keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

Arvontapalkinto saapui Chilestä

 

Tänään aurinko näyttäytyi muutamien päivien jälkeen, mutta kyllä sadettakin mahtui päivään. Lumet ovat hyvin sulaneet eikä keskustassa ole lunta kaduilla. Olen koko talven kulkenut paksupohjaisilla turkisvuorisilla pikkukengillä. Parhaat talvikengät, mitä minulla on koskaan ollut. Nyt voi jo vaihtaa kevyempiin kävelykenkiin. Yhdet on jo talvella ostettukin ja kauppa on tietysti Donna. En koskaan väsy kehumasta tätä putiikkia.

 

Nyt pääsiäinen on aivan lähellä ja huomenna on jo kiirastorstai.
Meillä akvarellikurssilla on vapaapäivä ja sen jälkeen onkin ainoastaan 2 kertaa enää jäljellä. Syksyllä alkaa jälleen uusi kurssi ja kova taistelu paikoista. Kurssi on parissa minuutissa täynnä. Opettajana meillä on ollut onni saada pitää Virpi Lehtoa jo monta vuotta. Itse olen käynyt kurssia 3-4v.

 

Maanantaina haettiin postista voittamani arvontapalkinto. Voitin palkinnon Miian blogista Peikkokukkulalla Chilen taivaan alla. Arvonta oli ennen maanjäristyksiä.
Iso lusikka, joka oli palkintona, oli vielä kauniissa Miian ompelemassa pussukassa. Se oli vielä ekstraa palkintoon. Miia kirjoitti kortissaan, että lusikan ovat tehneet Chilen alkuperäiskansa Mapuche-intiaanit. Se on todella kaunis. En ole vielä keksinyt sille paikkaa. Mutta noin kauniin esineen pitää olla esillä jossain.

 




Kiitokset lukijoille, kommentoijille ja vierailijoille!!



Tämän kuvan myötä toivotan kaikille oikein hyvää pääsiäistä!!!

29 kommenttia:

Ida Maria kirjoitti...

Oikein hyvaa paasiaista myos sinulle!

Vekarus kirjoitti...

Upean palkinnon olet voittanut!

Hauskaa pääsiäistä!

Arja kirjoitti...

Ihana palkinto:-) Oikein mukavaa pääsiäistä sinnekin!

Lezzie kirjoitti...

Hyvää pääsiäistä sinullekkin!

Tyynenmeren Aaltonen kirjoitti...

Heippa! Meillä tuo lusikka on ihan käytössä. Hyvä kastikelusikka!

LENNU kirjoitti...

Onnea ihanasta voitostasi ja Hyvää Pääsiäistä!

Mari kirjoitti...

Onnea ihanasta voitosta! Hyvää pääsiäistä :)

Sally kirjoitti...

Ooh, Onnetarten suosikki! Onnittelut arvontavoitosta! Ja iloista Pääsiäisen aikaa :)

Eva-Liisa kirjoitti...

Onnea voittajalle, kaunis lusikka, tottakait otan käyttöön kuten Miiankin on tehnyt niin, toisaalta ymmärrän että jos haluat koristeena pitää, se on niin kaunis.

Iloista pääsiäistä täältä Itäsuomesta!!

PirjopauliinaL kirjoitti...

Suloisia juttaja täällä blogi pullollaan. Lueskelen ja nautiskelen vielä loputkin tekstisi.
Ihanaa pääsiäistä sinnekkin!

Marielisa kirjoitti...

Ihana palkinto, onnittelut! =)

Hyvää Pääsiäistä!

Susanne kirjoitti...

Kaikkea kaunista on kuvissasi!
Onnea ihanasta arvontapalkinnosta!
Hyvää pääsiäistä!

Suvikummun Marja kirjoitti...

Mahtavan hienon palkinnon olet voittanut,onnea!
Suloista ja aurinkoista pääsiäistä sinulle ♥

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Kiitos Ida Maria ja Lezzie! Hyvää pääsiäistä myös teille!!

Kiitos Vekarus, Arja, Lennu, Mari ja Marielisa onnitteluista ja hyvää pääsiäistä myös teille jokaiselle!!

Kiitos Mia ! Pesin lusikan ja laitoin kauhalaatikkoon. Taatusti muistan sinut joka kerran, kun lusikkaa/kauhaa käytetään. Se on niin kaunis, kiitos sinulle ja hyvää pääsiäistä!

Kiitos Sally! Minä olin tässä tapauksessa todellakin onnettarien suosikki. Ei se onni sitten muuten potkikaan. Hyvää pääsiäistä myös sinulle!!

Kiitos Liisa! Teinkin niin, että pesin lusikan ja laitoin sen kauhalaatikkoon. Käyttöön tulee.
Hyvää pääsiäistä täältä KeskiSuomesta!!

Kiitos PiuPau! Kävin vastavierailulla ja sinulla on positiivisin blogi, mitä olen nähnyt. Poikkean blogiisi aina, kun ottaa päästä, varmasti helpottaa. Ihanaa pääsiäistä sinullekin!!

Kiitos Susanne ja Risusydän onnitteluista! Oikein suloista ja aurinkoista pääsiäistä teillekin!!


HAUSKAA APRILLIPÄIVÄÄ!!!!!

Designe kirjoitti...

Thankyou for your nice comment at my blog! I like your brown bottles! Have a happy easter! :)

ETT RÖTT MONOGRAM kirjoitti...

Hello Ulla-Kristiina.
Your decorations are delicate and fine. A visit here was a plessure.
Happy easter to jou.
Hugs
AnnaMaria

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää pääsiäistä!

Karita

Ainosofia kirjoitti...

On mukava saada paketti noinkin kaukaa kuin Chilestä. Onnea sinulle :)
Ja lusikka on varmasti erikoinen ja kaunis.

Mukavaa pääsiäisen aikaa sinulle Ulla-Kristiina <3

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Thank you Designe for visiting my blog! Fine, that you like those bottles.
Happy Easter for you also!!

Thank you so much for your comment AnnaMaria!
I wish you a happy Easter too!!

Kiitos Karita ja sinulle myös hyvää pääsiäistä!!

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Kiitos Ainosofia! Kommenttisi oli tullut sillä aikaa kun kirjoitin omaani. Oli tosi mukava saada Chilestä paketti - jää varmaan ainoaksi kerraksi elämässäni. Lusikka/kauha on todella kaunis. Se ei oikein välity noista kuvista.
Mialla itsellään samanlainen on kastikekauhana ja kauhalaatikkoon minäkin sen sitten laitoin.

Sinulle Ainosofia myös oikein ihanaa pääsiäisen aikaa!!

Poldark-Finland kirjoitti...

Rauhallista Pääsiäisenaikaa Sinullekin Ulla-Kristiina !

Uuden Kuun Emilia kirjoitti...

Onnittelut voitostasi! Ihana palkinto!
Voi että, mutta nuo apteekkipullot on ihania!!!

Rauhallista pääsiäistä sinulle!

Piitis kirjoitti...

Onnea voitosta!
Apteekkipullot ovat kauniita.

Toivottavasti tämä kommenttini taltioituu tänne, nimittäin ed.post. kommenttini on näköjään jäänyt bittiavaruuteen.

Iloista pääsiäistä!!!

^_^Piitis

päivi kirjoitti...

kaunista pääsiäisen aikaa sinulle!
onnea palkinnosta, se on erikoinen ja kaunis :)
apteekkipullo kokoelma ihastuttaa.. lämpimin terkuin
päivi

Louise kirjoitti...

Mukavaa ja iloista pääsiäistä sinulle!! :O)

Unknown kirjoitti...

my best wishes for a Happy Easter!

Tytti kirjoitti...

Tulipa paketti kaukaa,onnittelut.
Hyvää ja aurinkoista pääsiäistä(:

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Kiitos Hane, hyvää pääsiäistä sinullekin!!

Kiitos Uuden Kuun Emilia! Kiva, että pidät pulloistani. Minulla on sellaisia oikein valtaviakin pulloja. Niitä on jossain aikaisemmassa postauksessa.

Kiitos Piitis! Häviääköhän noita kommentteja useinkin? Harmi jos niin on.

Kiitos Päivi! Palkinto on upea ja olen ottanut sen käyttöön. En kyllä uskalla laittaa sitä astianpesukoneeseen.

Kiitos Louise, iloista pääsiäistä sinullekin!!

Thank you Sabrinaesse! I wish you also a Happy Easter!!

Kiitos Tytti! En varmaan enää koskaan saa noin kaukaa pakettia.


HYVÄÄ PITKÄPERJANTAITA TEILLE KAIKILLE!!

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Kiitos Hyvä Mieli ja sinulle myös toivotan hyvää pääsiäistä!

Kaikkea kaunista

Olen vieraillut aivan ihanilla blogi-sivuilla. Elsass-blogissa vierähti yli tunti ja se sisältää kaikkea mukavaa. Päätin yrittää itsekin ja pienten vaikeuksien kautta olen jotenkin selvinnyt tähän asti. Tosin en kylläkään ilman apuja - täytyy myöntää. Ja uskon, että joudun pyytämään apua vielä useastikin. Ei haittaa, itsetunto kunnossa. Talvi tekee tuloaan ja ihana polttaa kynttilöitä. Olemme muuttaneet keväällä tähän asuntoon, emmekä ole vielä kokeilleet takkaa. Asumme kerrostalon ylimmässä kerroksessa ja meillä on ihana avotakka. Ja suuri, suuri olohuone. Kuvat, joita laitan blogiini ovat kotoamme. Laitan myöhemmin käsityö-askartelu- ja maalausjuttujani.