maanantai 28. joulukuuta 2009

Joulunaika ja tunnustus



Niin se joulu meni, mutta joulukoristeet ja kukat saavat olla ainakin loppiaiseen saakka . Kuusi seisköön parvekkeella - oikeastaan kauhulla ajattelen sen riisumista koristeista. Niitä nimittäin on kasapäin, lapsethan haluavat laittaa kaiken mahdollisen roikkumaan kuuseen. Kukka, joka on kuvassa (olikohan sen nimi tasetti) lievästi sanottuna haiskahtaa. Kaupassa sellaisessa oli ihana tuoksu , mutta meillä ei voi puhua tuoksusta. Ihmettelen, että sain ne kukkimaan, koska niissä näkyi aivan vähän nuppuja. Minun hortonomin kykyni ovat nimittäin erittäin puutteelliset.



















Vasemmalla puolella olevassa maljassa on kenkäkauppa Donnalta joululahjaksi saamiani ihania tryffeleitä. Oikealla 2 "haisukukkaa". Meillä ei oikein mennyt nappiin kolmansien hyasinttien kukkaan saaminen jouluaatoksi. Kaikki olivat vielä nupullaan. Mutta olihan meillä 2 valkoista joulutähteä. Ensi vuonna taidan ostaa valkoisen amarylliksen. Ovat niin kauniita toisten blogeissa.



Meidän joulumme oli tänä vuonna erilainen kuin ennen. Poika tuli Avovaimonsa ja 6kk ikäisen Vauvan kanssa viettämään aattoa meille. Minä olin sulaa vahaa lapsen edessä. Miten voi ihmisen lapsi olla niin suloinen mustine silmineen ja kauniine hymyineen. Minä toimin joulupukkina ja Vauva iloitsi paperin rapisemisesta. Olipa yksi lahjapaperi niin hyvää kahisemaan ja lisäksi repeämätöntä, että se vietiin kotiin leikkikaluksi. Kaikki saivat lahjoja, vaikka jokainen vannotti toista olemaan ostamatta mitään. Sama juttu joka joulu. Mutta oikeastaan mitään turhaa ei ollut. Ja mukavaa oli.


TUNNUSTUS LOUISELTA!



Kiitän kauniisti saamastani tunnustuksesta. Tunnustuksen antajana on Louise blogista Hemma hos Louise. Jätän laittamatta eteenpäin tätä hienoa tunnustusta. Jokainen, joka vierailee blogissani, voi ottaa sen vastaan.

Joulutouhut verottivat hieman voimiani ja luulen, että käsitöihin tulee jonkinlainen tauko. Suunnittelen silti kaikenlaista koko ajan. Mielessä on huovutusta, sabluunoiden tekoa, kankaanpainantaa, akvarellimaalausta ym. Toivon, että muutama kunnon lepopäivä ja irtiotto kaikista töistä saisi voimat palaamaan.


Kiitokset jälleen vierailijoille, kommentoijille ja lukijoilleni!!

Rattoisaa loppuvuotta kaikille!!


Halauksia :)

17 kommenttia:

Vekarus kirjoitti...

Ihania kuvia taas blogi täynnä! Vai olet ollut pukkina :-) ei taida enää ensi vuonna mennä läpi!

LENNU kirjoitti...

Ihastuttavia kuvia kauniista esineistäsi. Köyhänmiehenhopea on niin nättiä.
Mukavaa loppuvuotta.

Olivieno kirjoitti...

Ihania juttuja asunto pullollaan! Minusta tasetit tuoksuvat hyvälle.

Arja kirjoitti...

Tänään kävin bauhausissa ja siellä oli noita tasetteja, siellä ne ainaskin haisi pahalle kun niitä oli niin paljon. Mukavia välipäiviä:-)

Louise kirjoitti...

Mukavia välipäiviä sinulle! Kohta vietämme uutta vuotta! :O)

sylvia kirjoitti...

Å så fine bilder.
 Nydelig Besøk av med barnebarn,
 Klem fra Sylvia.
 
 fint bilde. Aahh besøk av barnebarn.
 Klem fra Sylvia

Mari kirjoitti...

Ihania kuvia, nuo tasetit ovat kauniita, tuoksu ei välity kuvista ;)) Onnea tunnustuksesta, kaunis blogisi on sen ansainnut!
Mukavia loppuvuoden viimeisiä päiviä :)

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Kiitos kaikille!

VEKARUS, kuvista en tiedä. Enkä varmasti kelpaa pukiksi ensi vuonna.
LENNU, minäkin pidän niin paljon köyhänmiehenhopeasta. Ensimmäisessä kuvassa on jokin alesta ostettu tuikkulyhty.
OLIVIENO ja ARJA, kumpikin on oikeassa, kun ajattelee minun kokemuksiani tasettien tuoksusta. Kauniita ne kyllä ovat.
SYLVIA, thank you. My photos are so poor quality. I wish you a happy new year!!
LOUISE ja MARI kiitoksia. Minä en saata uskoa, kun kommentoidaan kauniista blogista ja ihastuttavista kuvista kauniine esineineen. Onko se totta?

JOKA TAPAUKSESSA NAUTITAAN VUODEN VIIMEISISTÄ PÄIVISTÄ!!!!

Les Cotrions kirjoitti...

Hello Ulla-Kristina! Thank you for your visit!
Nice to hear you had a great time for Christmas! Your blog is so lovely and you have a pretty home!
Wish you a faboulous new year!!!
Vale

Arja kirjoitti...

Hei Ulla-Kristiina! En tiedä mihin kutsusi on hävinnyt, varmaankin jonnekin pittiavaruuteen;-)
Laitatko uudelleen minulle mailia, niin laitan sinulle kutsun :-))

-sari- kirjoitti...

Suurkiitos jouluyllätyksestä! Se oli ihastuttava! :)
Ihana joulu teillä on ollut:harva sitä pukiksi pääsee! ;)
Ja onnea tunnustuksesta!

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Thank you Vale! I wish you a wonderful new year!!
Kiitos Arja! Laitoin mailia sinulle.
Kiitos Sari! On ihanaa, että olet tyytyväinen noin vähästä, kuin pienestä lukijalahjasta.
Meillä oli hyvä joulu, mutta niin oli teilläkin! Kävin kurkkaamassa.

Marge kirjoitti...

Tulin toivottamaan sinulle ja läheisillesi oikein ihanaa uutta vuotta! Tuokoon se tullessaa paljon ilon ja onnen hetkiä!!:)

Lepäile nyt ja kerää voimia:)

Halauksin, Marge

elina kirjoitti...

Hyvää uutta vuotta.
Lepäile nyt ja askartele sitten keväällä. Minullakin on monta työtä kesken ja maalaushommat ihan alussa, mutta nyt pidän taukoa ainakin pari viikkoa.

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Voi kiitokset Marge ja Elina!! Olette niin ihania, yritän tässä keräillä voimia. Ja oikein ihanaa uutta vuotta teille molemmille ja läheisillenne.

Halauksia :)

Elle kirjoitti...

I wish you a verry happy new year!
Greetings :)

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Dear Elle,
I wish you too a wonderful and happy new year!!!

Greetings :)

Kaikkea kaunista

Olen vieraillut aivan ihanilla blogi-sivuilla. Elsass-blogissa vierähti yli tunti ja se sisältää kaikkea mukavaa. Päätin yrittää itsekin ja pienten vaikeuksien kautta olen jotenkin selvinnyt tähän asti. Tosin en kylläkään ilman apuja - täytyy myöntää. Ja uskon, että joudun pyytämään apua vielä useastikin. Ei haittaa, itsetunto kunnossa. Talvi tekee tuloaan ja ihana polttaa kynttilöitä. Olemme muuttaneet keväällä tähän asuntoon, emmekä ole vielä kokeilleet takkaa. Asumme kerrostalon ylimmässä kerroksessa ja meillä on ihana avotakka. Ja suuri, suuri olohuone. Kuvat, joita laitan blogiini ovat kotoamme. Laitan myöhemmin käsityö-askartelu- ja maalausjuttujani.