sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

My Country Home ja kirpputorit

 

Kävimme eilen Tampereella My Country Home putiikissa ja kirppareilla Olivienon listan mukaan. Nämä balettitossut on ostettu ylläpainitusta putiikista. Minusta ne ovat ihanan kuluneet ja niillä on varmasti tanssittu balettia paljonkin. Putiikki oli kertakaikkisen ihana. Passitin Miehen viereiseen kirjakauppaan, että sain itse ihastella ja valita ostoksiani. Miehet kun eivät aina ymmärrä kaikkea.


 

Tuo pienin musta kakkuvuoka ja ruosteinen ranskalainen termospullo on myöskin My Country Homesta. Kakkuvuokia on ainakin kahta kokoa ja tämä on pienin. Oli myös kannellisia kakkuvuokia, mutta kaikkea ei voinut ostaa, vaikka mieli olisi kuinka tehnyt. Isompi vanhoista alumiinivuuista on joltain eiliseltä kirpparilta.

 

Kuvia tuosta ihanaisesta termarista. Yritin avata sitä epätoivoisesti, kunnes huomasin, että se oli juotettu/hitsattu kiinni. Tykkään sen ruosteisesta pinnasta ja siitä, että se on aidosti vanha.

 

Myös tuon pienen Madonnan ostin putiikista. Se sopi väriensä puolesta tähän pieneen asetelmaan keittiössä. Mantelimylly on joskus löydetty kirppikseltä. Nuo munakupit, joista vain turkoosi näkyy kunnolla, on peräisin lapsuudenkodista.

 

Isoin ja pienin tölkki löytyi eilen kirpputorilta. Iso on 30-40-luvun Kumelan lasipurkki, mutta pieni on ilmeisesti ulkomaalainen ja 20-luvulta. Keskikokoisen olen ostanut aiemmin kirpparilta. Keskikokoinen on täynnä oikeasti vanhoja piparimuotteja ja suurimmassa on kaikenlaista tärkeää rojua eli aarteita.

 

Kirpparilta löytyi myös harmahtavan valkoinen pahvinen hattulaatikko. En tiedä minkä ikäinen on, mutta tuskin kovin vanha, koska pohjassa on joku nykyajan lappu. Enempää ei mahdukaan päällekkäin, tulee jo katto vastaan .



Kiitos uusille ja vanhoille lukijoille, kommentoijille ja vierailijoille!!



Aruinkoista sunnuntaita kaikille :)

29 kommenttia:

Ida Maria kirjoitti...

Ihania ostoksia - kaikki niin kauniita.
Meilla ei aurinko paista vaan saa on harmaa ja vetta tulee vahan valia.

Mukavaa uutta viikkoa =)

Elsa kirjoitti...

Ihanaisia ostoksia kaikki! Pitäisi päästä joskus käymään My Country Home -putiikissa, kun tuollaisia aarteita sieltä löytyy.

Katsula kirjoitti...

Nyt ainakin tiedän mihin suunnistan ensi viikolla Tampereen vierailulla : ) Kiitos!

Vekarus kirjoitti...

Upeita ostoksia! Erityiset ihanat nuo balettitossut!

Taina kirjoitti...

Heissan! Eikös olekin ihana liike tuo My Country Home...ja siinä vieressä on aivan ihana kukkakauppa. Työmatkalla poikkean joskus ostoksille, siellä silmäkin lepää:)) Mukavaa sunnuntaipäivää!!

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Kiitos Ida Maria! Tänne ovat vihdoinkin tulleet jälleen aurinkoiset ilmat. Eilen jo oli tosi kaunis päivä.

Kiitos Elsa! My Country Home on kyllä todellakin käymisen arvoinen paikka. Minä taas odotan innolla, mitä sinä olet löytänyt Wanilla Rosesta.

Kiitos Katsula! Käy vaan tässä ihanassa putiikissa ja Olivienon blogista löydät kirppislistan.

Kiitos Vekarus! Minäkin olen niin tyytyväinen noihin balettitossuihin. Niille ei vain ole vielä löytynyt kunnon paikkaa.

Kiitos Taina! Ovat ihania putiikkeja molemmat. Ja niin hyvällä paikalla. Auton saa Stokkan parkkiin ja myymälät ovat siinä vieressä.

Keväistä sunnuntaita teille !!!

Tytti kirjoitti...

Voi miten hienoja löytöjä,täällä yksi kateellinen.Kauniit myös nuo balettitossut,aah..

Kesäkukka kirjoitti...

Ihania kaikki löytösi <3
Tuota wanhaa termaria minäkin Virpillä käydessäni olen kuolannut, siinä on upea patina ja se on muutenkin erittäin viehättävä. Ihanaa, että se löysi Sinun luoksesi!
Minä tulin juuri siskoni kanssa Wanilla Rosen reissulta. Pakkohan meidän oli sitten päästä Riittaa moikkaamaan jo nyt, vaikka suunnittelmissa olikin käydä reissulla vähän myöhemmin keväällä. Ja mukava reissu oli, ilmakin sopiva :)

Mukavaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa viikkoa Sinulle!

Unknown kirjoitti...

Heips!

Kaunis blogi ja kauniita ostoksia täällä!
Tiesitkös, että tuo taitaakin olla oikeasti vanha kylmäkalle! Vaikka eipä sen väliä onko termari vai kylmäkalle jos on juotettu kiinni :) Kaunis on koristeenakin!

Itse olen tässä hypistellyt saman tyyppistä kylmäkallea ja voipa olla, että sorrun ostamaankin, on meinaan hieman viehättävämpi näky kuin ne muoviset siniset joita meidän pakkasessa kelluu...

Ihanaa kevättä sinulle!

-Tiina-

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Kiitos Tytti! Olen minäkin tyytyväinen ostoksiini.

Kiitos Kesäkukka! Hienoa, että olet nähnyt termarini livenä. Odottelen innolla postaustasi ja kuvia Wanilla Rosen käynniltä.

Kiitos Tiina! Hyvä tietää, että se onkin kylmäkalle. Se on niin ruosteinen päältä, ettei sitä voisi käyttää vaikka saisikin auki.
Tulen Tiina vastavierailulle, kunhan koneeni tai Bloggeri taas sen sallii.

Mukavaa sunnuntai-iltaa teille!!!

EN PÄÄSE KOMMENTOIMAAN KENENKÄÄN BLOGIIN TÄLLÄ HETKELLÄ. JOKO BLOGGERISSA VIKAA TAI SITTEN KONEENI ON SANOMASSA IRTI SOPIMUSTAAN.

Mari kirjoitti...

Oi mikä ihana termari <3 Ja muutenkin ihania ostoksia olet tehnyt! Mukavaa viikkoa :)

Louise kirjoitti...

Paljon paljon ihanaa...varsinkin termari! Hyvää alkavaa viikkoa! :O)

Virpi kirjoitti...

Ihania ostoksia, balettitossut erityisesti. Mukavaa sunnuntai-iltaa :)

Liina kirjoitti...

Mielettömiä löytöjä! Täytyykin piipahtaa mainitsemassasi puodissa, kun ehdin...

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Kiitos Mari ja Louise! Minäkin pidän termarista tosi paljon. Se on luonnossa vielä särmikkäämpi kuin kuvissa.

Kiitos Virpi! Olen pitkään etsiskellyt aitoja balettitossuja ja viimeinkin löysin. Ei voinut jättää kauppaan.

Kiitos Liina! Poikkea vaan puotiin - menetät sydämesi!

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!!

päivi kirjoitti...

ihania ostoksia , nuo
balettitossut ihastuttivat:)
sinulla on upea kokoelma kaikkea kaunista,
niistä olikin silmäiloa yhdelle illalle:)
minunkin koneeni tökkii, en saa postausta lähtemään:(
aurinkoista uutta viikkoa sinulle, lämpimin terkuin
päivi

Miia kirjoitti...

Ihania löytöjä! Taidan itsekin poiketa tuossa liikkeessä seuraavalla Tampereen-reissulla!

Arja kirjoitti...

Kauniita ostoksia:-)) Oikein mukavaa alkavaa viikkoa sinulle Ulla-Kristiina <3<3

Krisse kirjoitti...

Ei voi kun ihastella ostoksiasi.
Termari on upea...
Mukavaa keväisstä uutta viikkoa toivottaa Vaaralan Krisse

Eva-Liisa kirjoitti...

Olet jälleen onnistunut ostoksissasi. Nuo hatturasit on minusta todella hienoja. Mukavaa alkanutta viikkoa!

mimmuli kirjoitti...

Hatturasiat ovat todella nostalgiset ja kauniit kuten muutkin löytösi. Erikoinen termos, todella kaunis.

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Kiitos Päivi! Kiva, että pidit näkemästäsi. Jos sinunkin koneesi on tökkinyt, niin vika on sitten Bloggerissa. Hyvä niin.

Kiitos Miia! Suosittelen ehdottomasti tuota sisustusliikettä!

Kiitos Arja! Mukavaa, kun tykkäät ostoksistani.

Kiitos Krisse! On se minustakin upea. Onnittelut vielä mummille!

Kiitos Liisa! Ostin nyt alimmaisen hatturasian. Muut maalasin muistaakseni tammikuussa ja laitoin sabluunalla tekstit.

Kiitos Mimmuli! Termaria ihailen aina ohimennessäni.

Hyvää alkanutta viikkoa teille!!

Piitis kirjoitti...

Oi mitä ihanuuksia olet löytänyt.
Kauniit asetelmat oletkin niistä saanut tehtyä.

Olen käynyt myös samaisessa liikkeessä ja siellä kyllä pyörii kuin hyrrä ympäri kaikkien niiden ihanuuksien keskellä ja palvelu on todella ystävällistä.
Vieressä on ihastuttava kukkakauppa, poikkesitko siellä?

Ps.minullakin tökki tuo bloggeri.grrr..

Ihanaa viikkoa Sinulle!!!
^_^Piitis

Wilhelmiina kirjoitti...

Mä rakastan noita hatturasioita vaan meiltä ei löydykään. Ikinä en ole missään törmännyt vaan täytyy katsastaa jokin nettipuoti ;)
Hyvää viikkoa!

Marge kirjoitti...

Voi mitä ihanuuksia!!!
Nuo balettitossut ovat ihanat!!
Sinulle oikein mukavaa alkanutta viikkoa, ystäväin:)

Hyvä Mieli kirjoitti...

Voi valtava mitä aarteita! Niistä on varmaan silmäniloa pitkäksi aikaa. Mukavaa viikkoa!

Ainosofia kirjoitti...

Ihastelen myös täällä löytöjäsi.

Iloa pitkäksi aikaa.

PirjopauliinaL kirjoitti...

Hienoja löytöjä olet tehnyt. Tuollaiset pienet asetelmat ovat valloittavia, niitä voi katsella vaikka kuinka pitkään. Madonna patsas on hieno löytö, minäkin etsin omaani, toivon että joskus törmään kirpparilla johonkin joka pysähdyttää.

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Kiitos Piitis! Kyllä se sisustusliike on ihana. Tällä kertaa emme käyneet siinä kukkakaupassa. Ostin kyllä Akateemisen kirjakaupan edestä ilmeisesti Stocmannin valkoisia irto orvokkeja. Parvekkeilla ei pöydät ja laskualustat riitä.

Kiitos Wilhelmiina! Minäkin pidän kamalasti hatturasioista. Nämä olen kuitenkin raaskinut maalata, mutta Elsass blogissa Elsa on löytänyt Wanillasta tosi upean hatturasian.

Kiitos Marge! Onneksi vihdoinkin sain himoitsemani balettitossut. Mitähän seuraavaksi alan haluamaan?

Kiitos Hyvä Mieli! Paljon tuli ostettua. Täytyisiköhän pistää säästöliekki päälle.

Kiitos Ainosofia! Onneksi osaan iloita ostoksistani. Ihailen niitä ohimennessäni. Kunnes kyllästyn ja laitan piiloon joksikin aikaa.

Kiitos Piupau! Ostin tuon pikkuruisen madonnan sieltä My Country Home liikkeestä. Maksoi alle 7e.

Aurinkoista tiistaita teille!!

Kaikkea kaunista

Olen vieraillut aivan ihanilla blogi-sivuilla. Elsass-blogissa vierähti yli tunti ja se sisältää kaikkea mukavaa. Päätin yrittää itsekin ja pienten vaikeuksien kautta olen jotenkin selvinnyt tähän asti. Tosin en kylläkään ilman apuja - täytyy myöntää. Ja uskon, että joudun pyytämään apua vielä useastikin. Ei haittaa, itsetunto kunnossa. Talvi tekee tuloaan ja ihana polttaa kynttilöitä. Olemme muuttaneet keväällä tähän asuntoon, emmekä ole vielä kokeilleet takkaa. Asumme kerrostalon ylimmässä kerroksessa ja meillä on ihana avotakka. Ja suuri, suuri olohuone. Kuvat, joita laitan blogiini ovat kotoamme. Laitan myöhemmin käsityö-askartelu- ja maalausjuttujani.