lauantai 19. joulukuuta 2009

Joulupaketteja ja joululauluja



Niin se on mennyt tämäkin viikko. Paketoin joululahjoja torstaina ja perjantaina. Nyt niitä on isoissa paperikasseissa pitkin olohuonetta. Lahjoja lapsille, aikuisille vain muutama. Tänään olenkin sitten ollut mahataudin kynsissä. Olen istunut lepolassessani ja kuunnellut joululaluluja tekemättä mitään. Loirin "Sydämeeni joulun teen" on mieleisin CD. Mutta Andrea Bocellin "My Christmas" täytyy ostaa ennen joulua. Olimme aikoinaan Helsingissä Bocellin konsertissa ja sanoin Miehelle, että jos Jumala laulaisi, hänellä olisi Andrea Bocellin ääni. Kerrassaan mahtava tenori.
Kuvassa tekemäni joulukranssi ja pieni taulu neuvoineen "Pyhkee jalakas!". Ne ovat käytävässä ulko-ovemme vieressä, eikä ainakaan vielä kukaan ole vaatinut niitä ottamaan pois. Oven edessä on myös pieni lattian värinen matto, johon alimmainen taulu viittaa.



Se toinenkin satsi hyasintteja kuoli. Kun heitin niitä roskiin, niin yhdessä oli pienellä nupulla tulollaan kukka ja tietysti pelastin sen. Se joutui tekemääni paperitötteröön seinälle yksikseen.



Minulla on vanhoja kauniita joulukortteja, jotka halusin esille. Laitoin ne pienillä pyykkipojilla kiinni leveään valkoiseen silkkinauhaan ja paikan saivat keittiön ikkunan vierestä. Kuvat ovat kamalia, on ollut pakko ottaa salamalla, kun filmasin niitä illalla.



Tämä pieni enkeli on kovia kokenut. Monta kertaa pudonnut lattialle ja mennyt rikki, mutta aina vaan se on kasattu uudelleen. Minusta se on kaunis.

Kiitokset jälleen vierailijoille, kommentoijille ja lukijoille!
Oikein hyvää huomista 4. adventtia kaikille!

Halauksia :)

22 kommenttia:

Arja kirjoitti...

Pikaista paranemista sinulle :-))

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Kiitos Arja! Oloni on kyllä tänään jo parempi, ei oksennuta enää.

LENNU kirjoitti...

Paranemisia sinulle!
Onko kiitoslahja saapunut perille?
Joulukortit on kauniisti ripustettu esille.

Louise kirjoitti...

Toivottavasti paranet pian! Kivoja ideoita taas. Paperitötterö-hyasintti-yhdistelmä on kaunis ja tapa ripustaa joulukortit erittäin mukava!

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Kiitos Lennu! Enkö muistanut laittaa blogiisi kiitosta? Omassani oli pari postausta aiemmin kiitokset kuvan kera. Taitavaa käsityötä. Kauheaa, jos ajattelit minun olevan kiittämätön. Anteeksi kauheasti. Sama pää kesät talvet ja yli 50 mittarissa - ei hyvä yhdistelmä!
Kiitos Louise! Olen jo parempi, vatsa vaan on vielä vikkelällä.

Mari kirjoitti...

Kaunista jälleen! Hyvää 4.adventin iltaa!

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Kiitos Mari! Samoin hyvää 4.adventtia sinulle!

Marge kirjoitti...

Tuohon tenoriin täytyy kyllä minunkin tutustua, kuulosti niin hyvältä tuo kertomasi...;D
Olet laittanut niin kauniisti esille nuo kortit, hieno idea:)
Hyasintti on tosi suloinen tuossa tötterössä:)

Toivon, että olosi on jo parempi!

Hyvää 4.adventtia ja rauhallista joulua jo myös toivotan:)

Anu kirjoitti...

Ihana blogi sinulla! En ole ehtinyt vielä kaikkea edes lukea ja olen saanut jo paljon uusia ideoita! Täällä tulen vierailemaan useamminkin:)

LENNU kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
LENNU kirjoitti...

Tuli kirjoitettua siansaksaa ed. kommenttiin, joten uusiksi nyt.

Voi Ulla-Kristiina en ajatellut että olet kiittämätön, en vain huomannut sinun postaustasi että paketti tuli perille, mun moka anteeksi.
Ihanaista joulunalusviikkoa sinulle ystäväin ja kiitos vielä kerran niistä ihanista serveteistä!

Unknown kirjoitti...

Kaunis kiitos ihanasata paketista. Ilostuin lahjastasi kovasti. Tuli kiva joulumieli. Kiitos vielä kerran . Ihanaa joulunaikaa sinulle. T. Elisabet

Piitu kirjoitti...

Kiitos pikku paketista! Tänään tuli perille, ja esikoinen ihastui kanssa kovin :) "joulukukki" kuten hän sanoo.

terhipäivikki kirjoitti...

Voi mikä ihana yllätys löytyi tänään postilaatikosta :) Kiitos tuhannesti!! Tonttu on jo päässyt lämmittelemään leivinuunin reunalle. Kiitos myös niiiiiin kauniista kortista!!
Vielä kaksi yötä jouluun. Huomenna täytyy puuhastella ruokien kanssa.
Oikein hyvää Joulunaikaa!!

mimmuli kirjoitti...

Kauniita pieniä yksityiskohtia olet laittanut<3 Lämmintä ja tunnelmallista aikaa sinne kattojen yli=)

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Kiitos kaikille! En ole ehtinyt paljon avata konetta, koska aikatauluni on pettänyt pahan kerran. Poika tuleekin perheensä kanssa jo keskiviikkona, siivoojat sekoittivat päivät ja tulevat huomenna. Kaikki päällekkäin ja minulla koristelut kesken. Äsken ompelin olohuoneeseen ison valkoisen pöytäliinan ja kahdet pellavaiset kaitaliinat ruokailuun.
Kiitos Marge, olet aina niin ystävällinen.
Kiitos Anuii, kiva, että olet löytänyt blogini ja vielä pidätkin siitä. Lämmittää mieltä.
Kiitos Lennu, hyvä kun asia selvisi. Huomasinkin, että blogissasi oli esillä lähettämiäni servettejä. Olen tyytyväinen, että löysivät hyvät paikat.
Kiitos Elisabeth, Piitu ja Siirisofia, että kiitätte ja tunnette mielihyvää noin vaatimattomasta pienestä lahjanpoikasesta.
Mimmulille kiitos kommentista ja toivotan sinulle ja muillekin lämmintä ja tunnelmallista aikaa.

Suvikummun Marja kirjoitti...

Kiitos ihanasta kortista ja "tulitikkupukista",
kovaan käyttöön tulee näin joulunaikaan, kun kynttilöitä sytytellään :)
Oikein tunnelmallista ja rauhallista Joulua sinulle!
t. Marja

LENNU kirjoitti...

Kiitos söpöstä joulupiilosta, jonka posti eilen toi.

Hyvää Joulua Sinulle ja läheisillesi toivoopi Lennu!

Hannukka kirjoitti...

Kiitokset ihanasta yllätyksestä, jonka löysin postilaatikosta :)

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Kiitos Risusydän, Lennu ja Hannukka!
Ihanaa, että osaatte olla iloisia noin pienestä ja vaatimattomasta askartelusta.

Oikein Rauhallista Jóulua Kaikille!!

Mari kirjoitti...

Tänään saapui ihana paketti postilaatikkoon :) Kiitos sinulle paljon <3 ja Oikein Hyvää Joulua!

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Kiitos Mari!
Täällä minun blogissani kommentoivat vain aivan ihanat ihmiset. Ja kaikki niin iloisia pienestäkin. Tulee oikein hyvä mieli!

Oikein Hyvää Joulua sinullekin Mari!

Kaikkea kaunista

Olen vieraillut aivan ihanilla blogi-sivuilla. Elsass-blogissa vierähti yli tunti ja se sisältää kaikkea mukavaa. Päätin yrittää itsekin ja pienten vaikeuksien kautta olen jotenkin selvinnyt tähän asti. Tosin en kylläkään ilman apuja - täytyy myöntää. Ja uskon, että joudun pyytämään apua vielä useastikin. Ei haittaa, itsetunto kunnossa. Talvi tekee tuloaan ja ihana polttaa kynttilöitä. Olemme muuttaneet keväällä tähän asuntoon, emmekä ole vielä kokeilleet takkaa. Asumme kerrostalon ylimmässä kerroksessa ja meillä on ihana avotakka. Ja suuri, suuri olohuone. Kuvat, joita laitan blogiini ovat kotoamme. Laitan myöhemmin käsityö-askartelu- ja maalausjuttujani.