maanantai 5. huhtikuuta 2010

Sabluunamaalausta

 

Tuntuu, että kaikki pääsiäisjutut jo on näytetty. Kukista jäljellä enää vain huumaavan tuoksuiset perunanarsissit ja koivunoksat. Narsissit viettävät yönsä parvekkeella, mutta päiväksi haen ne sisälle. Parvekkeelle täytyy ostaa halpoja keltaisia narsisseja paljon. Tänään ajateltiin imuroida parvekkeet ja parempi siivous sekä mattojen pesu saa jäädä sitten myöhemmälle.

 

Mies laittoi ennen pääsiäistä pitkän Ikean hyllyn kaappieni päälle. En pidä näistä hyllyistä, koska ne ovat niin paksuja, mutta kun oli tullut ostettua, niin sai kelvata. Ei mennyt aikaakaan, kun hylly oli jo täynnä maalaamiani tavaroita. Näitä maalailin silloin, kun Mies oli Kiinassa. Olen saanut muutamiin laitettua tekstejä sabluunoilla. Hatturasiat sain ensimmäisenä valmiiksi teksteineen ja niistä on ollut jo kuvia.

 

Tuon kirjelaatikon olen myynyt Huutonetissä, mutta tuo pieni puinen rasia on vielä tallella. Sabluunan kanssa maalaaminen puupintaan on paljon vaikeampaa kuin kankaaseen maalaaminen. Siksi kaikkia kirjaimia ei millään onnistu saamaan yhtä hyviksi.

 

Tähän kantokahvalootaan tein tekstin pitkänäperjantaina. Samalla laitoin myös pesuaineet pulloihin ja tein niihin etiketit. Edessä on pesupähkinöitä, joita en ole vielä kokeillut. Aion käyttää niitä mustien vaatteiden pesemiseen. Onko kokemuksia pesupähkinöiden käytöstä?

 

Myös tämä entinen leipälaatikko sai tekstin pitkänäperjantaina. Sitä voi pitää pöydällä tai laittaa seinään. Tämä lähtee myyntiin Huutonettiin tai kesälllä kirpparille. Meillä on liikaa jo kaikenlaisia lehtitelineitä.



Kiitos lukijoille, kommentoijille ja vierailijoille!!


Levollista 2. pääsiäispäivää kaikille !

30 kommenttia:

päivi kirjoitti...

tervehdys sateen keskeltä!
sinulla on ihania esineitä, kaikki vanha on niin kaunista:)
hienosti olet painanut nuo tekstit,
ne ovat kivoja:)
valkealla hyllyllä kiva kokoelma maalattua...
mukavaa toista sunnuntaita!
lämpimin terkuin
pivi

tinttarus kirjoitti...

Ihania valkeita esineitä! Voi, tuo lehtilaatikko olisi juuri passeli meille:)
HArmaus ulkona, mutta ilo sydämessä, eikös!!

mimmuli kirjoitti...

Kivoja sabluunajuttuja olet tehnyt=)

Elsa kirjoitti...

Paljon kivoja ja kauniisti toteutettuja ideoita!

Menen vielä kerran ihailemaan.

Lämpimin kevätterkuin,
Elsa

Miia kirjoitti...

Superhienoja!

Ainosofia kirjoitti...

Hei Ulla-Kristiina,

oletpa sinä ahkeroinut...
Kauniita tekstejä ja nuo pyykkipulveritkin olet laittanut niin kauniisti esille. Hienoa :)

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Kiitos Päivi! Täälläkin harmaa sää jatkuu ja taitaa vähän tihuuttaakin. Nuo tavarat uudella hyllyllä ovat tarpeeksi huomaamattomia, kun ovat valkoisia.

Kiitos Tinttarus! Kyllä tuo lehtilaatikko tuosta joutaa, postikulut on vaan niin kamalia Suomessa.

Kiitos Mimmuli! Oli pitkästä aikaa mukava tehdä sabluunamaalausta.

Kiitos Elsa mieltä lämmittävistä sanoistasi!

Kiitos Miia! Olen aivan hämmenyksissä kehuista!

Kiitos Ainosofia! En minä oikeastaan niin ahkera ole ollut. Vain pitkänäperjantaina sain jotain näkyvää aikaiseksi.

Mukavaa päivänjatkoa teille kaikille!! :)

Marielisa kirjoitti...

Voi mitä kaikkea kaunista olet taiteillut!
Minä suihkin lauantaina spraymaalin kanssa joutavia tavaroita valkoisiksi ja niistähän tuli kuin uusia! ;)

Mukavaa maanantain jatkoa sinulle!

Ida Maria kirjoitti...

Taas ihania 'juttuja'!!!!
Mukavaa tata viikkoa =)

Anonyymi kirjoitti...

Oletpas taas tehnyt kaikkea ihanaa!

Mukavaa toista sunnuntaita!

Karita

Mari kirjoitti...

Taas niin kaikkea ihanaa täällä :) Hyvää 2.pääsiäispäivää!

Nina L kirjoitti...

Kauniita juttuja ole maalaillut, ihanaa katsella kättesi töitä. Kokemusta on pesupähkinöistä. Hankin itse ensin muutamia kokeille ja sitten tykästyneenä ison laatikon Kärkkäiseltä (edullisia!) Annostusta kannattaa noudattaa (jotenkin tekee mieli laittaa niitä aina LIIKAA). Vaatteet ovat puhtaita ja pehmeitä. Jos on vaikeita tahroja laita tahraan vielä sappisaippuaa (myös Kärkkäiseltä). Minun tahrat ovat kaikki lähteneet kylläkin pähkinän voimalla. Ja käytetyt pähkinät kompostiin...

keijukainen kirjoitti...

Olet saanut paljon aikaiseksi, sinä ahkera:) Enkä kyllä ole ennen edes kuullut pesupähkinöistä, ihan uusi juttu minulle...

-sari- kirjoitti...

Hienoja töitä! Mä myös himoitsen sabloonoita ja kankaanpainantaa aion pian kokeilla.
Olen kokeillut pesupähkinöitä, mutta en pitänyt tuoksusta, joka niistä jää vaatteisiin. Vähän sellainen tunkkainen haju. Uudempi ja omasta mielestäni paljon parempi ekologinen vaihtoedto on Ecoballs, joka sisältää pesupellettejä. Laitan niistä pian vaikka postauksen. :)
Ihanaa maanantai-iltaa!

xxxxx kirjoitti...

Miten kauniita olet tehnyt! Onko sinulla linkkiä huutiskohteisiisi? Nimittäin jos tuollaiset ihanuudet jäävät sinulta käyttämättä niin varmasti löytävät helpolla uuden kodin;-).

Aurinkoisia päiviä sinne!

Louise kirjoitti...

Sinähän olet puuhaillut kaikkea kivaa. Lehtiteline on suosikki!

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Kiitos Marielisa! Minä olen vaan sutinut vanhanaikaisesti, ei oikein ole paikkaa missä suihkutella maalilla.

Kiitos Ida Maria, Karita ja Mari!
Oikein mukavaa alkanutta viikkoa teille!

Kiitos Nina! Kiva tietää, että niitä voi käyttää huoletta. Pesen niillä vain mustia vaatteita, ettei jää pesuainejäämiä vaatteisiin näkymään. Vaikka kuinka vähän muka laittaa nestemäistä pesuainetta, silti saattaa vaatteissa olla pesuainetta. Eikä minulla ole koskaan kone täynnä.

Kiitos Keijukainen! Minulla nuo pähkinät ovat lojuneet jonkin aikaa kaapissa, mutta miten se uuden kokeilu on aina niin hankalaa aloittaa.

Kiitos Sari! Toisenlainen kommentti pesupähkinöistä. Olen nähnyt Sokoksella joskus noita mainitsemiasi Ecoball juttuja. Ovat vaan aika kalliita. Mukavaa, jos laitat noista palloista postauksen. Odotan mielenkiinnolla.

Kiitos Aamunkukka! Tällä hetkellä minulla ei ole mitään myytävänä Huutiksessa. Mutta jos joku tavara kiinnostaa, niin myyn kyllä.
Minulla on halvat hinnat. Ainoa huono puoli on kalliit postimaksut.

Kiitos Louise! Mukavaa, että pidät tuosta lehtikotelosta.


Aurinkoista alkanutta viikkoa kaikille!

Sirkka kirjoitti...

Tuntuu, että siitä on ikuisuus kun viimeksi täälläkin olen käynyt...mutta jälleen katsoin kaikki ihanat ottamasi kuvat. Kiitos, kun tulit nykäisemään hihasta liikkeelle, minulla kun tuo muisti on tosi huono, enkä ole enää laittanut sivupalkkeihin mitä seuraan, ennen oli mutta kun ne lähtivät useita kertoja pois, jostain kumman syystä, niin en ole enää niitä laittanut, mutta aina vastavierailulle tulen.
Minäkään en ole vielä kokeilut pesupähkinöitä, vaikka useasti on pitänyt. Kivat kuvat on pulloissa samoin kantokahvateline on hyvä.

Rauhallista iltaa ja kauniita unia.

Arja kirjoitti...

Ihania tekstejä olet värkkäilly. Puuhun on todella vaikea maalata sabluunan avulla, olen kokeillut ;-)
Todella kiva idea pesuaine säilytykseen:-)
Mukavaa alkavaa arkea sinulle Ulla-Kristiina <3

Drömmen om Villa Grönskog kirjoitti...

Hello.
Nice to visit your blog.
I love your pictures.
And your eggs on the table with (is it Marie Antoinette?)on.Have you made them yourselves?
Anette

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Kiitos Sirkka! Mukavaa, että löysit taas tänne blogiini ja pidit tekeleistäni.

Kiitos Arja! Olet oikeassa, vaikeaa on puuhun maalata sabluunan kanssa. Saa nähdä toimiiko tuo pesuaineitten säilyttäminen lasipulloissa. Jos käyttäminen on niistä vaikeaa, niin saavat jäädä koneen päälle koristeeksi.

Thank you Anette! It´s nice that you like my pictures. I´ve made all the eggs myself. Marie Antoinette´s picture is on 3 eggs.
Thanks for visiting.

Nyt toivotan teille hyvää yötä ja kauniita unia Sirkan sanoin :)

Eva-Liisa kirjoitti...

Kauniisti olet maalannut.
Minulla on myös terassin puunaus edessä. ei millään viitsis, mutta jos aikoo laittaa sinne jotain , niin pakko.:) Narsissit olen vienyt jo ulos kun tahtovat kasvaa hujahtaa niin pitkiksi,etteivät sisällä ole enää hyvän näköiset.
Mukavaa alkanutta huhtikuuta!

Unknown kirjoitti...

Ihanat noi pesuainepullot. Hyvä idea. Vois kokeilla itsekin. Minulla olisi tuollaisia pulloja. Kivat etiketit olet tehnyt. Mukavaa viikkoa sinulle. T.Elisabet

LENNU kirjoitti...

Kivoja tuunauksia sulla. Laatikoita ja telineitä ei kait voi olla liikaa koskaan?
Mukavaa viikkoa!

PirjopauliinaL kirjoitti...

Minäkin olen vallan ihastunut nuihin sabloonamaalaus-juttuihin. Olet kyllä taitava. Ihnain kuvia.
Oikein ihanaa alkanutta viikkoa!

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Kiitos Liisa! Me imuroimme eilen parvekkeet ja Plantagenista haettiin narsisseja, helmililjoja ja valkoisia krysanteemeja. Löysin sisälle myös valkoisen muurinkellon. Tuntuu heti keväämmältä, kun on eläviä kukkia parvekkeilla.

Kiitos Elisabet! En ole vielä kokeillut, miten toimiva systeemi on kaataa pullosta pesuainetta. Ainakaan kädet eivät saa olla märät tai pullo on entinen.

Kiitos Lennu! Minäkin tykkään kaikennäköisistä lootista ja telineistä, mutta meillä on niitä kyllä aika lailla.

Kiitos Piupau! Kokeilehan vaan, sabluunamaalaus on kivaa. Kankaalle saa kyllä paremman jäljen, jos kokeilet ensimmäistä kertaa. Kiitokset liittymisestä lukijakseni!

Mukavaa tiistaita teille!!

Wilhelmiina kirjoitti...

Heissan :)

Voi jestas miten kauniita kaikki ovat -huokaus :) Tykkään tuosta journal boksista , on kerrassaan ihana!
hyvää viikkoa teille sinnepäin Suomea :)

peet kirjoitti...

Hello Thank you for vistit my blog !

Your blog is verry nice too !
I like your pictures !

In Ferbuari i was on a holiday in Finland , In Rovanimi for the second time it was beautifull.

Have a nice day !
Greetings Peet from Holland

Anastasia kirjoitti...

Huippuihania maalauksia! Mahtavia juttuja olet tehnyt! :)

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Kiitos Wilhelmiina! Mukavaa,että pidät tekeleistäni. Itse olet niin taitava, ettei toista.

Thank you Peet for joining my reader. Your blog is wonderful.
Fine that you´ve been in Finland.
Have a nice week!

Kiitos Anastasia kommentistasi!

Hyvää keskiviikkoiltaa kaikille!!

Kaikkea kaunista

Olen vieraillut aivan ihanilla blogi-sivuilla. Elsass-blogissa vierähti yli tunti ja se sisältää kaikkea mukavaa. Päätin yrittää itsekin ja pienten vaikeuksien kautta olen jotenkin selvinnyt tähän asti. Tosin en kylläkään ilman apuja - täytyy myöntää. Ja uskon, että joudun pyytämään apua vielä useastikin. Ei haittaa, itsetunto kunnossa. Talvi tekee tuloaan ja ihana polttaa kynttilöitä. Olemme muuttaneet keväällä tähän asuntoon, emmekä ole vielä kokeilleet takkaa. Asumme kerrostalon ylimmässä kerroksessa ja meillä on ihana avotakka. Ja suuri, suuri olohuone. Kuvat, joita laitan blogiini ovat kotoamme. Laitan myöhemmin käsityö-askartelu- ja maalausjuttujani.