lauantai 20. maaliskuuta 2010

Kevät keikkuen tulevi

 

Tänä aamuna oli niin kauhea räntäsade, etten muista moista olleen. Valtavan kokoisia rättejä putoili taivaalta. Ne eivät leijailleet, vaan tulivat vauhdilla alas. Tietysti hain kameran, mutta eihän kuvasta välity sen räntäsateen voima.

 

Mies otti eilen vapaapäivän, kun oli monenlaista asiaa toimitettavana. Onneksi aikaa jäi tämän hyllynkin laittamiselle seinään. Tämä on hankitty Sakarilta blogista Puulaatikot. Olen kovasti tyytyväinen hankintaani.

 

Hyllylle pääsi 2 raihnasta, 1800-luvulta peräisin olevaa puukantista Raamattua. Puukannen päällä oleva nahka on repeytynyt paikoittain. Minulla on useampia vanhoja Raamattuja tai Virsikirjoja vanhoilla ihanilla vaikealukuisilla fonteilla.
Enkelit pääsivät makkarin ikkunalaudalta näkyvämmälle paikalle.

 

En sitten voinut vastustaa kukkien ostoa eilen, vaan kotiin raahattiin monenlaista pääsiäiskukkaa. Taitaa käydä kuten jouluna hyasinttien kanssa, että kolmannet oli kierroksessa, kun jouluaatto koitti.

 

En ole koskaan aikaisemmin ostanut ruukkutulppaaneja. Valkoisia ei tietenkään ollut saatavilla, joten oli tyytyminen kahteen keltaiseen ja yhteen punaiseen. Punaisen tulppaniruukun jaoin ja tähän ruukkuun pääsi 1 sipuli ja toiseen 2.
Pääsiäismunista osa pääsi meriheinän kanssa vanhimpaan kakkuvuokaani.
Vanha ruosteinen kahvimylly on niin hellyyttävä, jos tavarasta voi noin sanoa.

 

Pienessä puolen litran kahvipannussa on 2 punaista ruukkutulppaania.
Metallisiin mittoihin sain mahdutettua yhden ison narsissisipulin ja toiseen onnettoman hennon ja pienisipulisen narskun. Mahtaako aueta?

 

Eteisen puolikaarevalle pöydälle laitoin Sally´s kirpparilta ostamiini ruukkuihin keltaiset tulppaanit. Toiset ovat tietysti jo komeassa kukassa ja pääsiäiseen kestäminen on kyseenalaista. Pidän näistä ruukuista tosi paljon.

 

Ruukkujen seuraan pääsi 1 pääsiäismuna lampunvarjostimessa. Olen nähnyt näitä monessa blogissa, mutta ainakin Sarin blogissa Sekasortoa.
Pienet kovasti käytetyt kengät ovat ainoat kohdalleni sattuneet. Ovat voineet olla useammankin lapsen käytössä.


Kiitokset lukijoille, kommentoijille ja vierailijoille :)


Oikein hyvää viikonloppua kaikille!!!!

25 kommenttia:

Taina kirjoitti...

Oletpa taas ollut ahkerana ja tehnyt kauniita asetelmia. Paljon ihania tavaroita kuvissasi...voi kun olisi itselläkin enemmän aikaa kierrellä kirppareilla.
Mukavaa viikonvaihdetta!!

Eva-Liisa kirjoitti...

Oi joi, miten kaunista. Meillä kans on satanut koko päivän lunta ja räntää isoina rätteinä ja tuuli on nietostanut tiet aukeilta ihan tukkoon, ollaan kohta lumimotissa..

En ole ennen nähnytkään ruukkutulppaaneja, ovat ihania. Minunkin pitää tsekata kukkatalo maanantaina. Minä muuten kans olen aloittanut pääsiäisen valmistelun, koristelin munia:)

Nuo "Sallys" ruukut on isoja ja näyttäviä, tosi upeita.

Mukavaa lauantain jatkoa!

Anonyymi kirjoitti...

Sinulla on paljon kauniita vanhoja esineitä, kuten nuo vanhat lasten kengät, niin söpöt.


Mukavaa illan jatkoa!

Karita

Mari kirjoitti...

Ihania kukkia <3 Ja niin kauniisti esillä, tuo pnkin tosi hyvä idea kääriä kaunista paperia purkin ympärille!
Mukavaa iltaa :)

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Kiitos Taina! Ahkeruudesta en tiedä, eikä tavarat ole uusia kirppislöytöjä. Kaivelen välillä niitä milloin mistäkin laatikosta, kun ovat kokonaan unohtuneet.

Kiitos Liisa! Siis teilläkin tuo kamala räntäsade. Ruukkutulppaanit ovat ainakin vielä kauniita. Sally´s ruukut ovat hienoja minustakin.

Kiitos Karita! On ne söpöt nuo kengät. Kirjoitin, että ne ovat ainoat kohdalleni osuneet, mutta hyllykuvassa roikkuu pienenpienet vanhat talvikengät. Niin sitä tietää tavaroistaan.

Kiitos Mari! Ruukku oli sellainen, että siinä oli ääriviivapiirustus tulppaaneja. Mielestäni se sopi hyvin tulppaaniruukuksi. Mutta ei sopinutkaan enää hyllyn muihin tavaroihin. Joten vanhaa paperia ympärille.

Mukavaa lauantai-iltaa teille!

Ira kirjoitti...

Räntää tuli täälläkin. Ei kyllä enää toivoisi...
Ihania istutuksia -kahvipannuun hauska idea! Enkelit sopivat kivasti raamattujen viereen.

Mukavaa lauantai-iltaa!

Eeviregina kirjoitti...

Ihania sisustusjuttuja! Ja tulppaaniruukut ovat kauniita! Ite en ole ostanut mitään kukkasia pääsiäiseksi, kun lähden matkoille. Eilen kävin kirpparikierroksella ja lähinnä tekstiileitä löytyi. Merkattuja liinoja ja tyynyliinoja. Aina melkein jotakin tarttuu mukaan. Iloista viikonloppua toivottelee Eeviregina

xxxxx kirjoitti...

Miten kauniita pääsiäiskukkia! Hieno idea, tulppaanithan jos mitkä kuuluvat kevääseen- ja varmasti kestävät tuolla tavoin kauemmin kuin perinteiset leikkokimput.

Miten ihania, kauniita esineitä! Nuo vanhat Raamatut ovat kyllä aarteita- meilläkin on yksi, sukukalleus 1800 luvulta. Pidämme sitä visusti lasiovien takana vitriinissä;-).

Elsa kirjoitti...

Kun kevät ei ole ulkona, niin paras on tuoda se sisälle! Paljon kauniita sisutusjuttuja ja asetelmia. Olet ollut kovin ahkera, ja lapsosen kengät on n i i n hurmaavat!

Suloista Sunnuntaita!

Riitta / Wanilla kirjoitti...

Ihania aarteita sinulla.
Mukavaa sunnuntaipäivää!

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Kiitos Ira! Kahvipannu löytyi makkarin parvekkeen kaapista, jossa Prinsessa pitää astioitaan. Se on ihan oikea kahvipannu, löytynyt joskus kirpparilta.

Kiitos Eeviregina! Mukavaa, kun olet löytänyt blogini. Kävin heti vastavierailulla ja löysin sieltä päästä ihastuttavan blogin. Minäkin olen heikkona merkattuihin liinoihin ja tyynyliinoihin.

Kiitos Aamunkukka! Minulla on monta Raamattua/Virsikirjaa 1800-luvulta, mutta eivät ne ole suvussa kulkeneita. Sinulla sen sijaan on oikea aarre.

Kiitos Elsa! Auringonpaisteiset päivät muuttuivat harmaiksi loskakeleiksi. Masentavaa. Kukat ovat yksi piristys. Mutta kun minulla menee aina ylilyönniksi; ostin heti niin paljon kukkia, että en tiedä mihin niitä tunkisi. Eivätkä taatusti kestä pääsiäiseen.

Kiitos Riitta! Kaikennäköistä on tullut kerättyä. Minun tavarani kalpenevat mennen tullen toisten ihanien löytöjen rinnalla.

Oikein mukavaa sunnuntaita teille!!

Poldark-Finland kirjoitti...

Ihania asetelmia ! Tuo lampunvarjostin "ruukkuna" on ihan verraton ;o) ja ihanat noi pikkukengät ! Sinulla on kyllä mahtava "sisustajan silmä " ;o)

Anni kirjoitti...

Kaikkea kaunista sinulla on siellä kodissasi. Ihanasti koristeltuja pääsiäismunia ja söpöt kengät. Myös nuo ruukkutulppaanit erilaissa astioissa ja ruukuissa on tosi kauniit ja asetelmat niistä ihanat.

Louise kirjoitti...

Kivat kuvat! Mukavaa sunnuntaita!!

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Kiitos Hane! Tuo lampunvarjostin juttu on nyt monessa paikassa näkyvissä. Kengät ovat ihanat, olet oikeassa.

Kiitos Susanne! Ruukkutulppaanit ovat minulle aivan uusi asia. Luulin ostaneeni 2 keltaista ja 1 punaisen, mutta näyttääkin siltä, että minulla on 1 keltainen ja 2 punaista.

Kiitos Loiuse! Olen oppinut vähän kuvankäsittelyä, siis ihan alkeellista.

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!!

Iida Emilia kirjoitti...

Heippa!

Todella kauniita keväisiä kukka-asetelmia, ja upeita wanhoja aarteita :)

Meillä oli myös eilen tylsä ja harmaa räntäsade päivä, mutta tänään onneksi aurinko paistaa :)

Kiitos kivoista kommenteistasi blogissani!

Mukavaa alkavaa viikkoa!

Parolan asema kirjoitti...

Erittäin hienot mittamuki-istutukset, en ollutkaan koskaan ajatellut oikein sipulitulppaaneja, noistahan on iloa varmasti pidempään :)

TIINA P kirjoitti...

Suloinen tuo pöytäasetelma, jossa on tulppaanit ja pikkuiset, ihanat kengät ja kori - ihanan hempeää, romanttista. Nuo lumisateet voisi pikkuhiljaa jo unohtaa ja antaa auringonsäteiden valaista maa, mutta....päivä kerrallaan. Kivaa päivää!

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Kiitos Iida Emilia! Blogissasi on mukava vierailla.

Kiitos Parolan Aseman Katja! Luulisin, että sipulitulppaanit ovat pitkäikäisempiä kuin narsissit.

Kiitos Pakkasakka! Meillä onneksi paistaa tänään aurinko pilvettömältä taivaalta ja mittari on nollassa. Mutta kadut ovat aivan kamalia niistä kohdin johon aurinko ei paista. Sohjo on annettu jäädä kadulle ja jäätyä. Melkein mahdotonta kävellä.


Oikein hyvää maanantaita!!

Tytti kirjoitti...

Voi miten kauniita kuvia,asetelmat ovat hienosti laitettuja.Kaikkea kivaa kirppistavaraa olet löytänyt.
Lumisohjoa oli täälläkin lauantaina ja keli mitä surkein,mutta nyt on vallan toista.Mukavaa ja aurinkoista viikkoa(:

Olivieno kirjoitti...

Upeita istutuksia olet tehnyt, ja nuo kengät ovat IHANAT!

Marge kirjoitti...

Kaunista vanhaa, ihania aarteita!! Asetelmasi ovat kauniit! Ihanaa, tänään paistoi aurinko:))) Sinulle, ystäväni mukavaa ja kaunista viikkoa!!

mimmuli kirjoitti...

Voi tuo pieni enkeli puukauhassa säväytti minua=) Ihana! Mikä hauska idea.

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Kiitos Tytti! Onhan sitä kerätty kaikenlaista ja monesta luovuttu ja sitä sitten katkerasti kaduttu.

Kiitos Olivíeno! On tehty istutuksia ja ensimmäiset tekee jo kuolemaa. Kaikki pitäisi ostaa niin pieninä, ettei nuppuja oikeastaan näkyisikään.

Kiitos Marge! Sinulle ystäväni myös kaunista ja aurinkoista viikkoa!

Kiitos Mimmuli! Tuo kauha enkeleineen on useammankin kerran vilahtanut täällä blogini kuvissa. Minustakin se on söpö yhdistelmä.


Aurinkoista viikkoa teille!!!

Miia kirjoitti...

Aivan ihania asetelmia! Todella hyvältä näyttää tuo sanomalehtisuojaruukku. Ihania ideoita!

Kaikkea kaunista

Olen vieraillut aivan ihanilla blogi-sivuilla. Elsass-blogissa vierähti yli tunti ja se sisältää kaikkea mukavaa. Päätin yrittää itsekin ja pienten vaikeuksien kautta olen jotenkin selvinnyt tähän asti. Tosin en kylläkään ilman apuja - täytyy myöntää. Ja uskon, että joudun pyytämään apua vielä useastikin. Ei haittaa, itsetunto kunnossa. Talvi tekee tuloaan ja ihana polttaa kynttilöitä. Olemme muuttaneet keväällä tähän asuntoon, emmekä ole vielä kokeilleet takkaa. Asumme kerrostalon ylimmässä kerroksessa ja meillä on ihana avotakka. Ja suuri, suuri olohuone. Kuvat, joita laitan blogiini ovat kotoamme. Laitan myöhemmin käsityö-askartelu- ja maalausjuttujani.