perjantai 29. tammikuuta 2010

Lahja postista ja tunnustus



Sain postista pari päivää sitten ihanan lahjan Elisabetilta blogista Elämää vanhalla metsätiellä. Olen tällä hetkellä oikea Pariisi-fani ja Elisabet osasi lähettää minulle juuri oikeanlaisen lahjan. Todella PALJON KIITOKSIA!!! Olen aivan otettu. Kyllä lahjoja on ihana saada, kuten myöskin antaa.




Sain myös hienon tunnustuksen Lennulta blogista Werannalla. Arvostan sitä, että valitsit minut yhdeksi viidestä!
KIITOS LENNU!




Tunnustus täytyy antaa viidelle blogille ja linkittää heidät, myös tunnustuksen lähettäjä linkitetään. Tämä tunnustus jatkaa matkaansa näille viidelle ihastuttavalle idearikkaalle blogille:

Blogille Parolan asema Katja
Blogille Ainosofian Sisustus (Decorate) Ainosofia
Blogille Pajupirtti Kaisa
Blogille Sateenkaarentaa unelmia ja haaveita Ilona
Blogille Zoimoy Ida Maria

Olkaa ystävällisiä!!!


Sateenkaarentaan Ilonalle olisin kertonut, että ihastuttava peili saapui postista tänään. Kiitokset!!




Vihdoinkin sain peilin olohuoneen matalan kaapin päälle. Olen tosi tyytyväinen.
Kuvan kirjekuoret huusin Huutonetistä. Miten kaunistiisti ennenvanhaan onkaan osattu kirjoittaa. Se on kuin taidetta.





Kiitokset kaikille vierailijoille, kommentoijille, uusille ja vanhoille lukijoilleni!!


Oikein hyvää viikonloppua!!!!

Halauksia :)

23 kommenttia:

Ainosofia kirjoitti...

Ulla-Kristiina paljon kiitoksia <3

Liitän kuvan itselleni seuraavaan postaukseeni.

Vaude!

Ainosofia kirjoitti...

Voi unohdin mainita, että ihania ostoksia sinulla. Tuo peili on minullakin ollut mielessä, mutta katsotaan raskinko hankkia.

Kirjeet kauniita. Onkohan niitä osattu arvostaa niinkuin nykyisin...
Ollappa vielä sulkakynä ja kirjoittelis kauniin kirjeen...

Olivieno kirjoitti...

Pöydän asetelma näyttää niin kauniilta auringonpaisteessa!

Ihanat kirjeet!

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Kiitos Ainosofia! Olen etsiskellyt tuollaista peiliä ja nyt sattui sopivanhintainen. Ja noita kirjeitäkin olen metsästänyt ja aivan sattumalta löysin Huutonetistä. Upeaa kirjoitusta.
Kiitos Olivieno! Tänään täällä ei paistanut aurinko, kuva on parin päivän takainen. Ja kirjeet ja kuoret ovat ihania. Tai nehän ovat yksi arkki, johon toiselle puolelle kirjoitettiin kirje,sitten taiteltiin tyhjä puoli ja kirjoitettiin osoite.

Hyvää viikonloppua teille!!

Piitu kirjoitti...

Upeaa tuo kirjoitus, niin kaunista! :)

Unknown kirjoitti...

Kiva kun pieni lahjani oli mieleinen. Aivan ihanan näköisiä vanhoja kirjeitä. Todellisia aarteita sinulla. Oikein mukavaa viikonloppua. T. Elisabet

Louise kirjoitti...

Olet aivan oikeassa, on kiva saada mutta on myös kiva antaa lahjoja! Hyvää viikonloppua!

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Kiitos Piitu! Eikö olekin kaunista. Minä en saa tuollaista jälkeä, vaikka omistan yli 50 mustekynänterää. Niin tasaista ja vauhdikasta kirjoitusta - ei voi kuin ihailla. Täytyyköhän tuotakin alkaa opettelemaan?!
Kiitos Elisabet! Lahjasi oli tosi mieluinen. Minulla on iso Eiffel-tornia esittävä taulu juuri tietokone-seinällä. Laitan sydämen johonkin lähelle. Taidan tehdä siitä seinänpätkästä Pariisi seinän.
Kiitos Louise! Mukavaa, kun olemme samaa mieltä.

Hyvää viikonloppua teille!!

LENNU kirjoitti...

Ihanaisia lahjoja olet saanut.
Nuo vanhat kirjeet ovat kyllä todella mielenkiintoisia, ja ne ovat todella kauniisti kirjoitettuja, löytäisinpä minäkin niitä vaikka vain yhden. Nyt en vielä pääse kirpputoreille kiertelemään, mutta ehkä pian.

Ihanaa rentouttavaa viikonloppua ystäväin!

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Kiitos Lennu! Jos olet todella kiinnostunut kirjeistä/kirjekuorista, niin itse huusin niitä Huutonetistä myyjältä "Kalarauta" ja kirjeet ovat nimellä "esifilateliaa". Kirjeet ovat 1800-luvulta. Käy kurkkaamassa!

Ihanan rentouttavaa viikonloppua sinullekin ystäväiseni!!

Ida Maria kirjoitti...

KIITOS Ulla-Kristiina! <3
Katsotaan miten osaan toimia sen kanssa =)
Oikein hyvaa viikonloppua!

Pajupirtin Kaisa kirjoitti...

Kiitos Ulla-Kristiina huomionosoituksesta.
Linkitän blogisi sivuilleni.
Pirtsakkaa viikonloppua.
Kaisa
p.s. Ihana peili, onnistunut ostos.

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Kiitos Ida-Maria ja Kaisa! Olette kyllä ansainneet tuon tunnustuksen!

Pirtsakkaa viikonloppua teillekin!!

Mari kirjoitti...

Ihania ostoksia! Ja nuo kirjeet ovat kerrassaan kauniita <3 Onnea tunnustuksesta!

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Kiitos Mari! Kirjeet ovat 1800-luvulta ja todella kauniisti kirjoitettu. Käsiala jokaisessa niin upeaa. Eipä nykyään enää osata.

Unknown kirjoitti...

sydän on kaunis! hyvä sunnuntai..Kiss

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Kiitos Sabrinaesse! Sain sen lahjaksi Elisabetilta blogista Elämää vanhalla metsätiellä.
Vierailin blogissasi !

Have a nice sunday!

Hugs / Ulla-Kristiina :)

Riitta / Wanilla kirjoitti...

Kauniita ostoksia olet tehnyt!
Minäkin pidän wanhoista kirjeistä,
erityisesti niissä viehättävät kauniit käsialat. Mukavaa sunnuntaipäivää!

Elsa kirjoitti...

Peilisi on kaunis, ja myös vanhat kirjeet kaunokirjoituksella miellyttävät kovasti.

Tytti kirjoitti...

Heippa ja kiitos käynnistäsi,tulin heti vastavierailulle ja ihanalta näyttää blogisi.
Todella kaunis peili ja nuo vanhat kirjoitukset ovat kyllä kuin taidetta.
Leppoisaa sunnuntaita<3

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Kiitos Riitta ja Elsa! Kirjeissä viehättääkin juuri käsiala. Se on niin lennokasta ja kapean viivan lisäksi on leveämpää viivaa. Millaisella kynällä niitä on oikein kirjoitettu? Täytyykö sitä lähteä metsästämään variksien sulkia tai käydä jossain kanalassa varkaissa?
Kiitos Tytti! Kiva kun tulit vastavierailulle ja jäit vielä lukijaksikin. Peili on ostettu Sateenkaarentaa nettiputiikista tosi edullisesti.

Leppoisaa sunnuntaita myös teille kaikille!

Parolan asema kirjoitti...

Kiitos paljon tunnustuksesta, olen otettu!

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Kiitos Katja! Sinulla on niin idearikas blogi, että en ollut uskoa silmiäni, kun ensimmäistä kertaa vierailin blogissasi.

Mukavaa alkanutta viikkoa!!

Kaikkea kaunista

Olen vieraillut aivan ihanilla blogi-sivuilla. Elsass-blogissa vierähti yli tunti ja se sisältää kaikkea mukavaa. Päätin yrittää itsekin ja pienten vaikeuksien kautta olen jotenkin selvinnyt tähän asti. Tosin en kylläkään ilman apuja - täytyy myöntää. Ja uskon, että joudun pyytämään apua vielä useastikin. Ei haittaa, itsetunto kunnossa. Talvi tekee tuloaan ja ihana polttaa kynttilöitä. Olemme muuttaneet keväällä tähän asuntoon, emmekä ole vielä kokeilleet takkaa. Asumme kerrostalon ylimmässä kerroksessa ja meillä on ihana avotakka. Ja suuri, suuri olohuone. Kuvat, joita laitan blogiini ovat kotoamme. Laitan myöhemmin käsityö-askartelu- ja maalausjuttujani.