti tosiaan kasvavat nekin!
Mukavaa maanantaita! :)

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Kiitos Marge ja Risusydän kommenteista!

Kiitos Olivieno! Perunanarsissit ovat kyllä kalliimpia kuin tavalliset narskut, mutta mielestäni kestävät kauemmin.

Kiitos Sari! Minä sain Pitkänäperjantaina jotain aikaiseksi, mutta sitten into lopahti. Tänään pitäisi ryhdidtäytyä taas.

Hyvää 2.pääsiäispäivää teille!!!

Kaikkea kaunista

Olen vieraillut aivan ihanilla blogi-sivuilla. Elsass-blogissa vierähti yli tunti ja se sisältää kaikkea mukavaa. Päätin yrittää itsekin ja pienten vaikeuksien kautta olen jotenkin selvinnyt tähän asti. Tosin en kylläkään ilman apuja - täytyy myöntää. Ja uskon, että joudun pyytämään apua vielä useastikin. Ei haittaa, itsetunto kunnossa. Talvi tekee tuloaan ja ihana polttaa kynttilöitä. Olemme muuttaneet keväällä tähän asuntoon, emmekä ole vielä kokeilleet takkaa. Asumme kerrostalon ylimmässä kerroksessa ja meillä on ihana avotakka. Ja suuri, suuri olohuone. Kuvat, joita laitan blogiini ovat kotoamme. Laitan myöhemmin käsityö-askartelu- ja maalausjuttujani.