lauantai 5. joulukuuta 2009

Hyasintteja ja löytöjä



On taas viikonloppu ja aika rientää hurjaa vauhtia kohti joulua. Huomenna on jo toinen adventtisunnuntai ja samalla Itsenäisyyspäivä. Todella juhlallista.

Tänään sitten haettiin toiset hyasintit, kun entiset kuolivat. Kyllä varmaan pitää vielä ainakin yhdet ostaa. Ei ole hortonomiin vikaa annettu. Ostettiin 4 tavallista valkoista ja sitten 2 lilliputtia hyasinttia.Keittiön hyasintit joutuivat nyt ikkunanlaudalle. Eivät ole oikeassa elämässä noin tiiviisti laitettuina. Olen niin huono filmaaja, että oli tungettava kaikki esineet kiinni toisiinsa. Ikkunanlauta on leveä ja pitkä, siihen saa kauniita asetelmia.
Sitten tein aika radikaalin tempun.
Laitoin 3 hyasinttia ruusukuppeihin, joita yhteen aikaan keräilin. En tiedä, miltä sitten näyttää, kun kukat puhkeavat.


























Kahdessa viimeisessä kuvassa löytöjäni. Oikealla olevat mustat laatikot ovat vanhoja erikokoisia kirjain-ja numeroleimasimia lopetetun apteekin huutokaupasta. Ne sain joskus vuosia sitten tuttavaltani. Ja sitten ihanuus, joka melkein pomppasi syliini Osto-ja myyntiliikkeen hyllyltä. Vanha peltinen belgialainen suklaakonvehtirasia. Kannessa on kuninkaallisten lasten kuvia. Ymmärtääkseni vas. on kruununprinssi Bernandt, oik. prinsessa Josephine-Charlotte ja alla prinssi Lieol. Eikä kuvia ole painettu kanteen, vaan ne on kiinnitetty kuvia varten tehtyihin aukkoihin. En luovu ikinä tästä rasiasta.








Sitten pari kuvaa kirpparilta löydetyistä kirjoista. Kansojen historia 7-osainen siisti sarja v. -31. Nahkaselkäisiä ja nahkavahvikkeet kansien kulmissa. Ja kuinka kauniit kannet. Jokaisessa erilaiset ja hinta vaivaiset 2,50€/kpl.
Viimeisin kuva on vanha löytöni leimasimesta. Tai ehkä sillä on lyöty nimikirjaimet sinettiin.





Olen tänään leikannut kaikenlaista pientä ja painanut tyynyliinoja. Teen muutaman punatekstisen joulutyynynpäällisen ja muutamia tavallisia joululahjoiksi. Ja joulukortteja pitäisi jo alkaa ajattelemaan. Vanhoja kuvia, leimasimia, akvarelliväriä ...
Olen ostanut ihania leimasinpakkauksia, sellaisia kirkkaita lätkiä, jotka kiinnittyvät kirkkaaseen alustaan yhä uudestaan ja uudestaan. Näistä hommeleistani laitan kuvia, kun ovat valmiita.

Kiitos jälleen vierailijoille ja uudelle ja vanhoille lukijoille!!

Rauhallista Itsenäisyyspäivää ja toista adventtisunnuntaita kaikille!!

Halauksin Ulla-Kristiina

8 kommenttia:

Elsa kirjoitti...

Täällä ihailen ja ihmettelen tarmoasi ja energisyyttäsi, minulla kun on puhti täysin poissa. I h a n i a löytöjä!

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Kiitos Elsa! Olen kyllä harventanut kirjoitteluani, mutta yritän kyllä päivittäin kommentoida muiden blogeja. Muistan sinun hyvät neuvosi. Ja muistan kyllä muutakin, tulee jouluksi.
En ole omasta mielestäni yhtään energinen. Paistaisi aurinko, niin siitä saisi virtaskaa.


Oikein hyvää Itsenäisyyspäivää ja 2.dventtia sinulle !

Mari kirjoitti...

Voi mitä aarteita sinulla on! Kyllä olet taas touhunnut :) Minä sain eilen hätäseen ommeltua pari jouluista tyynyliinaa :)
Hyvää Itsenäisyyspäivää ja 2.adventtia!

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Kiitos Mari! Kyllä sinä olet saanut riittävästi aikaiseksi. Minä tössötän kaiket päivät täällä kotona ja siihen nähden olen erittäin saamaton. Minulla aika menee jo paljon siihen, kun kokeilen kaikenlaista.

Samoin sinulle hyvää Itsenäisyyspäivää ja 2.adventtia!!

Anonyymi kirjoitti...

Hei!
Huomasin, että olit käynyt vierailulla blogissani, kiitos siitä!

Suloisia hyasinttejä ja ihania vanhoja aarteita sinulla, pitää laittaa itsellekin tuollaisia hyasinttiasetelmia.
Hyvää 2.adventtia ja Itsenäisyyspäivää!
T:Minna

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Kiitos Minna! Kävin vastavierailulla ja sinulla on todella upeita käsitöitä. Jäin lukijaksesi, että muistan käydä blogissasi.

Hyvää Itsenäisyyspäivän ja 2.adventin iltaa sinulle!

Unknown kirjoitti...

Nice site you got here! Hugs from Petra

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Thank you Petra off your visit. I visit often in your blogg, becauce it is so fine.

Have a nice week!!

Kaikkea kaunista

Olen vieraillut aivan ihanilla blogi-sivuilla. Elsass-blogissa vierähti yli tunti ja se sisältää kaikkea mukavaa. Päätin yrittää itsekin ja pienten vaikeuksien kautta olen jotenkin selvinnyt tähän asti. Tosin en kylläkään ilman apuja - täytyy myöntää. Ja uskon, että joudun pyytämään apua vielä useastikin. Ei haittaa, itsetunto kunnossa. Talvi tekee tuloaan ja ihana polttaa kynttilöitä. Olemme muuttaneet keväällä tähän asuntoon, emmekä ole vielä kokeilleet takkaa. Asumme kerrostalon ylimmässä kerroksessa ja meillä on ihana avotakka. Ja suuri, suuri olohuone. Kuvat, joita laitan blogiini ovat kotoamme. Laitan myöhemmin käsityö-askartelu- ja maalausjuttujani.