keskiviikko 27. tammikuuta 2010

Auringonpaistetta




Nyt on ollut aivan ihania aurinkoisia pakkaspäiviä. Auringonvalo ulottuu olohuoneen puolelta eteiseen asti. Auringonvalosta saa aina piristysruiskeen - ja lupauksen keväästä. Kävin maanantaina kukkaostoksilla ja mukaani lähti 2 kimppua valkoisia tulppaaneja, valkoinen hortensia ja valkoinen santtu. Hortensiaa minulla ei ole ennen ollutkaan ja toivon, että saan pidettyä sen hengissä kesään asti. Sitten voisi viedä parvekkeelle.







Siinäpä kuvia kukista. Alennusmyynnistä ostetut amaryllikset pysyvät sitkeästi hengissä.
Mies kotiutuu huomenna illalla Kiinasta ja tänään täytyy siivota hänen työhuoneensa. Olen nimittäin käyttänyt sitä väliaikaisena maalaamona. Olen maalannut kaikenlaista; pari hatturasiaa, koreja, pitkän tikkuisen työkalupakin ym.
Maalina olen käyttänyt ennen Helmimaalia, mutta sitä oli vain vähän eikä keskustassa ole maalikauppoja. Mutta kaapista löytyi 2l maalipurkki "jotain" maalia, josta äkkiseltään lukien selvisi, ettei käy huonekaluille eikä ikkunanpuitteisiin. Minähän en ollut maalaamassa kumpiakaan, siis se sopi minulle. Melkein koko purkin olen käyttänyt. Mielestäni on tullut ihan hyviä, kun ei katso oikein tarkkaan ja näe kaikkia valumia. Laitan kuvia myöhemmin, nyt kamera on kuvia täynnä, enkä osaa niitä sieltä poistaa. Hattulaatikoihin tein jo tekstejäkin sabluunojen avulla ja laittelen niitä muihinkin.
Himottaisi painaa valkoisiin kirpparityynyliinoihinkin tekstejä. Täytyy varmaan tehdä muutamia sabluunoita itse ennen kankaanpainantaa.



Tällä kertaa vain aurinkoisia kuvia postaukseen. Eteisessä paistoi kirjoituspöydälle eilen näin komeasti aurinko, mutta eteisen puolikaarevalle pöydälle ei aurinkoa riittänyt niin paljoa.
Ja parvekkeella on auringonpaisteella jo kevättunnelmaa.




Kiitokset vierailijoille, lukijoille ja kommentoijille!!!


Mukavaa loppuviikkoa kaikille!!!!



Halauksin Ulla-Kristiina :)

7 kommenttia:

Mari kirjoitti...

Ihania kuvia! Meillä on täällä ollut pilvistä... toivottavasti viikonloppuna aurinko näyttäytyisi niin olisi mukava ulkoilla :)

LENNU kirjoitti...

meillä oli tänään aurinkoista ja pakkasta tietenkin. -30 heti aamulla.

kutsuvan näköinen tuo partsilla oleva keinu. ihana. yhdet taulunraamit minäkin spreijasin ja aattelin että ei enää sisällä. kylppärin yksi seinä valkoisessa udussa, no kyllä se lähtee pois.
jännä nähdä maalauskohteesi.

Ira kirjoitti...

Huomasin myös tuon ihastuttavan keinun parvekkeella. Ja miten ihana, kun aurinko alkaa jo pilkahdella pilvien takaa.

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Kiitos Mari, Lennu ja Ira!
Todella ihanaa kun aurinko on alkanut paistaa niin kirkkaasti. Ei se vielä lämmitä, kyllä meilläkin pakkanen on paukkunut 20 asteen tienoolla. Kohta tulee silti ongelma auringonpaisteesta - näkyy kaikki pölyt ja likaiset ikkunat.
Kiva kun pidätte keinustamme, siinä on mukava keinuskella kesällä.

Mukavaa loppuviikkoa teille!!

LENNU kirjoitti...

Minulla olisi sinulle jotain blogissani!

Jaana kirjoitti...

Voi miten ihana blogi sinulla on! Oli pakko liittyä heti lukijaksi, kun osasit osua minun arkaan paikkaan: 50-lukuun. Itse asun '48 rakennetussa talossa ja olen yrittänyt sekoittaa nykyaikaa ja 50-lukua sisustuksessani oman näköisellä tavalla. Tuo pieni pöytäsi on aivan ihana!

Maltan tuskin odottaa, mitä kaikkea kivaa tulen näkemään blogissasi!

Mutta oikein mukavaa keväistä jatkoa, jospa kohta kevään lämpö hiipii parvekkeellesi...

- Jaana "Koti Kainuunkadulla"

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Kiitos Jaana! Kävinkin jo vastavierailulla ja sinulla on myös ihana blogi - jäin lukijaksi. Tosiaankin rakastan 50-luvun huonekaluja ja esineitä. Minulla on niitä melkoisesti, mutta tulee harvoin otettua vitriinistä esille. Olen innostunut keräämään milloin mitäkin ja täytyykin joskus esitellä niitä.

Mukavaa viikonloppua!!

Kaikkea kaunista

Olen vieraillut aivan ihanilla blogi-sivuilla. Elsass-blogissa vierähti yli tunti ja se sisältää kaikkea mukavaa. Päätin yrittää itsekin ja pienten vaikeuksien kautta olen jotenkin selvinnyt tähän asti. Tosin en kylläkään ilman apuja - täytyy myöntää. Ja uskon, että joudun pyytämään apua vielä useastikin. Ei haittaa, itsetunto kunnossa. Talvi tekee tuloaan ja ihana polttaa kynttilöitä. Olemme muuttaneet keväällä tähän asuntoon, emmekä ole vielä kokeilleet takkaa. Asumme kerrostalon ylimmässä kerroksessa ja meillä on ihana avotakka. Ja suuri, suuri olohuone. Kuvat, joita laitan blogiini ovat kotoamme. Laitan myöhemmin käsityö-askartelu- ja maalausjuttujani.