keskiviikko 18. marraskuuta 2009

Sairastelua

Olen jälleen sairaana. Joku ihmeen virus tai bakteeri pitää minua nyt vallassaan. Eilen jo oli niin kumma olo, vähän kuumetta,iho kananlihalla ja käsivarret olen raapinut melkein verille. Sillä nyt on jäänyt käsityötkin ihan tekemättä. Jaksoin sentään eilen tehdä sen vanhan kahvimyllyn valmiiksi ja laittaa Huutonettiin myyntiin.

Sitten minua vaivaa hirveästi se, että olen luvannut pienen muistamisen niille, jotka ovat liittyneet lukijoikseni. En ole vaan ehtinyt ja lukumäärä on yllättänyt minut. Mutta muistan lupaukseni ja alan purkaa sumaa pikkuhiljaa ensimmäisistä lukien. Kunhan tästä hieman paranen ja luvassa on siis jotain pientä. Minusta on aina ollut ihanaa antaa toisille lahjoja ja muistamisia. Antamisen ilo on minulle suuri ilo.
Tähän kurjaan olooni sopii hyvin ulkoa kuuluva lotina. Vettä tihuttanut koko päivän ja on pimeää ja synkkää. En lähtenyt siivoojiakaan pakoon tänään, vaan nukuin sohvalla. Heräsin hiljaisuuteen ja puhtaaseen tuoksuun. Eipä minusta vaivaa ollut, nukahdin melkein heti, kun tulivat.
Toivottavasti muut ovat terveempiä ja iloisemmalla tuulella kuin minä. Laitan tähän loppuun kuvan makuuhuoneen lipastosta. Yhden laatikon raosta pilkottaa tietysti
jotain, jota en ole huomannut kuvatessani. Taidan mennä nukkumaan, joten shh...

Kiitos vierailijoille ja Arvontaan osallistujille!

12 kommenttia:

Ida Maria kirjoitti...

Hei Ulla-Kristiina, minut voit unohtaa listastasi, ilo on lukea ja (katsella) blogiasi.
Toivon sinulle pikaista paranemista ja ihanaa joulun odotusta =)

Marge kirjoitti...

Voi sinua!! Toivotan sinulle oikein pikaista paranemista ja lepää tauti kunnolla pois!!!

Kuule, laitan itseni lukijaksesi, mutta ei minua tartte muistaa, täällä lämminhenkisessä idearikkaassa blogissasi on ilo käydä!:)

Ps. Lämmin kiitos niin kauniista sanoistasi, ne piristivät minun päivääni(työttömyys välillä rasittaa...)

Arja kirjoitti...

Pikaista paranemista! Muista levätä kunnolla.... kaiken muun kerkiää tehdä myöhemminkin :-))

Vekarus kirjoitti...

Hyvä, että olet muistanut myös levätä! Pikaista paranemista!

Pajupirtti kirjoitti...

Voi sinua, puhallan paranemisia sinne sinulle.
Ota vaan nyt ihan rauhallisesti äläkä rasita itseäsi liikaa. Tiedän tunteen kun haluais tehdä jotain mut ei jaksa.
Lepäile
Tervehdyksin Kaisa

Risusydän kirjoitti...

Voi ressukkaa, lepäile nyt itsesi terveeksi, älä yritä puolikuntoisena touhuta liikaa, nyt niin paljon viruksia liikkeellä vaanimassa uusia uhreja!
Pikaista paranemista!
Terveisin Marja

virva kirjoitti...

Pikaista paranemista,
lämmintä mieltä!

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Voi miten ihania olette! Kiitos kaikista kauniista sanoista, ne todella lämmittävät mieltä. Onko täällä blogimaailmassa vain näin ystävällisiä ihmisiä?

siirisofia kirjoitti...

Yritä tosiaan vaan levätä. Kyllä me lukijat täällä pysymme joka tapauksessa. Sinulla on ihana blogi ja täällä käynti aina piristää mieltä :)

Ira kirjoitti...

Pikaista paranemista sinulle!

bean emäntä - bea's kirjoitti...

Minäkin toivon sinulle pikaista paranemista! Lepääminen tekee yleensä ihmeitä.

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Olette kyllä niin ihanan herttaisia! En ole missään tavannut ystävällisempää porukkaa!!! Kiitos siitä teille!! Paranen tässä pikkuhiljaa, muttä näyttää koville ottavan.
Hyvää viikonloppua kaikille!

Kaikkea kaunista

Olen vieraillut aivan ihanilla blogi-sivuilla. Elsass-blogissa vierähti yli tunti ja se sisältää kaikkea mukavaa. Päätin yrittää itsekin ja pienten vaikeuksien kautta olen jotenkin selvinnyt tähän asti. Tosin en kylläkään ilman apuja - täytyy myöntää. Ja uskon, että joudun pyytämään apua vielä useastikin. Ei haittaa, itsetunto kunnossa. Talvi tekee tuloaan ja ihana polttaa kynttilöitä. Olemme muuttaneet keväällä tähän asuntoon, emmekä ole vielä kokeilleet takkaa. Asumme kerrostalon ylimmässä kerroksessa ja meillä on ihana avotakka. Ja suuri, suuri olohuone. Kuvat, joita laitan blogiini ovat kotoamme. Laitan myöhemmin käsityö-askartelu- ja maalausjuttujani.